Uskotko evoluutioon?

Meillä päin kysyvät opiskelijat minulta tätä usein. Se johtuu osaltaan siitä, että asun juuri täällä, eteläisessä Teksasissa. Fundamentalistinen kreationismi on tarttuvaa täällä päin, ja jotenkin tuo kovaääninen vähemmistö on vakuuttanut välinpitämättömän enemmistön siitä, että ollakseen edes jonkin sortin kristitty, on asianomaisen hylättävä evoluutio.

Ironista kyllä jopa monet katolilaiset opiskelijat luulevat, että heidän kirkkonsa on "evoluutiota vastaan" (vaikkei se ole). Jotenkin on protestanttinen fundamentalismi "käännyttänyt" heidät ainakin tämän uskonkappaleen kohdalta heidän edes tajuamatta sitä. Ehkäpä heidän kirkkonsa ei ole antanut voimakasta, varmaa ja julkista lausuntoa kannastaan seurakuntalaisilleen.

Se saattaa johtua myös siitä, että koska toimin englannin kielen opettajana tieteeseen suuntautuvassa, suositussa koulussa, sisällytän usein oppimäärään luettavaksi tieteisromaaneja ja ainakin kerran vuodessa jonkin tieteellisen teoksen. Väistämättä noissa kirjoissa on asioita (todennäköisesti monia), jotka ärsyttävät kreationisteja, sillä pitääkseen yllä uskojärjestelmäänsä heidän on täytynyt hylätä tosiasiat, jotka on vakiinnutettu käytännöllisesti katsoen jokaisella tieteenalalla astronomiasta ydinfysiikkaan, geologiaan ja biokemiaan. Ehkäpä he eivät ole koskaan kohdanneet opettajaa, joka avoimesti "uskoo" evoluutioon (erittäin mahdollista täällä päin). Siinäpä pelottava ilmiö! Ei ihme, että meidän opiskelijamme saavat kansainvälisissä vertailuissa huonommat pisteet kuin sanotaan nyt vaikka opiskelijat "Ala-Sloboviassa".

Mutta ongelma, jonka haluan ratkaista tässä on: miten vastata tuohon kysymykseen? On helppo sanoa "kyllä", mutta se ei ole oikea vastaus. Ongelma on siinä, että itse kysymys on väärin asetettu. Se on samankaltainen vanhan kompakysymyksen "oletko jo lakannut lyömästä vaimoasi?" kanssa: sekä kyllä että ei antaa väärän vaikutelman.

En tietenkään halua vastata "en", sillä se antaisi täysin väärän vaikutelman. Mutta vastaus "kyllä" ei sekään ole aivan oikea. Ongelmana on termi "uskoa", aivan kuin fraasi "oletko lakannut" on edellisen esimerkin ansa.

Keskitytäänpä tuohon "uskotko": ei, en usko evoluutioon. Mieti, miten tuota termiä usein käytetään. Pikkulapset uskovat Joulupukkiin ja pääsiäispupuun. Arvostelemme usein heidän kypsyyttään ottamalla selville, mihin he yhä uskovat ja mistä he ovat "kasvaneet ulos". ("Etkö ole hiukan liian vanha uskoaksesi hammaskeijuun?") Tavallisessa puheessa termi "uskoa" näyttää merkitsevän jonkin kirjaimellisesti ymmärtämistä, jonkin, jolle löytyy vähän tai ei ollenkaan objektiivisia todisteita. Sinun on uskottava pääsiäispupuun, sillä et ole itse koskaan nähnyt sitä ilmielävänä, se ei ole tehnyt mitään, mitä ei voitaisi osoittaa luonnollisista ilmiöistä johtuvaksi (vanhempien jujuja), eikä ole olemassa mitään objektiivisia, fyysisiä tai toistettavissa olevia (eli toisin sanoen tieteellisiä) todisteita siitä, että se on todellinen. Jos sinulla olisi nuo viimemainitut, niin sinun ei tarvitsisi uskoa pääsiäispupuun, sillä tietäisit sen olevan todellisen.

