Löysin tämän pikku purkauksen netistä v. 1998, nyt se ei enää löydy hakumoottorilla. Sivun otsakkeena oli "Pajavasara 1/98 Köyliönjärvi jäätyy..." jostain syystä. Jos tiedät kuka tämän on kirjoittanut, kerro minullekin.

Kun viime jouluaatonyönä kävelin sisään kirkon jykevistä puuovista, odotin kuulevani sympaattisen papin puhuvan iltahartauteen saapuneelle rahvaalle jostakin maanläheisestä, lämpimästä asiasta ikäänkuin vastapainoksi yön kylmyydelle ja loskaisille kaduille. Näin mielessäni kuvan palavista kynttilöistä, lämmöstä, elävästä sanasta. Saarna palautti minut hyvin nopeasti ruotuun. Sain kuulla olevani syntinen, huono ihminen, jota tosin eräs kaksi tuhatta vuotta sitten kuollut henkilö rakastaa — jos vain myönnän hänet johtajakseni. Uskottomuudesta olisi tiedossa paikka ikuisessa kiirastulessa, hehkuvien hiilihankojen loisteessa. Pappi otti myös puheeksi hiljattain lehtien palstoilla käydyn keskustelun tutkimuksesta, jonka mukaan raamatussa mainittua Herodeksen määräämää verollepanoa ei olisi ikinä ollutkaan. Asiahan ei ole niinkuin historioitsijat väittävät, hän ilmoitti sen kummemmin sanojaan perustelematta. Raamattu on tie ja totuus, piste. Kaikkitietävä saarna loppui ja me kuulijat jäimme kuolemanpelon vallassa kyyhöttämään penkeillemme. Jumalanpalvelus jatkui kaavamaiseen tapaansa. Karitsoille syötettiin ehtoollinen, ja samalla henkilökunta kiersi pitkävartisten haaviensa kanssa yleisön riveissä. Kolehtirahat kilahtelivat kirkon pussiin, ja tunsin oloni vaivautuneeksi. Mieleeni tuli kuva katusoittajasta, joka kerää ohikulkijoiden pennit parempaan talteen, mutta joka todellisuudessa elää sosiaaliavustuksilla ja rypee omassa viheliäisyydessään. Säälittäviä olivat myös lompakon pohjan tukkivilla kymmenpennisillä taivaspaikkaansa lunastavat karitsat. Virsistä ei oltu veisattu vielä puoliakaan, kun nousin ja lähdin kirkosta tämän päivän paradoksia ihmetellen.

Me skeptikot ja epäilevät tuomaat emme ole ainoita, jotka hämillään seisovat kahden totuuden veitsenterävällä rajalla. Soraääniä on kuultu jo kirkon omistakin riveistä. Ehkä oli korkea aikakin. Pappismiehet kun tuntuvat vetoavan siihen, että raamatussa sanotaan näin ja kun näin on ollut kaksi tuhatta vuotta niin miksi siis kyseenalaistaa asioita tänäänkään? Mutta ajat muuttuvat, ja ihmiset tuntuvat - ihme kyllä - muuttuvan ajan ja teknologian kehityksen myötä. Taikauskoon on vaikeampi nojautua kuin ennen, ja kysymyksiä esitetään yhtä tiheään kuin ennenkin. Nyt niihin vain vaaditaan pesunkestäviä vastauksia, muutakin kuin että "Jeesus on totuus" tai "tutkimattomat ovat Herran tiet". Pastori Antti Kylliäinen on ensimmäisiä pioneereja, jotka uskaltavat poiketa kirkon kultaiselta keskitieltä ja sanktioiden uhalla esittää vastaväitteitä sellaisiinkin klassisiin pelotteisiin kuin että vääräuskoiset ja syntiset palavat helvetin ikuisessa tulessa. Kylliäisen mukaan kristinusko langettaa kohtuuttomia rangaistuksia vähäisistä teoista. Vai millainen synti on muka niin paha, että sen takia ihmisen pitäisi kärsiä ikuisia helvetintuskia?

