Tutustuin Joseph Smith nuorempaan marraskuussa 1825. Hän oli silloin "rahankaivelijoiksi" kutsutun miesjoukon palkkaama. Hänen toimenaan oli, tai hän teeskenteli niin, selvänähdä hattuun pannun kiven kautta naama hattuun painettuna. Hän teeskenteli löytävänsä tällä tavoin mineraaleja ja piilotettuja aarteita. Siihen aikaan hän vaikutti ajattelemattomalta nuorelta mieheltä — ei erityisen oppineelta, ja hän oli hyvin nenäkäs ja hävytön isälleen.

Smith ja hänen isänsä olivat majoittuneina useiden muiden "rahankaivelijoiden" kanssa talossani etsiessään kaivelemalla kaivosta, jonka piti oleman espanjalaisten vuosia sitten avaaman ja hyödyntämän.

Nuori Smith rohkaisi aluksi suuresti "rahankaivelijoita", mutta kun he kaivellessaan pääsivät lähelle paikkaa, josta hän väitti löytyvän suunnattoman suuren aarteen, hän sanoikin että lumous oli niin vahva, ettei hän pystynyt näkemään.

Silloin he lannistuivat ja hajaantuivat pian sen jälkeen. Tämä sattui siinä marraskuun 17. päivän 1825 tienoilla. Yksi kumppanuksista antoi minulle 12.68 dollarin arvoisen maksusitoumuksen majoituksestaan, mutta se on yhä maksamatta.

Näiden tapahtumien jälkeen nuori Smith kävi kodissamme useita kertoja ja pyysi viimein suostumustani naidakseen tyttäreni Emman. Kieltäydyin ja selitin hänelle syyni; näihin kuului se, että hän oli outo ja harjoitti liiketointa, jota en voinut hyväksyä; silloin hän lähti matkaansa.

Ei kulunut kauankaan kun hän palasi minun ollessani poissa kotoa ja vei tyttäreni mukanaan New Yorkin valtioon, missä he avioituivat ilman minun hyväksyntääni ja suostumustani.

Kun he olivat saapuneet Palmyraan [Manchesteriin] New Yorkissa, Emma kirjoitti minulle kysyen voisiko hän saada omaisuutensa, johon kuului vaatetusta, kalustoa, lehmiä jne. Vastasin, että hänen omaisuutensa oli tallella ja hänen käytettävissään. Jonkin ajan kuluttua he palasivat mukanaan Peter Ingersol[l], ja päättivät sitten että he muuttaisivat pois. He asuivat kotini lähistöllä.

Smith väitti minulle, että hän oli jättänyt sikseen sen mitä hän sanoi "lasiinkatsomiseksi", ja että hän odotti joutuvansa tekemään lujasti töitä elannokseen, ja että hän oli halukas niin tekemään. Hän järjesti myös niin että poikani Alva Hale menisi Palmyraan ja muuttaisi hänen (Smithin) irtaimistonsa tänne. Sitten hän palasi Palmyraan ja pian sen jälkeen Alva, joka oli suostunut järjestelyyn, meni sinne ja palasi Smithin ja hänen perheensä kanssa.

Pian tämän jälkeen minulle kerrottiin, että he olivat tuoneet mukanaan ihmeellisen levykirjan. Minulle näytettiin laatikkoa, missä niitä kuulemma pidettiin. Kaikesta päätellen laatikkoa oli käytetty tavallisenkokoisten ikkunalasien säilytykseen.

Minun sallittiin tunnustella laatikon painoa, ja he antoivat minun ymmärtää, että kirjalevyt olivat silloin laatikossa — jonka sisälle minun ei kuitenkaan sallittu katsoa.

Kysyin Joseph Smith nuoremmalta, kenen sallittaisiin ensimmäiseksi nähdä levykirja? Hän sanoi, että jonkun pienen lapsen. Silloin kävin tyytymättömäksi ja tiedotin hänelle, että jos talossani oli jotakin sellaista jota minun ei sallittaisi nähdä, hänen täytyisi viedä se pois; ellei hän tekisi sitä, niin silloin varmasti katsoisin sitä. Sen jälkeen sanottiin, että levyt oli piilotettu metsään.

