Artikkelit
|
|
|
Tämän oppiaiheen tavoitteena on auttaa meitä vahvistamaan uskoamme Jeesukseen Kristukseen. "... usko ei merkitse asioiden täydellistä tietämistä; jos teillä siis on usko, te toivotte sellaista, mikä ei näy, mutta mikä on totta." (Al. 32:21)
Meidän on ensiksi opittava tuntemaan totuusJotta voisimme kehittää uskon Jeesukseen Kristukseen, meidän on tiedettävä, kuka Hän todella on. Me emme voi uskoa Häneen, ellemme tiedä Hänestä mitään. Me emme voi uskoa Häneen, ellemme tiedä Häntä koskevien tietojemme olevan tosia. Harvat ihmiset maan päällä ovat nähneet Vapahtajan. Näillä muutamilla ihmisillä on todellinen tieto siitä, että Hän on olemassa. Useimmat meistä eivät koskaan saa etuoikeutta nähdä Häntä kuolevaisessa elämässä, mutta oikeutenamme ja velvollisuutenamme on oppia Häntä koskevat totuudet. Me saamme todellisen tiedon Hänestä Hengen todistuksen kautta. Häneen liittyvän totuuden tunteminen auttaa meitä luottamaan Häneen, tottelemaan Häntä ja luottamaan Hänen apuunsa silloin, kun omat kykymme eivät riitä auttamaan meitä.
"Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen (Jumalalle); sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät." (Hebr. 11:6) Tästä pyhien kirjoitusten kohdasta me opimme, että ollaksemme Jumalalle otollisia, meidän on uskottava Häneen. Jotta meillä olisi usko, meidän on uskottava, että Hän 1) on olemassa ja 2) että Hän vastaa, jos yritämme ahkerasti oppia tuntemaan Hänet ja saada Häneltä apua. Nämä kaksi asiaa ovat hyvin tärkeitä totuuksia uskosta Jeesukseen Kristukseen. Uskon on perustuttava totuuteen. Huolimatta siitä, miten paljon uskomme vääriin ajatuksiin, ne eivät ole totta, eivätkä muodosta pohjaa uskolle. [Sivu] 1
Meidän pitäisi tutkia pyhiä kirjoituksia ja kuunnella maan päällä olevien Herran palvelijoiden todistuksia. Silloin me opimme tuntemaan totuuden Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen evankeliumistaan. Jos olemme nöyriä, vilpittömiä ja rukoilemme, voimme oppia tietämään, että Hän on taivaallisen Isämme ainosyntyinen Poika, että Hän elää tänään ja että Hän rakastaa meitä jokaista huolimatta siitä, miten epätäydellisiä olemme. Me voimme oppia tietämään, että Hän tuntee kaiken totuuden. Hän ilmoittaa tämän totuuden niille, jotka työskentelevät ahkerasti löytääkseen sen. Me voimme oppia tietämään, että Hän on oikeudenmukainen Jumala, jonka on pakko rangaista syntisiä; ja että Hän kuitenkin on armollinen Jumala niille, jotka tekevät parannuksen. Me voimme oppia tietämään, että Hän sovitti syntimme ja toi ylösnousemuksen kaikille. Kun nämä totuudet asettuvat sydämeemme ja paisuvat siellä, kun epäilykset ja pelko haihtuvat pois, silloin usko Jeesukseen Kristukseen kasvaa meissä.
Meidän on käytettävä uskoammeMe voimme oppia totuuden tutkimalla pyhiä kirjoituksia, paastoamalla ja kuuntelemalla toisten todistuksia. Mutta pelkkä totuuteen uskominen ei tarkoita sitä, että me käyttäisimme uskoa. On ihmisiä, jotka uskovat, että Jeesus on Vapahtajamme ja että evankeliumi on totta, mutta he eivät pidä Hänen käskyjään. Nämä ihmiset eivät käytä uskoa. Usko on aktiivinen voima. Jos meillä on usko, me luotamme siihen, että Jeesus Kristus auttaa meitä keksimään keinot elää Hänen käskyjensä mukaan. Pyhät kirjoitukset opettavat: "Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa." (Sananl. 3:5-6) Nefi on esimerkki nuorukaisesta, joka uskoi ja luotti siihen, että Herra auttaa häntä pitämään käskyt. Herran kehotuksesta hänen isänsä käski Nefiä ja tämän veljiä hakemaan heidän kansansa aikakirjat vaikutusvaltaiselta, syntiseltä mieheltä. He pelkäsivät suuresti tätä miestä, ja kuitenkin, kun Nefiä pyydettiin suorittamaan tämä vaikea tehtävä, hän ilmaisi uskonsa Herraan. Nefi sanoi: "Minä menen ja teen, mitä Herra on käskenyt, sillä minä tiedän, ettei Herra anna mitään käskyjä ihmislapsille valmistamatta heille mahdollisuutta suorittaa sitä, mitä hän käskee heidän tehdä." (1 Ne. 3:7) [Sivu] 2
