Ralph Waldo Emerson

Tunnustan, että kirjoitin tämän omaksi avukseni, selvitellessäni kaikkia vanhoja tunteita, kaikkea vanhaa katkeruutta joka pulpahti pinnalle välittömästi, kun löysin nämä [Eric Kettusen] sivut. Halusin myös vanhojen ystävieni ja perheeni saavan tietoonsa syyt siihen, etten enää ole mormoni. Ja viimeksi, kirjoitin tämän toivoen että jotkut johtopäätöksistäni ja kannanotoistani voivat olla hyödyksi jollekin toiselle, joka aikoo lähteä, on lähtenyt, tai on hämmentynyt ja masentunut.

Tämän viestin ei ole tarkoitus horjuttaa kenenkään uskoa. Minulle on aivan liian tuttu se tunnepohjainen trauma jonka vilpittömät ja hyväätarkoittavat mormonit saavat kun heille esitetään suoraa ja vilpitöntä materiaalia. Se on todella säälittävä näky — ja myönnän, että ensimmäinen mielijohteeni on säilyttää valhe heidän vuokseen, tehdä tosiasiat 'turvallisiksi' jälleen. Mutta kun kalsea totuus on lupaava, kun se mahdollisesti voi estää tragedian, toivon että minulla on voimaa vastustaa tätä mielijohdetta.

Myönnän ensimmäisenä, etteivät kaikki mormonit tunne olevansa loukussa, ja että mormonikirkkoon jääminen on oikeutettu valinta. Ei mikään uskonto kestä historiallista tutkimusta — ei edes kokonaan henkilökohtainen uskonto. Tosi uskonto on vain keino hengelliseen tiedostamiseen — se on henkilökohtaista kehitystä, ei sarja tosiasioita. Sellaisia tosiuskontoja on yhtä monta kuin on vilpittömiä henkilöitä. Ja niinpä olen sitä mieltä, että jos mormonismi pysyy sinulle keinona yhä korkeampiin hengellisiin oivalluksiin ja yhä suurempaan tunnepohjaiseen vakauteen, niin varmasti näet mormonismin sellaisenaan totuuden saavutuskeinona.

Ole hyvä ja lue vain jos aiot lähteä, olet lähtenyt tai jos olet hämmentynyt tai masentunut tietämättä miksi.

Itse jätin MAP-kirkon 16 vuotta sitten. Synnyin mormoniksi. Lähdin kaksi vuotta sen jälkeen kun olin ollut lähetystyössä Brasiliassa. Olen yhä jäsen jollakin paperilla jossakin. Tarinani on suunnilleen samanlainen kuin kaikki muutkin näillä sivuilla, ja luulisin että tilanteeni muistuttaa omaasi. Paljon ironiaa, huumoria, hämmennystä — samat vanhat aivojumppatemput, joita vaadittiin, jos aioimme hankkia tai säilyttää aidon todistuksen. Haluan tässä jakaa joitakin järki- ja tunneperäisiä työkaluja, jotka auttoivat minua varmistamaan vapaan tahtoni ja oman mieleni rehellisyyden.

Ensimmäisiä tienviittoja totuuden polulla

Äitini ohje minulle: Upottaudu mormonismiin ja elä täydellisesti sen mukaan. Huom. Äitini oli jo jäänyt pois kirkosta antaessaan tuon neuvon.

Seuraa mormonioppia: tule Jumalan kaltaiseksi niin ymmärrät Jumalaa. Kun pyrit Totuuteen ja Rehellisyyteen, vastaukset tulevat. Lisäksi kykysi ratkaista ongelmia paranee kun ymmärryksesi kasvaa.

Tämä on hyvin tehokas keino "todistaa" kirkon olevan totta. Varoitan kuitenkin, että tuollainen yritys voi tehdä sinusta emotionaalisesti sairaan: et voi saattaa sopusointuun yhä pahenevia ristiriitoja ja samalla pitää oman mielesi rehellisyyden. Pelottomasta rehellisyydesta tulee vammauttava kokemus. Mormonismia ei ole tarkoitettu vakavastiotettavaksi.

Mitä "vapaa tahto" ei ole

Todellinen vapaa tahto: katso että olet sellaisessa asemassa että voit tehdä ennakkoluulottoman valinnan.

Ellei ole totta se, että juuri kirkon ohjailema fyysinen ympäristösi pitää todistustasi yllä, niin sinulla ei pitäisi olla mitään tunnonvaivoja vaikka jättäisitkin sen ympäristön lyhyeksi ajaksi.

