Joka tarinalla on kaksi puolta. Seuraavassa tutkitaan niitä olosuhteita, joissa kultaisten levyjen kolmesta todistajasta yksi, Oliver Cowdery, erotettiin kirkosta v. 1838. Cowdery oli myös se, joka kirjoitti ylös enimmät osat Mormonin kirjasta Joseph Smithin sanelun mukaan 1829.

Ensinnä esitetään Cowderyä syyttävä teksti kirkon virallisen historian mukaan. Tämä kohta löytyy osasta kolme. Toinen osa koostuu Oliver Cowdery itsensä kirjoittamasta vastineesta, johon historiakirjassa viitataan, mutta joka on jätetty pois. On huomattava, että kohta n:o kaksi pätee. Sitä, mistä Oliver puhuu aviorikoksena, nimitettiin myöhemmin kirkossa "selestiseksi avioliitoksi", vaikka minkään seremonian suorituksesta ei ole todisteita eikä profeetan 1. vaimo Emma tiennyt siitä mitään — sitä paitsi se oli ristiriidassa Smithin myöhemmän ilmoituksen LK 132 kanssa — siinä sanotaan, että ensimmäisen vaimon on ensin annettava suostumuksensa.

Syytteet Oliver Cowderyä vastaan hänen erottamisekseen

1. Veljien vainoamisesta nostamalla kiusallisia lakisyytteitä heitä vastaan ja näin ahdistaen viattomia.
2. Pyrkimällä tahraamaan presidentti Joseph Smith nuoremman mainetta väittämällä valheellisesti, että hän on syyllinen aviorikokseen.
3. Halveksimalla kirkkoa siten, ettei ole osallistunut kokouksiin.
4. Itse asiassa kieltämällä uskonsa julistamalla, ettei antaisi seurakunnan valtuullisten tai ilmoitusten tms. hallita itseään ajallisissa asioissaan.
5. Myymällä maansa Jacksonin piirikunnassa ilmoituksia uhmaten.
6. Kirjoittamalla ja lähettämällä loukkaavan kirjeen presidentti Thomas B. Marshille tämän ollessa korkeassa neuvostossa hoitamassa virkavelvollisuuksiaan sen presidenttinä, ja loukkaamalla korkeaa neuvostoa mainitun kirjeen sisällöllä.
7. Jättämällä tehtävänsä, johon Jumala oli hänet ilmoituksen kautta kutsunut, likaisen rahan vuoksi, ja ryhtymällä lainharjoittajaksi.
8. Häpäisemällä Kirkkoa olemalla tekemisissä valebisneksen kanssa, kuten yleisesti puhutaan.
9. Epärehellisesti pidättämällä seteleitä, kun ne jo oli maksettu; ja lopuksi, jättämällä ja hylkäämällä Jumalan asian ja palaamalla maailman kurjien asioiden pariin, ja laiminlyömällä korkean ja pyhän kutsumuksensa julkisen tunnustuksensa mukaan.

Piispa ja korkea neuvosto kokoontuivat piispan toimistossa 12. huhtikuuta 1838. Neuvoston järjestymisen tapahduttua ylläolevat 11. päivän syytökset luettiin, sekä myös kirje Oliver Cowderyltä, kuten on kirjattu Kirkon Far Westin kaupungin aikakirjaan, kirja A. Ensimmäistä, toista, kolmatta, seitsemättä, kahdeksatta ja yhdeksättä syytöstä kannatettiin. Neljäs ja viides syytös hylättiin, ja kuudennesta luovuttiin. Niin muodoin häntä (Oliver Cowderyä) ei enää pidetty Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon jäsenenä. Korkea neuvosto äänesti myös päätöksen, jonka mukaan Oliver Cowdery ei enää ole mukana komiteassa, joka valitsee paikkakuntia pyhien kokoomiselle.

Oliver Cowderyn vastaus, jota ei löydy kirkon historiasta

Far West, Missouri, 12 huhtikuuta 1838

Hyvä herra: (kunn. Edward Partridge, Myöhempien aikojen pyhien kirkon piispa)

Sain vanhin Seymour Brunsonilta samana päivänä 9. tätä kuuta päivätyn kirjeenne, joka sisälsi teidän ja neuvoston edessä esitetyt syytteet minua vastaan.

Olisin toivonut, että noita syytteitä olisi lykätty, kunnes olisin ehtinyt puhua presidentti Smithin kanssa; mutta näin ollen minun täytyy luopua odottamastani noiden kohtien selittämisen ilosta, jolla olin imarrellut itseäni, kohtien, jotka ovat perusteina joillekin erimielisyyksille kirkon säännöistä, ja jotka ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä.

