Johdanto

Mormonismin totuudellisuuden puolustajat käyttävät usein argumenttinaan väitettä, jonka mukaan Joseph Smith ei älyllisesti olisi voinut kirjoittaa Mormonin kirjaa. MAP-kirkon oppineet huomauttavat, että Smithillä oli korkeintaan alkeellinen koulutus, ja ettei hänellä ollut saatavillaan teoksia, jotka olisi tarvittu Mormonin kirjan tutkimustyöhön.

Mormoniuskon arkkipuolustaja Hugh Nibley esitti tilanteen yksinkertaisesti näin:

Ja kuitenkin tuo kolmas teoria [s.o. teoria jonka mukaan Smith kirjoitti Mormonin kirjan] on aivan yhtä lennokas kuin nuo kaksi muuta, ja se vaatii sen hyväksyjältä rajatonta hyväuskoisuutta ja kaiken kriittisen arvostelun pois sulkemista. Se perustuu sille yksinkertaiselle ehdotukselle, että koska ihmiset ovat kirjoittaneet kirjoja, niin joku eli Smith tai joku hänen aikalaisensa kirjoitti tämän. Mutta jotta tämä teoria olisi pitävä, täytyy näyttää paitsi että ihmiset ovat kirjoittaneet suuria kirjoja, myös että joku on kyennyt kirjoittamaan tällaisen suuren kirjan. Mutta mitään muuta sellaista kirjaa ei ole olemassa. Mistä löydät teoksen, joka läheskään muistuttaa Mormonin kirjaa ulottuvuudessaan ja huimapäisyydessään? (Since Cumorah, s. 138)

Tässä vaiheessa arvostelijat yleensä huomauttavat, ettei äly aina ole riippuvainen koulutuksesta. He huomauttavat vielä, että Mormonin kirjassa tulevat esille juuri ne ominaisuudet, jotka MAP-kirkon puolustajat lukevat Smithin osalle. Kirja on toisin sanoen täynnä mielikuvitusta, mutta siitä puuttuvat tosiasialliset kosketuskohdat Amerikan muinaishistoriaan. Lisäksi on pitkään tiedetty, että Mormonin kirja kaiuttaa 19. vuosisadan suosittuja, Amerikan intiaanien alkuperää käsitteleviä teoksia.

On kuitenkin olemassa vaihtoehtoinen menetelmä kiistää mormonien väitteet. Meidän on vain tutkittava koko väitettä pönkittävät perusoletukset:

• Onko Mormonin kirja todella ainutlaatuinen?
• Onko Joseph Smithin oletettu urotyö todellakin mahdoton toistaa?

Jos löytäisimme pari esimerkkiä Smithiin verrattuna samojen älynlahjojen omaavien henkilöiden samankaltaisista urotöistä, mitä se merkitsisi mormonien väitteelle?

Entä Nibleyn rehentely? Onko mahdollista löytää toinen kirja (tai toisia kirjoja), "joka läheskään muistuttaa Mormonin kirjaa ulottuvuudessaan ja huimapäisyydessään?" Vastaus on, kuten huomaamme, yksiselitteisesti "Kyllä".

Patience Worthin kumma tapaus

St. Louis, Missouri, toukokuu 1913. Rouva Pearl Curran sai, käyttäessään ouija-lautaa, ensimmäisen monista viesteistä mystiseltä olennolta, joka ensin kutsui itseään nimellä "Pat C.". Kesäkuun 22. päivänä Pat C. palasi ja tavasi [laudan kautta]: "Oi, miksi annat surun murtaa sydämesi?" Vasta kaksi kuukautta ensimmäisen käyntinsä jälkeen, 8. heinäkuuta, olento vihdoin paljasti itsensä "Patience Worth"-nimiseksi.

Worth-henki oli, kuten pian ilmeni, syntynyt Dorsetissa, Englannissa 1600-luvulla. Kun hän oli vielä nuori tyttö, Worthin perhe muutti siirtolaisiksi Amerikkaan, missä nuori Patience kohtasi kuolemansa liian varhain intiaaniheimon käsissä.