Pastori Kylliäisen kirja, "Kaikki pääsevät taivaaseen", on ehtinyt jo nostattaa myrskyn vesilasissa. Kylliäinen on uskaltanut pukea sanoiksi ainakin osan niistä ajatuksista, joita pakosti on käynyt raksuttamassa jokaisen terveen yksilön kovalevyllä. Kuten onkohan mitään helvettiä sittenkään olemassa, tai jos Jumala kerran on se armollinen pilvenreunalla istuva kaikkivaltias jollaiseksi raamattu hänet kuvailee, miksi täällä maan päällä ihmisillä kuitenkin menee päivä päivältä huonommin, miksi selvä pahuus ja itsekkyys rehottaa kuin viidakko. Mutta ilmassa on pitkään ollut monta muutakin äänetöntä kysymystä kuin epäilys Jumalan kaikkivaltiudesta. Liikuttaessa lähempänä maanpintaa voidaan havaita paradoksien kasaantuvan toistensa päälle jo peruskoulussa. Kun lapsille biologiantunnilla opetetaan Darwinistista ajattelua evoluutioteorioineen, syöttää uskonnonmaikka samoille oppilaille mystiikkaa ja tarinoita savesta, kylkiluista ja siitä, miten Jumala loi maailman seitsemässä päivässä. Silti lapsikin ymmärtää tarpeeksi fysiikkaa tietääkseen, etteivät kirkon reliefissä kuvatut enkelit voisi lentää pienillä siivillään metriäkään, ja että ne evoluutioteorian mukaan olisivat kuusiraajaisia hyönteisiä.

Keskusteluareenoilla ja yleisönosastoilla vaikuttanut "ateistis-pragmaattiseksi zen-buddhistiksi" itsensä määrittelevä pohdiskelija Vesa Kirves näkee kirkon opeissa aivan muita päämääriä kuin pyyteettömän karitsoiden taivaaseen paimentamisen. Hänen mukaansa kirkko on puhdas vallan väline, joka seisoo yhteiskunnan ja yksilön henkisen kehityksen tiellä. "Hyvyyteen verhoutuva kirkko alistaa ihmistä syyllistämällä sitä sen luontaisesta käyttäytymisestä ja toisaalta estää henkisen kehityksen armollaan." Näin kirkko on itse luonut ongelmansa, johon se itse antaa lievitystä. Vähän niinkuin huumekauppiaat siis; syntisyyden kanssa pääsee sinuiksi uskon avulla. "Marx tuskin itsekään ymmärsi, miten oikeassa oli sanoessaan uskonnon olevan rahvaan oopiumia." Jo koulussa meille siis kerrotaan, miten syntinen olento itse kukin on. Mutta Vesa Kirves ei näe ihmistä sen syntisempänä kuin muitakaan luomakunnan organismeja. Ihminen on pohjimmiltaan yhtä energiatehokas tapaus kuin bakteeri jolla ei ole filosofisia rasitteita: tyhmä, itsekäs, omassa navassaan elävä olento. "Biologinen totuus on, että kaikki organismit ovat itsekkäitä. Niillä ei ole muuta pyrkimystä elämässään kuin lisääntyä, laajentaa reviiriään ja saada mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä. Mutta väite että se olisi synti ja ettei itsekkyydestä voisi kasvaa eroon on härski valhe ja törkeää vallan väärinkäyttöä."