Siinä se ero on: tiedät joidenkin asioiden olevan todellisia oman kokemuksesi tai muiden todella vahvojen todisteiden kautta. Se on tietoa, ei uskoa. Muihin asioihin uskot. Haluat niiden olevan totta. Olisi kiva, jos ne olisivat totta. On todennäköisesti hauska uskoa niihin. Mutta sinulla ei ole vahvoja, kiistämättömiä (tieteellisiä) todisteita, joten sinun on jatkettava niihin uskomista pikemmin kuin niiden tietämistä (tai sitten voit vain heittää ne menemään kokonaan, niin kuin useimmat meistä yli kuusivuotiaista heittävät Joulupukin). Jos sinulla olisi tuonkaltaisia todisteita, niin ihmiset, joiden työnä on ottaa selville fyysisiä tosiasioita maailmasta (tiedemiehet) tietäisivät niistä myös, eikä uskoa tarvittaisi.

Pienten lasten epäkypsyydestä on merkkinä se, että he eivät vielä ole oppineet tekemään tätä eroa. He saattavat pelkästään vaatia todistuksena sen, että joku vanhempi on kertonut heille jotakin, tai että he ovat nähneet sen TV:ssä. Huomaa myös, ettei uskovaan voi luottaa. Hän saattaa tietenkin sanoa, että hän tietää suosikkiuskomuksensa olevan totta ja tuoda esille sen, mitä hän pitää riittävänä todistuksena (mutta minä näin Joulupukin kaupassa, ja katso, mitä kaikkea hän toi, ja uutisissa sanottiin, että hän näkyi tutkassa, ja ...). Tai hän saattaa olla noita uskomattoman pinnallisia ihmisiä, joiden vastaus merkitsee: "En minä tiedä miksi, minä vain uskon." tai on hullunkurinen ristiriitaisuus: "Minä vain tiedän, että se on totta."

Termille "uskoa" on olemassa toinenkin tavallinen merkitys, kuten lauseessa "Uskotko demokratiaan?", "Uskotko amerikkalaiseen unelmaan?", "Uskotko aborttiin tietyissä olosuhteissa?", "Uskotko asiamme oikeutukseen?". Näissä tapauksissa termi "uskoa" näyttää merkitsevän suunnilleen "luottaa" tai "olla sitä mieltä, että se todennäköisesti on parasta", tai "haluta olla mukana".

Se ei näytä olevan sitä, mihin joku pyrkii kysyessään minulta, uskonko evoluutioon, tai ainakaan en ymmärrä kysymystä tuolla tavoin. Joten siinä mielessä: ei, en usko evoluutioon: se ei ole henkilökohtaisen mielipiteen asia, tai filosofian, tai joku harmaa alue, jolla pitää päättää, mikä mahtaisi olla parasta kaiken kaikkiaan.

Mutta palatakseni todelliseen eroon: ei, en usko evoluutioon — tiedän, että se on todellista. Se ei kaipaa uskomista. En myöskään sano, että "tiedän sen vain", niin kuin joku älytön ilmapää. Minulla on kaikki todelliseen tietoon tarvitsemani objektiiviset todisteet. Se todellisuus, että evoluutiota on tapahtunut ja jatkuvasti tapahtuu, on aivan yhtä vakiintunut kuin tieto siitä, että Maapallo on pyöreä, että bakteerit aiheuttavat sairauksia, että elektronit ovat olemassa, tai että valon nopeus on n. 300.000 km/s.

Minulla on jopa enemmän arkipäiväisiä kokemuksia, jotka osoittavat evoluution tapahtumista, kuin noista muista jutuista. Voin nähdä, että jälkeläiset eivät ole vanhempiensa kanssa identtisiä. Olen nähnyt kasvien ja eläinten muunnosten kehittyvän omana elinaikanani. Asun alueella, jolla puuvillan tuhohyönteiset usein voittavat evoluutiokilvan kehittäen kyvyn vastustaa tuholaismyrkkyjä. Voin helposti sairastua hiljattain kehittyneeseen resistenttiin stafylokokkiin, joka saattaa hyvinkin tappaa minut. Olen nähnyt ja tunnustellut ja itse löytänyt fossiileja elävien olentojen nykyään sukupuuttoon kuolleista esi-isistä.