Vuodesta 1913 Curranin kuolemaan asti v. 1938, Patience saneli uskomattoman määrän materiaalia rouva Curranin kautta. Osa materiaalista on hänen omalla vanhanaikaisella 1600-luvun murteellaan, kun taas osa modernilla englannin tyylillä. Hänen nopeutensa oli valtava — yhtenäkin yönä hän saneli 22 runoa. Yhtenä viiden vuoden jaksona hän kirjoitti 1 600 000 sanaa. (Noin kuusi kertaa Mormonin kirjan verran.)

Worthin kirjoitukset vaihtelivat suuresti tyyliltään ja laadultaan. Eräs hänen täyspitkä romaaninsa, Hope Trueblood, sai seuraavat arvostelut Sheffield Indenpendent-julkaisun toimittajilta (jotka eivät tienneet kirjan syntyolosuhteista):

Patience Worthin on vallittava suurta lukijajoukkoa pelkällä Hope Truebloodin oivallisuudella, sillä siinä on tarpeeksi loistavasti muotoiltuja korkeatasoisia luonteita varustamaan puolen tusinaa romaania.

Telka, eräs 60 000 sanaa käsittävä runo, käytti hämmästyttävän tarkasti hyväkseen keski-englannin sanontatapoja. The Sorry Tale, 325 000-sanainen kirja (50 000 sanaa pidempi kuin Mormonin kirja) "rinnakkais-Kristuksen" elämästä kirjoitettiin 108 päivässä, 3 000 sanaa illassa. Tässä vaiheessa Patience oli hylännyt ouija-laudan ja välitti ajatuksensa suoraan rouva Curranin kynään. Yksityiskohdat muinaisen Palestiinan ja Rooman sosiaalisesta, poliittisesta ja kotielämästä sekä kreikkalaisten, arabialaisten, roomalaisten ja useiden juutalaislahkojen kielestä ja tavoista olivat rikkaita ja vakuuttavia.

Vertaa tätä Mormonin kirjaan. Joseph Smith saneli noin 275 000 sanaa noin 90 päivässä alkaen 7.4.1829. Päivän sanamäärä oli keskimäärin 3050 sanaa. Jos laskemme, että Joseph ja Oliver tekivät töitä yhdessä vain 75 päivänä noista yhdeksästäkymmenestä, päivän sanamäärä oli noin 3 700, mukaanlukien n. 27 000 sanaa suoraan kuningas Jaakon raamatusta.

Toisaalta sitä kuvaa, minkä Mormonin kirja maalaa muinaisista amerikkalaisista, on erittäin vaikea varmentaa. Kirja ei kuvaa oikealla tavalla alkuasukkaiden ominaisuuksia, ja sitä paitsi se väittää heidän käyttäneen esineitä, eläimiä ja kasveja, joista nykyaikainen arkeologia ei ole kyennyt löytämään mitään jälkiä.

Curranin tiedot raamatun maista olivat rajoittuneet siihen, mitä hän oli oppinut pyhäkoulussa. Hän ei pitänyt lukemisesta, jätti koulun 15-vuotiaana, eikä matkustanut St. Louisin ulkopuolelle oikein koskaan. Hänen ainoa ammattinsa oli kotirouva. Hänen kodissaan ei ollut kirjoja, joita olisi voinut käyttää taustatietoina.

Kun Currania testattiin, hän osoitti puutteellisia tietoja kirjallisuudesta. Hän luuli, että Tennysonin kuuluisan runon nimi oli "The Lady of Charlotte" [se on The Lady of Shalott]. Kun häntä pyydettiin kirjoittamaan omana itsenään, hän työskenteli hitaasti, eikä jälki ollut sen parempaa kuin mitä voi odottaa keskinkertaisen koulutuksen saaneelta kotirouvalta.

Erään "sanelun" aikana rouva Curran ilmaisi hämmästystä Patiencen tekemän viitteen johdosta erääseen "Bernadetteen" ja "neitoon". Myöhemmin hän sai tietää, että Bernadette Soubirous oli Lourdesin neito. Samalla tavoin Joseph Smith kerran keskeytti Mormonin kirjan sanelun tiedustellakseen, oliko Jerusalemilla tosiaankin muurit, kuten teksti väitti.

