Kirkon lehdessä Times and Seasons 1.8.1844 ilmestynyt kertomus. Kirjoittaja Willard Richards oli yhdessä Joseph ja Hyrum Smithin sekä John Taylorin kanssa vankilassa 27.6.1844, jolloin kiihtynyt väkijoukko ryntäsi vankilaan ja lynkkasi Smithit sekä haavoitti Tayloria.

Muskettien luotikuuro iski käytävässä vasten vankilan toisessa kerroksessa olevaa ovea ja sen jälkeen kuului nopeita askelia.

Silloin kenraalit Joseph ja Hyrum Smith, herra Taylor ja minä, jotka olimme etummaisessa huoneessa, suljimme portaiden yläpäätä vasten olevan huoneemme oven ja painauduimme sitä vasten, koska ovessa ei ollut lukkoa eikä minkäänlaista käyttökelpoista salpaa. Ovi oli tavallista lautaa, ja heti kun kuulimme askelien ennättävän portaiden yläpäähän, yksi luodeista iskeytyi oven läpi, meni meidän välistämme ja osoitti meille, että vihollisemme olivat häikäilemättömiä ja että meidän oli vaihdettava paikkaa.

Kenraali Joseph Smith, herra Taylor ja minä loikkasimme takaisin huoneen etuosaan ja kenraali Hyrum Smith vetäytyi jonkin matkan päähän ovesta ollen kuitenkin kasvot oveen päin. Luoti lensi oven läpi ja osui Hyrumia nenän viereen, jolloin hän kaatui pitkin pituuttaan selälleen. Hänen liiveissään (päivä oli kuuma, eikä minua lukuun ottamatta kenelläkään muulla ollut takkia yllä) ratsastushousuissaan, alushousuissaan ja paidassaan olevien reikien perusteella näyttää ilmeiseltä, että ikkunasta tuli yksi luoti, joka osui hänen selkäänsä oikealle puolelle, meni hänen lävitseen ja iskeytyi hänen liiviensä oikeanpuoleisessa taskussa olevaa kelloaan vasten, sekä rikkoi täydellisesti kellon lasin numerotaulun, veti irti viisarit ja murskasi kellon koneiston. Samanaikaisesti oven läpi tullut luoti osui hänen nenänsä viereen.

Kaatuessaan lattialle hän huudahti hädissään: "Olen mennyttä miestäl" Joseph katsoi häntä ja sanoi: "Voi Hyrum, rakas veliraukkani!" ja avasi ovea kahden tai kolmen tuuman verran vasemmalla kädellä ja ampui kuudesti laukeavalla pistoolillaan laukauksen umpimähkään käytävään.

Käytävästä ammuttu luoti iskeytyi Hyrumin rintaan, ja meni kurkun läpi hänen päähänsä, toisten muskettien ollessa suunnattuina häntä kohti ja vielä muutamien luotien osuessa häneen.

Joseph laukoi yhä revolveriaan käytävään oviaukosta niin kuin aikaisemminkin, suojautuen itse oven taakse, mutta kolmella kertaa ase ei lauennut, kun taas herra Taylor seisoi raskastekoinen kävelykeppi kädessään hänen vieressään ja iski sillä oviaukosta jatkuvasti sisään tunkeutuvia kiväärin piippuja ja pistimiä alas; minä seisoin hänen takanaan kävelykeppi kädessäni valmiina auttamaan, mutta en päässyt lyöntietäisyydelle menemättä suoraan kiväärien suuaukkojen eteen.