Jos olet huolissasi siitä että fyysinen ero voisi 'johtaa sinut kiusaukseen', niin tee piispallesi tämä kysymys: "Pitäisikö kastekokelaan ensin mennä katolisen pappinsa luo selvittelemään asioita vai pitäisikö tuon käännynnäisen väliaikaisesti katkaista kaikki suhteet katolilaisuuteen tehdäkseen vapaan ja ennakkoluulottoman valinnan?" Seuraa hänen neuvoaan omassa päätöksenteossasi.

Jos voit muuttaa asumaan ei-jäsenen tai ex-jäsenen luo, tee niin. Jollet voi, pieni rahallinen pesämuna auttaa. Palkkaa joku huolehtimaan lapsistasi ja asu hotellissa muutaman päivän. Jätä viesti, jossa kerrot, että olet kunnossa ja että tarvitset hiukan ajatusaikaa ... mutta älä kerro kenellekään jäsenelle missä olet. Luota omiin ajatuksiisi. Vain yksin omien ajatustesi kanssa vietetty aika antaa sinulle todellisen vapaan tahdon. Älä varaa mukaasi mitään anti-mormonistista tai uskoakohottavaa kirjallisuutta, vaan vain kynän ja paperia ja omat vapaat ajatuksesi.

Älä odota kuulevasi ääniä tai saavasi Jumalalta merkin. Tämä ei ole oikea aika pohdiskella mahdollisia yhteensattumia. Hanki taskulehtiö ja kirjoita muistiin omat rehelliset ajatuksesi. Luota järkeen, luota kauniisiin ajatuksiin, luota itseesi. Muista, että Jumala ei tuomitse sinua rehellisistä ja vilpittömistä ajatuksista — ne eivät ole pahoja. Varaa erityinen aika päivästä, jolloin selvität ja järjestät nämä omintakeiset ajatukset. Pidä ainoastaan korkeimmat ja vahvimmat, hylkää alhaisimmat ja heikoimmat. Pian alkavat vastaukset muodostua. Kokemus on kuin astuisi hitaasti poispäin kuvasta, joka muodostuu pisteistä, kunnes koko kuva tulee esiin. Minulle tämä on henkilökohtaista ilmoitusta. Vastaavaa hengellisyyttä en ennen ole kokenut.

Lopeta lehtitilaukset, siivoa pois TV ja radio. Aika ja mielenrauha ovat ne asiat, joita tarvitaan eniten. Poista niin monia häiritseviä tekijöitä kuin mahdollista. Nyt sinun on aika oppia tuntemaan itsesi ja sisimpäsi. Pelkkä vartti päivässä käyden läpi omia muistiinpanojasi auttaa sinua kokoamaan kuvan tai tunnistamaan ristiriidat.

Vielä yksi ajatus: tämä on yritys selvittää ajatukset, ja alkoholin käyttö tällä hetkellä — vaikka se saattaa näyttää vapautumisen symbolilta — on eräs selkeän ajattelun pahimpia vihollisia. Alkoholi saa myös ihmiset kieriskelemään itsesäälissä. Jokainen päätös ja kannanotto on keskitettävä pitämään mieli selvänä ja vahvana.

Todistukset, joita kuulet kun olet päättänyt lähteä

Muut eivät ole niinkään huolissaan sinun iankaikkisesta pelastuksestasi kuin peloissaan omien epäilyjensä tähden. Mielen yksilöllisyys näyttäytyy uhkana ryhmäajattelulle. Johtajiin ja muiden todistuksiin luottaminen on suurelta osin vastuullinen tästä epävarmuudesta, jolle 'huolehtiminen' on vain naamio. Näin jälkikäteen huomaan, ettei yksikään mormoni ole koskaan osoittanut mitään todellista huolta — vähimmässäkään määrin — rehellisten ajatusteni tai tunnepohjaisten tarpeitteni suhteen. Jokainen aktiivijäsen, jonka tapasin lähtöni aikoihin, olisi mieluummin nähnyt minut kirkossa aktiivisena, tunne-elämältäni raunioituneena, kuin kirkon ulkopuolella epäaktiivisena, terveenä yksilönä.

Mormonioppi ei oikeasti ole siinä ainutlaatuisessa asemassa kuin se haluaa sinun uskovan

Vedonlyönti: Mitä menetettävää minulla on?

Vastaus: Olet menettänyt aikasi maan päällä, oman aitoutesi, mahdollisuutesi onneen, omanarvontuntosi, tilaisuuden kehittää älyäsi, ja mikä vielä tärkeämpää, oman mielesi rehellisyyden.

En ole tekemisissä ainoastaan ideoiden kanssa

Kun lähdin kirkosta, ajattelin ettei minun pidä piilottautua

Päinvastoin, aioin tavata kaikkia mormoniystäviäni, perhettäni ja kirkon johtajia — vastata heidän kysymyksiinsä suoraan ja kiertelemättä. Halusin hyväksyä heidän oikeutensa omiin uskomuksiinsa, ja aioin pohtia heidän näkökantojaan. Toivoin vain, että he puolestaan kohtelisivat minun näkökantojani samalla kunnioituksella. Tämä oli melko lapsellista minulta.