Pätevien tutkijoiden analyysi Worthin kielestä osoittaa 1600-luvun englannin sanontojen ja tavauksen vankkaa oikeakielisyyttä. Mormonin kirjan tyyliä voidaan puolestaan kutsua korkeintaan "pirstaleiseksi". Se pyrkii jäljittelemään kuningas Jaakon raamatun version poljentoa ja juoksua, siinä onnistumatta.

Alla eräs Patience Worthin runoista nykyenglannilla.

Lavendar and Lace

A purple sky, twilight
Silver-fringed of tremorous stars;
Cloud rifts, tattered, as old lace,
And a shuttling moon - wan-faced, seeking.

Twilight, and garden shadows;
The liquid note of some late songster;
And the scent of lavendar and rue,
Like memory of the day aclinging!

Suomeksi suunnilleen:

Laventelia ja pitsiä

Purppurainen taivas, iltahämärä
jolle antavat hopeareunuksen väräjävät tähdet;
Pilven rakoja, repaleisina kuin vanha pitsi,
ja kuun sukkula — kalpeakasvoisena, etsien.

Iltahämärä ja puutarhan varjot;
Jonkun myöhäisen laulajan kirkas sävel;
Ja laventelin ja ruutapensaan tuoksu,
kuin viipyvän päivän muisto!

Muhammed ja Koraani

Arabian erämaassa 600-luvulla syntyneenä Muhammed oli heikkoa materiaalia profeetaksi. Hän oli oppimaton ja lukutaidoton, sai elantonsa karavaanin vetäjänä, kunnes nai rikkaan lesken. Silti hän sai aikaiseksi viestin, joka sytytti liekin Arabiassa. Nykyään tunnemme sen islamina, uskontona, joka on lähes miljardin ihmisen elämäntapa.

Islamin keskeinen pyhä kirjoitus on Koraani (arabiankielinen sana al-quran merkitsee 'resitaatio'). Lukijoita hätkähdyttää ensimmäiseksi kielen epätavallinen voima ja kauneus. Koraania kutsutaan usein arabiankielisten kuningas Jaakon raamatunversioksi. On vaikea kuvitella, miten sellainen kirjallisesti korkeatasoinen teos on saattanut syntyä lukutaidottomassa erämaan asukissa.

Koraanin ilmoitus oli islamin keskeinen ihme, ja se pysyy sellaisena. Tähän päivään mennessä kukaan ei ole kyennyt hyväksyttävästi selittämään, miten lukutaidoton, varhain 7. vuosisadalla elänyt karavaanikauppias olisi pystynyt omin apuinensa tuottamaan tekstin, joka on niin verrattoman kaunis, joka pystyy liikuttamaan, ja joka sisältää tietoa ja viisautta, jotka olivat niin paljon ihmiskunnan silloisten ideoiden yläpuolella.

Länsimaissa suoritetut tutkimukset, jotka pyrkivät määrittelemään "Muhammedin käyttämät lähteet" tai tuomaan valoon sen psykologisen ilmiön, jonka avulla hän sai innoitusta "alitajunnastaan", ovat osoittaneet vain yhden asian: kirjoittajiensa anti-muslimistiset ennakkoluulot. (Roger du Pasquier, Unveiling Islam, p. 53)

Kooltaan Koraani on hiukan lyhyempi kuin Uusi testamentti, noin 165 000 sanaa (englanniksi). Kirja annettiin ilmoituksena noin 23 vuoden kuluessa alkaen vuodesta 610 ja päättyen vähän ennen profeetan kuolemaa v. 632. Muhammedin itsensä mukaan enkeli Gabriel saneli Koraanin sanat hänelle.

Koraani pitää sisällään omat "väärennystestinsä", joita islamin uskonpuolustajat käyttävät ahkerasti. Kaksi näistä ovat ristiriitatesti ja ainutlaatuisuustesti.

Ristiriitaisuustesti perustuu suuraan 4:82:

Eivätkö he sitten mietiskele Koraania? Ja jos se olisi jostain muusta lähteestä kuin Allahilta, he olisivat löytäneet siitä monia ristiriitoja.

Itse asiassa Koraanissa on joukko ristiriitaisuuksia, listoja niistä on helposti saatavilla. Kuitenkin, samoin kuin fundamentalistikristilliset vastineensa, islamin apologeetat ovat kehittäneet joukon tekniikoita, joilla näitä ristiriitoja käsitellään.