Tämän päivän kirkossa on monia jäseniä - sekä nuoria että vanhoja - joilla on samanlainen usko. Sisar Sachiko Hotta Nagoyasta, Japanista, kertoi seuraavan tarinan: "Ennen kuin mieheni ja minä menimme naimisiin, me sovimme, että kirkko oli tärkein asia elämässämme ja että me käyttäisimme aikamme ja ne kyvyt, mitä meillä ehkä oli, palvellaksemme kirkkoa. Mutta osoittautui, että tämä oli helpommin sanottu kuin tehty. Mentyämme naimisiin mieheni ja minun oli muutettava asumaan huoneistoon, joka oli melkoisen matkan päässä kappelista. Kun ajoin polkupyörällä rautatieasemalle, matkustin junalla seuraavaan kaupunkiin, mistä sitten jatkoin linja-autolla kappelille, vei matka puolitoista tuntia; ja jos myöhästyin ensimmäisestä junasta, niin että minun oli odotettava seuraavaa, matkaan kului yli kaksi tuntia. Tästä syystä seurakunnanjohtajan oli vaikeata antaa meille mitään tehtävää. Lisäksi, oltuamme naimisissa kolme kuukautta, mieheni sairastui vakavasti ja joutui sairaalaan, joten minun oli mentävä työhön elättääkseni meidät. Joka päivä työn jälkeen menin katsomaan miestäni sairaalaan ja yritin sen jälkeen päästä kappelille, mutta päivässä ei kerta kaikkiaan ollut riittävästi tunteja. Tämä vaivasi minua ja tiesin, että jos olisimme asuneet lähempänä kirkkoa, olisin voinut saada tehtävän kirkossa. Mutta maa kappelin lähistöllä oli hyvin kallista, eikä meillä ollut varaa vuokrata asuntoa niin kalliilla asuma-alueella - saatikka ostaa sieltä omakotitaloa. Järkevästi ajatellen minun piti tietää, että se oli mahdotonta, mutta pyhissä kirjoituksissa sanotaan: 'Koska te aina rukoilitte, minä kuulin.' (Ks. Luuk. 18:1-5-) Siksi rukoilin lakkaamatta. En tiennyt, miten Herra pystyisi vastaamaan niin mahdottomaan pyyntöön, mutta minä vain rukoilin. Pian tämän jälkeen setäni, jonka talo oli vain 13 minuutin matkan päästä kappelista, päätti yhtäkkiä muuttaa muualle ja tarjosi meille kauniin talonsa. Tiesin, että rukoukseni oli kuultu. Olimme niin onnellisia, koska viimeinkin saatoimme tehdä työtä kirkossa. Näihin aikoihin mieheni oli päässyt sairaalasta, ja me pystyimme yhdessä käymään kokouksissamme. Muuttomme jälkeen kirkko ilmoitti suunnitelmista rakentaa kappeli Nagoyaan, ja kaikki alkoivat tehdä kovasti työtä ansaitakseen rahaa rakennusrahastoa varten. Vähän tätä aikaisemmin mieheni päätti aloittaa oman liikeyrityksensä - leipomon. Taaskin olimme hyvin niukoissa varoissa, olimme käyttäneet kaikki säästömme aloittaaksemme yrityksen, ja me elimme minun palkallani. Emme tienneet, miten pystyisimme auttamaan rakennusrahaston kartuttamisessa, erityisesti koska odotin lasta enkä enää kauan pystynyt käymään työssä. Vaikka mieheni liikeyritys kasvoi hiljalleen, me emme ansainneet riittävästi elääksemme, maksaaksemme rakennusrahastoon ja varautuaksemme vauvan tuloon. Olin työssä niin kauan, että sain ylimääräisen vuosikorvauksen, ja säästin sen tulevan lapsemme aiheuttamia kustannuksia varten. Muuta rahaa meillä ei ollut. Eräänä iltana seurakunnanjohtaja soitti meille ja sanoi, että puuttui enää hiukan rahaa, jotta rakennusrahasto olisi täysimääräinen, ja hän kysyi, voisimmeko me mitenkään auttaa. Ainoa raha, mitä meillä oli, oli lasta varten, joka pian syntyisi, ja koska meillä ei ollut muuta, emme voineet antaakaan muuta. Sinä iltana veimme rahan seurakunnanjohtajalle. Summa riitti juuri ja juuri täyttämään seurakunnan osuuden uuden kappelin rakennusrahastosta. [Sivu] 3 Emme jälkeenpäin huolehtineet, mistä saisimme rahaa lapsemme aiheuttamien kulujen korvaamiseksi; me tiesimme, että Herra pitäisi huolta meistä. Luonnollisesti olin hieman huolissani, mutta aina kun aloin ajatella asiaa, mieleni oli rauhallinen. Seuraavassa kuussa mieheni otettiin työhön, jollaista emme edes tienneet olleen olemassa. Mieheni saaman palkan ansiosta meillä oli riittävästi rahaa maksaaksemme sairaalalaskut, kun lapsemme syntyi. Jumala sanoo, että meidän on tehtävä kaikkemme ja jätettävä sitten loput Hänen huolekseen. Tiedän, että tämä on totta." ("Kahden tunnin matkan päässä kappelista", Valkeus, kesäkuu 1976, s. 8)
Sisar Hotta esitti hyvän kuvauksen uskosta. Kun meillä on uskoa, me teemme kaiken mahdollisen elääksemme evankeliumin periaatteiden mukaan (silloinkin kun se näyttää järjen mukaan mahdottomalta). Silloin me luotamme siihen, että Herra auttaa. Kuuliaisuus pitää uskon elävänäUskomme ei pysy elävänä ilman ponnisteluja. Usko on elävän kasvin kaltainen, se kuihtuu ja kuolee, ellemme ravitse ja suojele sitä. Voimme pitää uskon elävänä noudattamalla evankeliumin periaatteita sitä mukaa kuin opimme niitä. "Usko on Jumalan lahja, joka annetaan palkintona henkilökohtaisesta vanhurskaudesta." (Bruce R. McConkie, Mormon Doctrine, s. 264) Uskomme heikkenee, jos alamme rikkoa Jumalan käskyjä. Saatana käyttää kaikkia mahdollisia keinoja saadakseen meidät hylkäämään Jumalan käskyt ja heikentää siten uskoamme.