Kun revolveri meni epäkuntoon, meillä ei ollut enää tuliaseita ja olimme varmoja siitä, että roskajoukko ryntäisi välittömästi sisään, sillä oviaukko oli jo täynnä muskettikiväärejä, miesten ollessa puolitiessä tulossa huoneeseen, emmekä voineet odottaa heidän taholtaan mitään muuta kuin varmaa kuolemaa. Herra Taylor ryntäsi ikkunalaudalle, joka oli noin viidentoista, kahdenkymmenen jalan [4,5-6 m] korkeudella maasta. Kun hän oli melkein tasapainossa, ovesta tullut luoti iskeytyi hänen sääreensä ja ulkoa tuleva luoti osui hänen taskukelloonsa, joka oli hänen liiviensä taskussa lähellä vasenta rintaa ja murskasi sen jättäen viisarit näyttämään aikaa 21 minuuttia ja 26 sekuntia yli viiden; tämän laukauksen voima heitti hänet takaisin lattialle, josta hän kieri lähellä olevan vuoteen alle ja makasi siellä liikkumatta roskajoukon jatkaessa hänen tulittamistaan. Nämä luodit repäisivät hänen vasemmasta lantiostaan miehen kämmenen kokoisen palan lihaa.

Näiden luotien ainoana rajoittajana olivat yritykseni hakata sauvalla alas kiväärinpiippuja miesten jatkuvasti yrittäessä työntää niitä huoneeseen, luultavasti vasemmalla kädellään, ja tähdätessä laukauksensa riiin pitkälle oven taakse kuin mahdollista niin että laukaukset miltei tavoittivat meidät huoneen nurkassa olevat; ja silloin aloitin uudelleen hyökkäyksen keppini kanssa.

Josephin viimeinen keino oli hypätä samalle ikkunalle, josta herra Taylor oli pudota, mutta silloin kaksi ovesta tullutta luotia osui häneen ja yksi ulkoa päin tullut luoti tunkeutui hänen vasempaan rintaansa ja hän putosi ulos huutaen: "Oi Herra, minun Jumalani!" Kun hänen jalkansa katosivat ikkunasta, vedin oman pääni sisään, sillä luoteja vinkui kaikkialla. Hän putosi vasemmalle kyljelleen. Hän oli kuollut.

Sillä hetkellä joku huusi: "Hän on hypännyt ikkunasta!" ja portaissa ja eteisessä ollut roskajoukko ryntäsi ulos. Minä vetäydyin pois ikkunan luota ajatellen, ettei ollut viisasta asettaa itseään niiden sadan kiväärin ulottuville, jotka nyt olivat kenraali Smithin ruumiin ympärillä.

En sittenkään ollut tyytyväinen päätökseeni, vaan panin kuitenkin henkeni vaaraan ja kurottauduin ulos ikkunasta katsoakseni, näkyisikö hänessä minkäänlaisia elonmerkkejä; olin päättänyt nähdä rakastamani miehen viimeiset hetket. Kun olin täysin varma siitä, että hän oli kuollut, ja nähdessäni sata miestä hänen ruumiinsa lähellä sekä muiden tulevan vankilan kulman takaa ja odottaessani heidän palaavan huoneeseemme, minä ryntäsin kohti vankilan ovea ja portaita, läpi eteisen, josta miehet olivat tulittaneet, katsomaan, olivatko vankilan ovet auki.

Kun olin menossa eteisen läpi, herra Taylor huusi: "Ota minutkin!" jatkoin matkaani, kunnes huomasin kaikkien ovien olevan lukitsematta, ja palasin heti takaisin, otin herra Taylorin käsivarsilleni ja ryntäsin portaita alas vankilan sisempään tyrmään, panin hänet makaamaan lattialle ja piilotin hänet patjan alle, sillä luulin roskajoukon palaavan heti takaisin.

Sanoin herra Taylorille: "On ikävä panna sinut lattialle, mutta jos haavasi eivät ole kuolettavat, haluan sinun pysyvän hengissä, jotta saisit kertoa kaiken." Minä odotin tulevani ammutuksi seuraavassa hetkessä ja seisoin oven edessä hyökkäystä odottaen.

Käännös on peräisin W.E. Berrettin teoksesta Palautettu kirkko, v. 1975 laitos. Kirjaa on aikoinaan käytetty oppikirjana kirkossa. Suomentajaa ei mainita.

Englanninkielinen versio