Ensimmäinen on se, että esitetään yksinkertaisesti spekuloiva skenaario, joka hävitää ristiriidan. Tähän samaan tekniikkaan turvautuvat innokkaasti raamatun erehtymättömyyteen uskovat — he eivät näytä käsittävän, että tätä keinoa voidaan käyttää saamaan mistä tahansa tekstistä "erehtymättömän".

Toinen on se melko omituinen "kumoamisen" periaate, joka opettaa itse asiassa, että Allah on varannut itselleen oikeuden ilmoittaa jakeita, jotka selvittävät tai kumoavat aiemmat opetukset. Tämä on samankaltainen Jehovan todistajien väitteen kanssa siitä, miten "Uusi valo" usein korvaa vanhan.

On helppo huomata, miten muiden muassa näiden kahden tekniikan soveltaminen antaa islamin oppineille mahdollisuuden väittää, että Koraanissa ei ole poikkeavuuksia tai ristiriitoja.

Toinen "väärennystesti", joka on Koraanissa, on ainutlaatuisuustesti. Se perustuu kahteen jakeeseen:

Suura 2:23 Ja jos epäilette sitä, minkä olemme ilmoittaneet palvelijallemme, niin saakaa sitten aikaan saman kaltainen luku (suuran) ja pyytäkää todistajanne Allahin rinnalla todistamaan vilpittömyydestänne.
Suura 10:38 Vai sanovatko he: Hän on väärentänyt sen? Sanokaa: Esittäkää sitten tämän kaltainen luku (sura) ja pyytäkää jotkut todistajiksenne Allahin rinnalla, mikäli olette totuudellisia.

Mormoniuskonpuolustajat tunnistavat tämän välittömästi vastineeksi omalle "Mormonin kirjan haasteelleen". Haaste esittää pääasiassa, että arvostelijan olisi tuotettava Mormonin kirjan rinnalle samankaltainen teksti, ennen kuin olettaa Smithin olleen sen ainoan kirjoittajan.

Ainutlaatuisuustesti on tietenkin huonosti määritelty — se sallii islamin apologeettojen hylätä haasteen vastaanottajat erilaisin perustein, silloin kun testi otetaan koeteltavaksi.

Mitä oikein tarkoitetaan sanonnalla "saman kaltainen luku"? Samalla tavoin on Mormonin kirjan haaste huonosti määritelty; se antaa Mormonin kirjalle sellaisiakin ominaisuuksia, joita sillä yksinkertaisesti ei ole.

Loppulause

Sekä Muhammed että Pearl Curran muistuttivat älyllisiltä lahjoiltaan Joseph Smithiä. Rouva Curranilla oli jonkin verran parempi koulutus kuin Smithillä, vaikka sitä ei voida pitää huomattavana. Muhammedin muodollinen koulutus taas oli todellisuudessa olematon. Hän ei osannut lukea eikä kirjoittaa päinvastoin kuin Smith. On huomautettava, että tämä Muhammedin puute on kiistanalainen asia oppineiden keskuudessa, jopa joidenkin islaminuskoisten.

Heidän kykyjenpuutteensa ei kummassakaan tapauksessa näytä estäneen heitä tuottamasta teoksia, jotka ovat kirjalliselta tasoltaan yhtä hyviä ellei parempiakin kuin Mormonin kirja. Huomaamme siis, että mormonien väite, ettei Smith olisi voinut kirjoittaa Mormonin kirjaa, on perusteeton. Samankaltaisia urotöitä on tehty, ja jopa paremmin tuloksin.

Mikäli Mormonin kirjaa on pidettävä Joseph Smithin profeetan kutsumuksen todisteena, on meidän toki annettava sama asema Pearl Curranille ja Muhammedille, samoin perustein. Mikään vähempi olisi älyllistä epärehellisyyttä.

Viitteet

Patience Worth:
‘Mysteries of Mind, Space and Time’ s. 2350
‘The Case of Patience Worth’, Walter Franklin Prince

Mohammed and the Quran:
History of the Quran
The History of the Quran and the Injil
Miracle of the Quran
The Amazing Quran

Mormonin kirjan haasteen pohdiskelua