Pyhät kirjat > Kallisarvoinen helmi > Aabrahamin kirja

Maaliskuussa 1842 julkaistu Aabrahamin kirja antaa loisteliaan kuvan tähdistä, planeetoista ja Jumalan asumuksesta. Voisi tekstin luettuaan kuvitella, että Jumala on ylivaltias koko maailmankaikkeudessa. Aivan kuin painottaakseen tätä ideaa Herra muodosteli väitteen todistaakseen Aabrahamille, että hän yksin oli täydellinen, mitä tulee älyyn:

Ja Herra sanoi minulle: Nämä kaksi totuutta ovat olemassa: että on kaksi henkeä, toinen älyltänsä suurempi kuin toinen, niin on myös oleva heitä älyltänsä suurempi; minä olen Herra, sinun Jumalasi, minä olen älyltäni suurempi kuin he kaikki. (3:19).

Järkeily vaikuttaa typistyneeltä, mutta lauseke on samaa tyyppiä kuin skolastikkojen todistelut Jumalan olemassaololle. Jos oletetaan, että aina on olemassa yksi henki, joka on älykkäämpi kuin joku toinen, sotkeudutaan loputtomaan taantumaan. Koska sellainen on mahdottomuus, täytyy olla olemassa yksi henki, joka on ylivertaisen älykäs, ja tämä henki on Jumala.

Herra sanoi vielä:

... sillä minä hallitsen ylhäällä taivaissa ja alhaalla maan päällä kaikkinaisessa viisaudessa ja ymmärrykssessä kaikkia niitä älyjä, jotka sinun silmäsi on nähnyt alusta asti; alussa minä astuin alas kaikkien niiden älyjen keskelle, jotka sinä olet nähnyt. (3:21)

Yhteen kokoontuneiden henkien joukossa

seisoi muuan, joka oli Jumalan kaltainen, ja hän sanoi niille, jotka olivat hänen kanssansa: Astukaamme alas, sillä siellähän on avaruutta, ja ottakaamme näitä aineita ja tehkäämme maa, jonka päällä nämä saavat asua; (3:24)

Tämän kohdan täytyy viitata Poikaan, mutta vaikka hän oli jo tuonut esiin suunnitelmansa luoda maa, Jumala kysyi:

Kenet minä lähetän? Niin yksi, Ihmisen Pojan kaltainen, vastasi: Tässä olen, lähetä minut. Ja toinen vastasi ja sanoi: Tässä olen, lähetä minut. Ja Herra sanoi: Ensimmäisen minä lähetän. (3:27)

Mooseksen kirjassa oli jo annettu aivan erilainen kertomus näistä tapahtumista: siinä sanottiin, että Saatana oli se, joka ensin tuli Jumalan luo esittelemään suunnitelmaansa.

Ja minä, Herra Jumala, puhuin Moosekselle, sanoen: tämä saatana, jota sinä olet käskenyt minun Ainosyntyiseni nimessä, on se sama, joka on ollut alusta asti, ja hän tuli minun eteeni sanoen: Katso, tässä olen, lähetä minut. Tahdon olla sinun poikasi ja tahdon lunastaa kaiken ihmissuvun, niin ettei yksikään sielu joudu kadotetuksi, ja totisesti minä tahdon sen tehdä; anna siis minulle kunniasi.
Mutta katso, minun rakas Poikani, minun Rakkaani ja Valittuni alusta asti, sanoi minulle: Isä, sinun tahtosi tapahtukoon, ja kunnia olkoon sinun iankaikkisesti.
Sen tähden, koska tämä saatana kapinoi minua vastaan ja tavoitteli hävittää ihmisen vapaan tahdon, jonka minä, Herra Jumala, olin hänelle antanut, ja koska hän myös tahtoi että antaisin hänelle oman voimani, minä Ainosyntyiseni voimalla annoin syöstä hänet alas syvyyteen
ja hänestä tuli saatana... (Mooses 4:1-4)

Sanamuoto sekä Mooseksen että Aabrahamin kirjassa on peräisin Jesajan näystä, jossa Herra istuu valtaistuimella:

Minä kuulin Herran äänen sanovan: -- Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi? Niin minä vastasin: -- Tässä olen, lähetä minut! (Jes. 6:8).

Mooseksen kirjassa Poika on yhtä Isän kanssa, mutta Aabrahamin kirjassa Pojan asema on epäselvä. Jumala oli julistanut itsensä ylivertaisen älykkääksi muihin henkiin nähden, ja Poika seisoi muiden henkien joukossa, kun Jumala tuli heidän keskuuteensa. Tämä näyttää vihjaavan siihen, että Poika oli Jumalaa alemmassa asemassa, ja vain yksi monien muiden henkien joukossa. Poika ehdotti luovansa maan, mutta Jumala halusi kuulla, oliko jollakin muulla hengellä jotain suunnitelmaa. Näyttää siis mahdolliselta, että Poika olisi voinut epäonnistua ja että joku toinen henki olisi voitu lähettää hänen sijastaan.

Mooseksen kirjassa Jumala ja hänen Ainosyntyisensä luovat maan sekä ensimmäisen miehen ja naisen, vaikka tekstissä käytetään yksikkömuotoa "minä, Jumala". Aabrahamin kirjassa taas Poika halusi ottaa avukseen muita henkiä selittäessään suunnitelmaansa maan luomiseksi. Ja sitten kun Poika oli valittu, teksti kertoo näin:

Ja sitten Herra sanoi: Astukaamme alas. Niin he alussa astuivat alas, ja he, se on jumalat, antoivat järjestyksen ja muodon taivaille ja maalle. (4:1)

Tekstissä käytetään jatkuvasti monikkomuotoa "jumalat" seitsenpäiväisen luomistarinan kertomuksessa.