Viidennen syytöksen, joka kuuluu seuraavasti: 'Myymällä maansa Jacksonin piirikunnassa,' tunnustan todeksi, ja uskon, että tämän kirkon enemmistö on jo päättänyt mielipiteensä tuosta teosta ja julistanut sen riittäväksi erotukseeni; ja että te olette yksimielisiä sen oikeudesta, eikä minulla niin ollen ole mitään hyvää syytä olettaa teidän päättävän asiasta toisin.

Nyt on niin, että maa-alueet maassamme ovat yksityisomistuksessa sanan ehdottomimmassa merkityksessä, eikä niihin liity häivääkään mitään läänitysehtoja ja niin ollen ne voidaan kaupata luovutuskirjalla ilman tai jopa vastoin jonkun ylemmän hyväksyntää.

Neljäs syytös kuuluu: 'Itse asiassa kieltämällä uskonsa julistamalla, ettei antaisi seurakunnan valtuullisten tai ilmoitusten tms. hallita itseään ajallisissa asioissaan.'

Tässä asiassa luulen voivani sanoa, että tuomio on jo julistettu niin kuin viidennenkin syytöksen kohdalla, eikä minulla sen tähden ole halua kiistellä neuvostoa vastaan; tähän syytökseen kuuluu viidennessä esitetty asia, ja mikäli antaisin jonkin pakon oman harkintani sijasta määrätä ajallisista asioistani, en tietenkään voisi ostaa tai myydä ilman jonkin todellisen tai oletetun auktoriteetin suostumusta. En ole varma tuon lauseen sanatarkkuudesta — luulen kuitenkin, että se sisälsi seuraavat sanat: 'En anna minkään seurakunnan valtuullisten tai minkäänlaisten teeskenneltyjen ilmoitusten tms. hallita itseäni ajallisissa asioissa vastoin omaa harkintaani.'

Koska yhä olen samaa mieltä, viittaan vain siihen, että englantilaisen vapauden kolme suurta periaatetta ovat, kuten kirjoissa sanotaan, "henkilökohtaisen turvallisuuden oikeus, henkilökohtaisen vapauden oikeus ja oikeus yksityisomaisuuteen". Kunnianarvoisa esi-isäni oli siinä pienessä joukossa, joka laski maihin Plymouthin kiville vuonna 1620 — hän toi muassaan nuo perusohjeet ja niiden lakien sisällön, jotka olivat monien vuosisatojen kokemusten tulosta ja joiden perustalla lepää nykyään suuri ja onnistunut hallintomme; ja ne ovat niin kutoutuneet luonteeseeni, niitä on vapaamieliset ja älykkäät esivanhempani niin pitkään terottaneet mieleeni, etten ollenkaan halua vaihtaa niitä mihinkään vähemmän vapaamieliseen, vähemmän hyvään tai vähemmän vapaaseen.

Juuri sellainen olisi periaate, jolla ymmärrän lepäävän yrityksen panna pystyyn eräänlainen seurakunnan vaikutuksen kontrolloima ja määräilemä varjohallitus kansallisen ja osavaltion hallituksen keskellä. Te sanotte epäilemättä, että näin ei ole; mutta jo pelkästään tiedoksiantamalla nämä syytökset, joihin te oletatte teillä olevan päätösvallan, on mielestäni suora yritys kahlehtia maallinen valta Kirkon johdon alaisuuteen — mitä oikeutta en voi hyvällä omallatunnolla allekirjoittaa — uskon, että tuo periaate on aina synnyttänyt anarkiaa ja epäjärjestystä.

Tätä pyrkimystä hallita minua ajallisissa asioissani pidän järjestelynä, joka pidättäisi minulta osan perustuslaillisia ja synnynnäisiä oikeuksiani — pyydän siis ainoastaan kunnioittavasti saada erota, vetäytyäkseni pois yhteisöstä, joka olettaa omaavansa sellaisen oikeuden.

Mitä tulee muihin seitsemään syytökseen, panen ne huolellisesti sivuun ja toimin niiden suhteen tavalla, jonka tunnen kunniallisuuteni mukaiseksi, vastatakseni jälkeläisilleni.

Pyydän, hyvä herra, teitä jättämään edelliset huomautukset punnitsematta, paitsi tämän kirkon ulkonaista hallitusta koskevat uskomukseni. En syytä teitä, tai ketään muutakaan, jolla on eri mielipide kuin minulla näistä asioista, vilpillisyydestä; mutta se eriävyys on olemassa, ja olen siitä todella pahoillani.

Mitä kunnioittavimmin, kuuliainen palvelijanne

Oliver Cowdery