Suunnilleen näihin aikoihin ilmestyi Martin Harris näyttämölle, ja Smith alkoi tulkita merkkejä tai hieroglyfejä, joita hänen mukaansa oli kaiverrettu levyihin, Harrisin kirjoittaessa muistiin hänen tulkintansa. Puhuttiin, että Harris kirjoitti muistiin 116 sivua ja hukkasi ne.

Pian tämän tapahtuneen jälkeen Martin Harris kertoi minulle, että hänen täytyisi saada suurempi todistus, ja että hän oli puhunut Josephin kanssa siitä — Joseph sanoi hänelle, ettei hän voisi tai uskaltaisi näyttää hänelle levyjä, mutta että hän (Joseph) menisi metsään missä levyt olivat, ja kun hän palaisi, Harrisin piti seurata hänen jälkiään lumessa ja etsiä kirja, ja tutkia sitä itsekseen.

Harris kertoi minulle jälkeenpäin seuranneensa Smithin ohjeita, mutta että hän ei ollut kyennyt löytämään levyjä, ja oli yhä tyytymätön. Sinä päivänä jolloin tämä tapahtui, menin taloon jossa Joseph Smith nuor. asui ja missä hän ja Harris puuhasivat kirjan kääntämisen parissa.

Kummallakin oli paperinpala, jolle oli kirjoitettu jotakin ja jota he vertailivat keskenään, ja jotkut sanoista kuuluivat "palvelijani etsii suurempaa todistusta, mutta hänelle ei voi antaa suurempaa todistusta".

Niissä sanottiin myös jotain että "kolmen pitää näkemän esine" — kai se tarkoitti levykirjaa, ja että "elleivät ne kolme noudata aivan täsmälleen ohjeita, niin esine otetaan heiltä".

Kysyin, kenen sanoja ne olivat, ja joko Joseph tai Emma (uskoisin että se oli Joseph) kertoi minulle, että ne olivat Jeesuksen Kristuksen sanoja. Silloin sanoin heille, että pidin koko juttua silmänlumeena, ja neuvoin heitä hylkäämään sen.

Tapa, jolla he teeskentelivät lukevansa ja tulkitsevansa, oli sama kuin se kun hän näki rahankaivelijoita varten, kivi hatussaan ja hattu kasvoilla, samaan aikaan kun levykirja oli metsässä!

Tämän jälkeen Martin Harris lähti pois, ja Oliver Cowd[e]ry tuli kirjoittamaan Smithin sanelua, kun hän tulkitsi ylläolevan kuvailun mukaisesti. Tämä on sama Oliver Cowd[e]ry, jonka nimi löytyy Mormonin kirjasta. Cowd[e]ry jatkoi Smithin kirjurina toimimista kunnes Mormoni kirja oli saatettu loppuun ja ymmärretty, luulisin.

Joseph Smith nuorempi asui lähelläni jonkin aikaa tämän jälkeen, ja minulla oli hyvä tilaisuus tutustua häneen, ja tutustua jonkin verran hänen kumppaneihinsa, ja uskon tunnontarkasti yksityiskohtaisesti kertomieni tosiasioiden pohjalta, ja monien muiden olosuhteiden pohjalta, joita en pidä tarpeellisina kertoa, että koko "Mormonin kirja" (niin kuin sitä kutsutaan) on typerä sepitys valheita ja pahuutta, pantu kokoon spekulointia varten, ja niin että se huiputtaisi hyväuskoisia ja varomattomia — ja jotta sen tekijät voisivat elää petkutuksen nielleiden tuottamilla voitoilla.

Myönnetty todeksi ja hyväksytty edessäni, maaliskuun 20, 1834.

CHARLES DIMON, rauhantuomari.