Luterilaisen kirkon syntisen ihmisen käsitteestä tuntuu versoavan muutakin kuin pelkkä katumus ja jumalaisen armon sekä taivaspaikan tavoittelu. Nimittäessään kirkkoa vallan välineeksi Vesa Kirves tarkoittaa valtiovallan ja kirkon vuosituhantista hyvä-veli-suhdetta. Kuka tahansa peruskoulun historiankirjan kansia raottanut on voinut huomata kirkon olleen paitsi ainoa tie pelastukseen, myös varsin hyvä bisnesidea. Ja ne kerrat, kun hallitsijan miekka ei ole yksin riittänyt rahvaan hillitsemiseksi, on kirkko seissyt tien päässä muistuttamassa niskuroijia ikuisesta rangaistuksesta. Kirkon mukaan ihmisen piti olla nöyrä: kuningas kun oli jumalasta seuraava ja hänen hallintonsa Jumalan itsensä asettamaa. Tuhannen vuoden syntisyys on jättänyt jälkensä orjakansaan. "Ruotsin vallan aika oli pelkkää nöyryyttämistä, meiltä vietiin ylpeys ja itsetunto, miehet raahattiin sotiin. Sitten tulivat venäläiset, ja sama tanssi jatkui. Meidät opetettiin piioiksi ja rengeiksi. Ennen hämäläisetkin kuvattiin ylpeänä kansana, nykyään lähinnä hitaina." Kirves näkee byrokratian vanhan perinteen jatkeena. Virastoissa juokseminen ja aneleminen on jälleen samaa järkevän toiminnan estävää nöyryyttämistä. Otetaanpa esimerkiksi vaikka firman perustaminen ja kymmenien kuponkien täyttäminen. Tai työttömyystuen hakeminen: silloin et saa opiskella, et vaikuttaa omaan tilaasi. Pitää olla nöyrä. Sama järkevän toiminnan esto alkaa jo koulussa pakkoruotsin muodossa. Ketä hyödyttää se, että joku joka haluaisi opetella täysipainoisesti esim. ranskaa, laitetaan vasten tahtoaan opiskelemaan kieltä jonka hän tietää itselleen tarpeettomaksi? "Stalin käski ihmisten kairata kaksi avantoa mereen ja kantaa vettä toisesta toiseen. Pakkoruotsi on samanlaista toimintaa, se ei hyödytä ketään," Kirves toteaa. Toisin kuin uskonto, ruotsin kielen opiskelu todella on välttämätön paha, johon törmää melkein opistossa kuin opistossa. Mutta ainakin se on jotakin konkreettista, vailla ristiriitoja, selittämätöntä mystiikkaa ja ikuista tiedon ja opin labyrinttia.

Ihmeiden aika on ohi, mutta silti jokin tuntuu estävän asioiden uudelleenmäärittelyn. Kaikki ne uskonnonopetukseen liittyvät kysymykset, jotka edelleen ovat vailla vastausta, kiedotaan mystiikan viittaan ja sivuutetaan. Ihmisten liikkumatila on edelleen vain ja ainoastaan raamatun kokoinen, kirjan, joka sentään kirjoitettiin ajalla, jolloin ihmiset vielä uskoivat useimpien luonnonilmiöidenkin olevan merkkejä jumalan vihasta. Tai että maapallo oli litteä ja kuu juustoa. Kirkkokansan keskuudessa sama dogmaattinen ilmapiiri vallitsee edelleen, vaikka ihminen on jo todistanut maankin olevan pyöreä. Miksi näin? Eikö ketään pappismiestä edelleenkään ihmetytä se hämmästyttävä säännönmukaisuus, jota kaikki ns. jumalaiset ilmoitukset seuraavat? Ehkä hieman samaan tapaan voisi kysyä (oman kertomansa mukaan) humanoidien kaappaamalta ihmiseltä, että jos kerran UFOt lentelevät ympäri tellusta ekologista sanomaansa levittäen, miksi ne eivät saman tien telakoidu YK:n yleiskokoukseen reklamaatiotaan antamaan? Mikä on niin helvetin salaista, että se pitää aina ja poikkeuksetta tehdä anorakkipukuisen maajussin peltotilkulla, kaukana naapureista?

Yksi asia on kuitenkin koko lailla varma: niin kauan kuin luterilainen kirkko pysyy mystiikan viitassaan eikä edes yritä ajanmukaistaa dogmejaan, hakee nykyaikainen ihminen kicksinsä muualta. Tässä valossa ei näytä mitenkään ihmeelliseltä jos X-files sukupolven ufouskonnot ja New Age-hölmöily jatkavat kasvuaan. Ja niin kauan kuin kirkko seisoo järjen tiellä paradokseineen ja nöyrän ihmisen mielikuvineen, valtaosa nuorisosta tuskin vaivaa päätään uskontoon liittyvillä kysymyksillä. Mitä muuta voisi tehdä ihminen, jonka ainoa tie henkiseen pelastukseen on sokea usko Jeesukseen ja kirkollisveroon? Mikä nykyään ylipäänsä tukee dogmia synnistä, helvetistä tai paratiisista? Mutta se osa nuorisosta, jotka edelleen pohtii uskontojen tarkoitusta, haluaa järkeviä vastauksia. Se haluaa tehdä muutakin kuin istua nöyränä suu auki kirkonpenkillä.