Totisesti, näin sanoo Herra sodista, joita pian on oleva ja jotka alkavat kapinalla Etelä-Carolinassa sekä lopuksi päättyvät monien sielujen kuolemaan ja onnettomuuteen;1

Valtioiden välinen sota, USA:n sisällissodaksi nimitetty sota, alkoi virallisesti huhtikuun 12 päivä v. 1861, kun etelävaltioiden joukot avasivat tulen Fort Sumteria vastaan. Kello oli puoli viisi aamuyöllä, kun ensimmäiset tykinkuulat vinkuivat Etelä-Carolinalaisen Charlestonin sataman suulla sijaitsevaa linnaketta kohti. Noin 4000 ammusta lähetettiin tuota yksinäistä varuskuntaa vastaan joka suunnasta, siltä ainakin näytti. 36 tuntia oli kuluva, ennen kuin majuri Robert Anderson suostui antautumaan. Etelä oli saavuttanut ensimmäisen voittonsa.

Kolme päivää tuosta hyökkäyksestä presidentti Abraham Lincoln kutsutti 75 000 miestä sotaan, jonka monet luulivat kestävän vain lyhyen aikaa. Neljä vuotta ja satoja tuhansia uhreja myöhemmin sisällissota olisi vihdoin ohi ja presidentti Lincoln kuollut.

Mormonit väittävät luvun 87 Opin ja Liittojen Kirjassa todistavan, että kirkon perustaja ja ensimmäinen profeetta, Joseph Smith, oli Jumalan kutsuma. Miten muutoin Smith olisi voinut ennustaa tämän kansallisen murhenäytelmän niinkin varhain kuin 25. joulukuuta 1832?

Jos olettaa, että vaikeuksia pohjois- ja etelävaltioiden välillä ei olisi voinut vaistota paljon ennen Fort Sumterin tapausta, niin olettaa väärin. USA:n sisällissodan tuntija Bruce Catton sanoo: "Pohjoisen ja Etelän välillä oli ollut monia valitettavia väärinkäsityksiä vuosina, jotka johtivat sisällissotaan."2

Niinkin varhain kuin v. 1832 näemme, miten etelävaltiot uhkasivat eroavansa unionista. Senaattori John C. Calhoun Etelä-Carolinasta pelkäsi pohjoisen sekaantuvan etelävaltioiden asioihin. Vaikka Calhoun vastustikin eroamista, hän väitti, että etelävaltiot voisivat suojella etujaan mitätöimällä liittovaltion hallituksen säädökset, joita he pitivät perustuslain vastaisina.

Joseph Smith oli tietoinen tästä tyytymättömyydestä, ja mainitsi siitä kirkon historiakirjassa. Hän kirjoitti:

Etelä-Carolinan kansa päätti säädöksistä kokouksessaan (marraskuussa) ja julisti osavaltionsa vapaaksi ja riippumattomaksi kansakunnaksi. ... Presidentti Jackson antoi julistuksensa tätä kapinaa vastaan, nosti tarpeeksi väkeä tukahduttamaan sen, ja pyysi hartaasti Jumalan siunauksia auttamaan kansakuntaa vapautumaan lähestyvän, vakavan kriisin kauheuksista.3

Joulupäivänä v. 1832 Smith väitti saaneensa "profetian kapinallisesta sodasta".

Kun mitään ei syntynyt tästä tapauksesta, jotkut voivat väittää, että joko Joseph Smith hätiköi profetoidessaan, tai sitten ennusti väärän kapinan. Mormonit taas väittävät kiven kovaan, että Smith oli profeetta, koska sota todella puhkesi 27 vuotta myöhemmin.

Tarkasteltaessa lähemmin Smithin profetiaa huomataan monia ongelmia. Ensiksikin Smith ennusti, että "sota vuodatetaan kaikkien kansojen ylitse, ja tämä on alkava mainitusta paikasta." Kahdesti tämä sanonta on mainittu luvun 87 jakeissa kaksi ja kolme. Tämä profetia ei milloinkaan toteutunut.

Hän ennusti myös jakeessa 6 nälänhädän, ruton, maanjäristyksen ja "kaikkivaltiaan Jumalan kurittavan käden, kunnes säädetty hävitys on tehnyt lopun kaikista kansoista."

Smithin aikalaiset näyttävät selvästi uskoneen tämän profetian koskeneen sisällissotaa. Kaksi päivää Fort Sumterin pommituksen jälkeen Heber C. Kimball sanoi:

Tässä maassa Pohjoinen ja Etelä ovat iskevät yhteen toisiaan vastaan, ja ennen pitkää koko Yhdysvaltojen alue on oleva sekasorrossa, taistellen toinen toistaan vastaan, ja ne tulevat hävittämään kansallisuutensa.4

Sitten hän jatkoi syyttämällä tästä levottomuudesta sitä, että Yhdysvallat ei ollut kohdellut mormoneja kunnolla.