Ensimmäisestä Nefin kirjasta luemme Laamanista ja Lemuelista, Nefin veljistä. Heidän isänsä, Nefi ja jopa enkelitkin opettivat heille monia tosi periaatteita. Mutta he eivät saaneet itselleen uskoa, koska he eivät sen enempää hyväksyneet kuin eläneetkään näiden tosi periaatteiden mukaan, ellei heitä siihen pakotettu. He valittivat, että käskyt olivat liian ankaria noudatettaviksi. He arvostelivat isäänsä ja veljeään. Tästä seurasi, että he eivät halunneet tehdä sitä, mitä heitä käskettiin tekemään. Heistä tuli nopeasti syntisiä. Nefi sitä vastoin teki kaiken, mitä häneltä pyydettiin, ja hän luotti Herraan. Jumala palkitsi hänen uskonsa, ja monia ihmeitä tapahtui Nefin elämässä. Hän pystyi rakentamaan laivan, vaikka ei tiennyt mitään laivanrakentamisesta. Hänelle annettiin yliluonnollisia voimia ja hän pystyi tekemään tyhjäksi veljiensä pahat suunnitelmat. Hän sai etuoikeuden nähdä näkyjä ja keskustella Jumalan enkelin kanssa. Kuuliaisuutensa vuoksi häntä siunattiin uskolla, ja koska hän uskoi, hän sai elämäänsä Jumalan voiman. Olemalla kuuliaisia myös me voimme säilyttää uskomme. Me voimme ravita uskoamme rukoilemalla ja paastoamalla, lukemalla pyhiä kirjoituksia, [Sivu] 4 osallistumalla kirkon kokouksiin ja tekemällä sitä, mitä kirkkomme johtajat pyytävät. Me voimme suojella uskoamme olemalla arvostelematta ja valittamatta.
Meidän kaikkien uskoa koetellaan. Saatamme jopa uskoa, ettei Herra ole huomannut uskoamme ja kuuliaisuuttamme. Meistä saattaa tuntua, että Hän on kaukana, että Hän ei ole huomannut koettelemuksiamme, eikä halua vastata rukouksiimme. Kun tällaiset ajat tulevat, auttaa meitä se, että ymmärrämme uskomme tällöin olevan koetuksella. Jos pysymme kärsivällisinä ja teemme edelleen oikein, loppuu koettelemus. Me saamme palkinnon uskostamme ja kuuliaisuudestamme. Moroni opetti, että "usko on toivo siitä, mikä ei näy.; älkää siis väitelkö sen tähden, ettette näe, sillä te ette saa todistusta, ennen kuin uskonne on koeteltu." (Et. 12:6) Ja Herra sanoi: "Minun kansaani on koeteltava kaikessa, jotta se olisi valmis ottamaan vastaan sen kirkkauden, joka minulla on sitä varten, Siionin kirkkauden; ja se, joka ei kärsi kuritusta, ei ole minun valtakuntaani sovelias." (LK 136:31) Meille on tärkeätä, että ravitsemme uskoamme paastoamalla ja rukoilemalla, olemalla kuuliaisia Jumalan käskyille, lukemalla pyhiä kirjoituksia ja käymällä kokouksissa. Kun niin teemme, saamme voimaa selvitä elämämme koettelemuksista. KehotusPäättäkää, miten aiotte vahvistaa uskoanne. Kirjoittakaa päätöksenne muistiin. Lukekaa tämän viikon aikana kohdat Al. 32:17-43 ja Moro. 7:33-39. Lisäselvitystä antavia pyhien kirjoitusten kohtiaMatt. 8:5-10 (parantaminen uskon avulla) Opettajan valmistautuminenEnnen tämän oppiaiheen esittämistä
[Sivu] 5
[Kuvat] 1-a Vanhempi nainen tutkimassa
pyhiä kirjoituksia oppiakseen Jeesuksesta Kristuksesta. [Sivu] 6 |