Kaikki senjälkeinen yhteydenpito 'kohosi' viralliselle tasolle, ja siitä tuli jonkinlainen 'yksisuuntainen katu'. Heistä oli luonnollista, että he antoivat todistuksensa, mutta reagoivat kiukkuisesti kun minä halusin antaa omani. He olivat minun uskomuksiani vastaan ja minä kunnioitin heidän eroavaa mielipidettään. Kun minä esitin uskomuksiani minä "yritin loukata ihmisiä" heidän mukaansa.

Pian minusta tuli puolusteleva. Esitin asiani voimakkaammin ja äänekkäämmin kuin aiemmin. Myönnän, että tässä vaiheessa olin melko äänekäs, ja iskevämpi väitteissäni. Mutta omaksi puolustuksekseni sanon, että kun puhuu jonkun huonokuuloisen kanssa, on vain luonnollista, että alkaa korottaa ääntään. Eräs mielenkiintoinen asia sattui tässä vaiheessa: seuraavassa kohtaamisessani ilmestyi välillemme uusi, muodollisen kohteliaisuuden muuri. Ei mitään todellista yhteydenpitoa, ei aitoja kysymyksiä, ei yritystä saada minut takaisin. Paljon hiljaisuutta. Todellista pelkoa joidenkin silmissä. Usein tuntui kuin olisin ollut näkymätön.

Hyvän ajan perästä voin nykyään hyväksyä tämän muurin ja ymmärtää sen olemassaolon. Aktiivimormoni tarvitsee tätä muuria, ja he pelkäävät ja inhoavat jokaista yritystäni purkaa yksikin kivi siitä. En puhu tässä heidän uskontonsa purkamisesta, vaan vain välillämme olevan muurin purkamisesta, muurin, joka on esteenä suhteellemme. Vaikka hyväksynkin sen, en voi kestää sellaisia yksisuuntaisia keskusteluja. Tarvitsen todellista kommunikointia, tai sitten en minkäänlaista — ja niin olen huomannut, että ainoa ratkaisu on pitää muuria pystyssä, pitää se paikoillaan.

Käytyäni lukemassa näitä [Eric Kettusen] sivuja, olen ajatellut paljon omaa tarvettani pitää muuria pystyssä. Ehkä on olemassa joku tehokas keino purkaa se? Pitäisikö minun uudestaan yrittää kertoa mielipiteistäni? Ehkä tämä essee on ensimmäinen positiivinen askeleeni siihen suuntaan?

Vääryyden vastustaminen ei ole samaa kuin totuuden etsiminen

Jos aion päästä määränpäähän, on minun jätettävä tienviitta taakseni

En näe mitään todellista eroa siinä, otanko osaa temppeliseremoniaan vai kumarranko Mekkaa kohden. Totuus ilmaistaan runollisesti. En saa sekoittaa vertauskuvaa sen merkitykseen. 'Ruusu' saattaa auttaa Kauneuden ilmaisemisessa, mutta se ei ole Kauneus itse. Joku rituaali tai hengellinen symboli saattaa osoittaa minulle totuuden, mutta se rituaali tai materiallinen symboli ei itse ole totuus. Jos kirkko, kuten vertauskuva, on keino, silloin olen vapaa valitsemaan toisen keinon. Olen kiinnostunut ainoastaan osoitetusta päämäärästä, en siihen osoittavasta merkistä. Ja sellainen kehitys vaatii riemukasta ja selvää mielentilaa, ei salaista kädenpuristusta. Siis, ellei kirkko ole se keino, vaan vain kokoelma ei-kehittyviä historiallisia seikkoja, silloin en halua olla siinä mukana.

Uusia pyhiä kirjoituksiani

Henkinen korvaus

Kun tunnet, että olet menettänyt kaiken voittamatta mitään, muista: et enää ole omahyväinen, älysi on terävämpi, ja sen mitä tiedät, tiedät syvällisemmin ja suuremmalla itseluottamuksella. Ilman tätä tuskallista askelta et tietäisi sitä mitä tiedät nyt. Älä koskaan unohda sitä helpotusta jota tunsit päätyessäsi ensimmäiseen aitoon väitteeseesi ja kun lopulta näytit avoimesti varauksesi. Lyhyesti, voitto on täydellisesti henkinen, menetys oli pinnallinen ja vähäpätöinen.

Lopuksi

Toivotan onnea pyrkimyksissäsi löytää oma tiesi labyrintin läpi - se on vaivan arvoinen työ.