Itse asiassa minulla on evoluution todellisuudesta kouriintuntuvammat todisteet kuin noista muista yllämainituista asioista, joiden tiedän olevan todellisia. En ole koskaan näkevä elektronia. Kuinka voisin milloinkaan mitata läheskään tarkasti valon nopeutta? Mahdollisuuteni päästä tarpeeksi kauas Maasta nähdäkseni oikein itse, että se on pyöreä, ovat käytännöllisesti katsoen olemattomat, eikä minulla ole laitteita eikä asiantuntemusta milloinkaan todistaa itselleni, että jokin tietynlajinen bakteeri oikeasti aiheuttaa jonkin tietyn sairauden.

Enkö sitten ota noita asioita uskonvaraisesti? Enkö usko niihin sen sijaan että oikeasti tuntisin ne? En. Yhteiskuntana me olemme palkanneet erikoistuntijoita ottamaan selville tällaisia asioita. Olemme tehneet kaikkemme varmistaaksemme, että he ovat korkeastikoulutettuja, että he ovat objektiivisia (eivät siis anna omien filosofioidensa tai uskomustensa häiritä), että he ovat rehellisiä ja että heidän vastauksensa ovat tosia (eli että he pitävät toisiaan jatkuvasti silmällä, kilpailevat ja toistavat kokeita varmistaakseen koetulostensa todellisuuden).

Olemme pystyttäneet järjestelmän (tiede), jossa väärät vastaukset heitetään nopeasti pois, kaikkia vastauksia testataan yhä uudelleen jokaisella mahdollisella tavalla, oikeat vastaukset kehittyvät oikeammiksi (aivan kuin suhteellisuusteoria ei todista Newtonin mekaniikkaa vääräksi, vaan tekee siihen parannuksia, pistetasapainoteoria ei todista darwinilaista evoluutioteoriaa vääräksi vaan selventää sitä), ja paras tapa saada nimeä itsellesi on todistaa jokin vanhempi idea vääräksi (keräten niin paljon omia todisteita, että ne läpäisisivät kovimmatkin testit). Ja lopuksi sanon, että tuo systeemi toimii paljon paremmin kuin mikään muu ihmiskunnan kokeilema keino saada selville asioita fyysisestä maailmasta.

Eli se mitä tiede tietää, sen minä tiedän. He ovat minun asiamiehiäni saadessaan selville asioita, joita en voi itse saada selville. Tiede tietää (ja kertoo minulle), että elektronit ovat olemassa ja mikä valon nopeus on. Olisi typerää hylätä tuo tieto. Tiede kertoo minulle myös samalla varmuudella, että elävät olennot ovat kehittyneet. Tiedän, että tuota tietoa on testattu ja koeteltu ja sen kanssa on tehty kokeita, ja sitä on sovellettu todellisiin tilanteisiin, ja se on osoittanut "kelpoisuutensa" vahvistumalla 150 vuoden aikana tehtyjen ankarien kokeiden kautta. Olisi typerää hylätä tuo tieto.

Joten ei, en usko evoluutioon; tiedän, että sitä on tapahtunut ja yhä tapahtuu. Itse asiassa minun pitäisi oikeastaan olla loukkaantunut. Jos sinä kysyisit minulta, uskonko Maapallon olevan pyöreä, se olisi loukkaavaa. Luuletko minun voivan olla niin tietämätön, että uskon sen olevan litteä? Sama koskee evoluutiota. Luuletko minun hylkäävän kahden viimeksi kuluneen vuosisadan tieteellisen kehityksen ja omien silmieni todistukset? Minun pitäisi olla syvästi loukkaantunut.

> Alkuperäinen, englanninkielinen teksti (off-site)