Heinäkuun 28. päivä v. 1861 Brigham Young sanoi, ettei sisällissota päättyisi, ennen kuin työ olisi täytetty ja "maa tyhjennetty".5

Smith sanoi jakeessa kolme, että Etelä kutsuisi Isoa-Britanniaa apuun ja että se puolestaan kutsuisi muita kansoja auttamaan. Vaikka Englanti tarjosikin jonkin verran tarvikkeita, se ei sekaantunut itse taisteluun. Eikä Englannin milloinkaan tarvinnut kutsua muita kansoja apuun puolustuksekseen.

Smithin ennustus olisi kiinnostavaa kyllä saattanut toteutua, mikäli Iso-Britannia olisi vienyt läpi sopimuksen hankkia Etelälle joukon panssarilaivoja. Catton sanoo kirjassaan:

... jos nämä olisi toimitettu, se olisi voinut muuttaa kaiken ... Yhdysvaltain hallituksen oli selvästikin tarkoitus mennä sotaan Ison-Britannian kanssa, mikäli ne todella toimitettaisiin, ja lopuksi brittihallitus sai aikaan niiden kotiin jättämisen.6

Tämä panssarilaivojen tapaus ei ollut ensimmäinen juttu, joka melkein sai Ison-Britannian ottamaan suoranaisesti osaa konfliktiin. 8.11.1861 amerikkalainen laiva laski kuubalaiseen satamaan palatessaan työmatkaltaan Afrikan rannikolta. Satamassa ollessaan kapteeni Charles Wilkes kuuli, että kaksi eteläistä lähettilästä oli välttänyt saarron, ja että he olivat lähdössä Havannasta brittiläisellä laivalla Englantiin. Wilkes ampui kaksi laukausta laivaa kohti, nousi sen kannelle ja pidätti ne kaksi. Englanti oli raivoissaan ja lähetti 11 000 miestä Kanadaan ja antoi samalla laivastolle käskyn sotavalmistilasta. Kun tapausta oli pyydetty anteeksi, se unohtui pian. Voidaan sanoa, että Washingtonin ja Lontoon taitava diplomatia esti Smithin ennustuksen totetumisen.

Catton uskoo, että jos kenraali Robert E. Lee olisi onnistunut Pohjoisen valloittamisessa, niin Englanti olisi tunnustanut etelävaltiot, jotka olisivat saaneet itsenäisyyden. Tämä osa kääntyi toiseen suuntaan Marylandissa, Antietamin taistelussa Sharpsburgissa. Etelävaltiot olisivat voineet voittaa, ellei eräs Leen käskyjen kopio olisi joutunut pohjoisen kenraali George B. McClellanin käsiin.

Osapuolet menettivät kaatuneina ja haavoittuneina noin 12 000 miestä taistelussa, joka päättyi tasapeliin. Vain muutaman päivän kuluttua presidentti Lincoln antoi vapautusjulistuksen tehden orjuudesta (ei vain liittovaltion säilyttämisestä) virallisesti yhdeksi sodan aiheista. Siitä lähtien etelävaltiot olivat heikoilla, sillä mikään läntinen maa ei olisi suostunut vastustamaan maata, joka taisteli orjuutta vastaan. Englanti ei milloinkaan antaisi Etelälle sen tarvitsemaa tunnustusta.

Pitääkseen yllä mielikuvaa mormoniprofeetan vilpittömyydestä, jotkut myöhempien aikojen pyhät pitävät itsepintaisesti kiinni siitä, että tämä ennustus venyy ohi sisällissodan ja kattaa itse asiassa molemmat maailmansodatkin. Sellaisen tulkinnan ehdottaminen osoittaa, miten mormoniapologeetat voivat mennö mitättömyyksiin ja mielettömyyksiin.

Profetiassa sanotaan selvästi, että nämä "sodat" alkavat kapinalla Etelä-Carolinassa. On järjenvastaista väittää, että maailmansodilla olisi ollut yhtään mitään tekemistä Etelä-Carolinan kapinan kanssa. Selvästikin LK:n luvussa 87 on kyseessä vielä eräs Joseph Smithin kerskailuista omasta voimastaan, ja Jumalan neuvojen hylkäämisestä.7

Lähteet

1. LK (Opin ja liittojen kirja) 87:1
2. Bruce Catton: The Civil War, s. 59
3. History of the Church, vol. 1, p. 301
4. Journal of Dicourses, 9:55
5. Ibid., 9:142,143
6. Catton, p. 176
7. LK 3:4: "Sillä vaikka ihminen saisi monia ilmoituksia ja hänellä olisi valta tehdä monia voimallisia tekoja, hän on pakosta lankeava ja vetävä päällensä vanhurskaan Jumalan koston, jos hän kerskaa omasta voimastaan ja pitää halpana Jumalan neuvot sekä noudattaa omaa tahtoansa ja lihallisia halujansa."