Naapurivaimot säälittelivät hänen äitiään, ja tämä suri salaa outoa lastaan, mutta ei hennonut häntä useinkaan nuhdella. Sillä Marian oli vaikea kuulla pahaa sanaa, hän värähti kuin kivusta eikä voinut koskaan puolustautua. Hän oli suojaton ihmisiä vastaan, hän eli omaa ihmeellistä elämäänsä tuntien luonnon vaihtelut syvästi ja tiedottomasti kuin puu; aamun heleys, keskipäivän uupunut helle, yön värähtelevä pimeys kuuluivat hänelle. Ja niin hänestä tuli pelokas uneksija, silloin kuin Martta jo oli kaunis, äidillinen nainen.

Mutta kummankin elämä pysähtyi hetkeksi suuren ihmeen edessä. Martta oli sen ensiksi kuullut ja ihmetellen kertonut sisarelleen: oli ilmestynyt mies, Natsarealainen, joka sanoi olevansa Messias. Hän oli parantanut sairaita ja auttanut onnettomia; hän oli luvannut ravita ne, jotka janosivat ja olivat hengessä köyhät. Sisarukset menivät häntä kuulemaan, ja kun he näkivät hänet, he ymmärsivät, että hän oli Jumalan poika. Maria heittäytyi hänen eteensä ja rukoili häntä, ja Messias siunasi hänet ihmeellisellä äänellään, jota mikään tuska ei voinut kestää.

Ja nyt hän oli tullut heidän kotiinsa, hän, Vapahtaja. He olivat odottaneet häntä ikävöiden, he olivat laskeneet, mitä tietä hänen pitäisi kulkea, ja kärsineet hänen kanssaan päivän kuumuudesta. He olivat rientäneet häntä vastaan, Maria oli pessyt hänen jalkansa, ja Martta oli kiiruhtanut valmistamaan virvoittavaa juomaa. Ja nyt hän istui illan viileydessä majan ulkopuolella, ja Maria istui hänen jalkainsa juuressa ja imi sydämeensä hänen hiljaiset sanansa.

Niin Martta pysähtyi heidän eteensä. Hän oli järjestänyt ja huolehtinut, hän oli jouduttanut ateriaa, sillä heidän vieraansa oli kulkenut pitkän matkan ja oli uupunut. Ja Martta pyysi nuhdellen Mariaa avukseen.

Maria säpsähti, sillä hän oli juuri nähnyt taivaat avoinna ja sisaren sanat haavoittivat häntä. Jeesus näki sen ja sanoi suojellen Martalle: "Sisaresi on valinnut hyvän osan, älä ota sitä häneltä pois!"

Niin Martta heltyi ja vaikeni. Ja kun illan varjot tihenivät seudun yli, he viipyivät yhä majan edessä. Martta oli kiertänyt käsivartensa sisarensa hartioille, ja Marian kasvoilla oli hiljainen kirkkaus.

Kaukaa vuorilta levisi yön pimeä siipi.