Opilla, jonka mukaan muita jumalia olisi ottanut osaa maailman luomiseen, on vertauskohtia Platonin [427—347 e.a.a.] ja Filonin [n.20 e.a.a. — n.50 j.a.a.] kirjoituksissa. Platon väittää, että Jumala loi tähdet ja planeetat eläviksi olennoiksi. Sitten hän sanoo, että muiden jumaluuksien synty on meidän tietämyksemme ulkopuolella. Mutta sitten kun jumalat oli luotu, Luoja puhutteli heitä sanoen, että hän valmistaisi sielun kuolemattoman, jumalallisen osan, kun taas heidän piti valmistaa kuolevaisia ruumiita ja kutoa kuolemattomuus kuolevaisen kanssa yhteen tehdäkseen näin eläviä olentoja. Filon uskoi, että Raamatun Mooseksen ensimmäinen kirja pitäisi tulkita samoin:

On sopivaa kysyä, mitä järkeä voisi olla tässä hänen ideassaan lukea luominen ihmisen kohdalla ei vain yhden Luojan ansioksi, niin kuin muiden kohdalla, vaan kuten hänen sanansa näyttävät vihjaavan, monien ansioksi. Sillä hän edustaa maailmankaikkeuden Isää sanoessaan: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme ja kaltaiseksemme."
Saunders 1966, 213

Filon väitti, että koska ihminen on luonteeltaan sekoittunut, altis sekä hyvään että pahaan, olisi sopimatonta, että Jumala, jossa kaikki hyvyys asustaa, olisi ihmisen ainoa luoja:

Näemme siis, miksi Mooses kertoo meille vain yhdessä kohtaa ihmisen luomiskertomusta Jumalan sanoneen "Tehkäämme", ilmaus, joka selvästi osoittaa Hänen ottaneen avukseen muita työtovereiksi.
Saunders 1966, 214

Joseph Smithin opit jatkoivat kehitystään. Eräässä pääkirjoituksessaan kirkon lehdessä Times and Seasons 1.4.1842 hän vihdoin eliminoi kokonaan eron aineen ja hengen välillä:

... ruumiin otaksutaan olevan järjestettyä ainetta, ja henkeä monet pitävät aineettomana, vailla aineellista olemusta. Jälkimmäisestä mielipiteestä rohkenemme esittää eriävän käsityksen ja sanoa, että henki on ainetta, että se on aineellinen, mutta se on puhtaampaa, joustavampaa ja jalompaa ainetta kuin ruumis. Se oli olemassa ennen ruumista, se voi asustaa ruumiissa ja on oleva olemassa erillään ruumiista, kun ruumis maatuu maassa, ja ylösnousemuksessa se jälleen yhdistetään ruumiiseen.
Profeetta Joseph Smithin opetuksia, s. 206

17.5.1843 Joseph väitti myös näin:

Aineetonta ainetta ei ole olemassa. Kaikki henki on ainetta, mutta jalompaa ja puhtaampaa, ja se voidaan havaita vain puhtaammin silmin. Me emme voi nähdä sitä, mutta kun ruumiimme ovat puhdistetut, me näemme, että se kaikki on ainetta.
Profeetta Joseph Smithin opetuksia, s. 300; LK 131:7-8).

Olemme jo saaneet nähdä Platonin ja Filonin vaikutuksen, ja Josephin uudet kosmologiset opit näyttävät nekin juontuneen muinaisista filosofioista.

Kreikan atomistit, kuten Demokritos, uskoivat, että atomit ovat ikuisia ja tuhoutumattomia, että on olemassa lukematon määrä maailmoja ja että sielu, jonka he mielsivät mieleksi tai järjeksi, koostuu hienoista, tasaisista atomeista.

Lucretius [n.97 — n.55 e.a.a.] popularisoi epikurolaisten omaksumia atomistien oppeja opetusrunossaan Maailmankaikkeudesta (De Rerum Naturae), ja epikurolainen filosofia sai suosiota renessanssin aikakaudella. Joseph Smith opetti samankaltaisia ideoita: elementit ovat ikuisia, Jumala on luonut lukemattomia maailmoja, ja henki on aineellista ainetta, hienompaa ja puhtaampaa kuin ruumis.

Aabrahamin kirjasta löytyy useampiakin vertauskohtia. Siihen sisältyy esimerkiksi useiden juutalaisten myyttien uudelleen sommiteltuja versioita.

Legenda kertoo, miten Aabraham tuotiin pikkulapsena kuningas Nimrodin eteen. Kun hän käski Nimrodia palvelemaan ainoaa tosi Jumalaa, kaikki epäjumalankuvat kaatuivat nurin ja Nimrod itse kaatui ja meni tainnoksiin. Aabrahamin isä Terah oli itse epäjumalanpalvoja ja sitä paitsi valmisti ja myi niiden patsaita.

Aabrahamin ollessa viidenkymmenen, päätettyään opiskelunsa Shemin ja Eberin koulussa, hän palasi kotiin ja eräänä päivänä löi rikki epäjumalat isänsä kaupassa. Koska Aabraham sai paljon seuraajia, niin Nimrod määräsi, että hänet piti heittää tuliseen pätsiin, mutta tuli ei vahingoittanut Aabrahamia.

Samalla tavoin Aabrahamin kirjassa väitetään, että Aabrahim isät palvoivat Elkenan, Libnan, Mahmakran ja Korashin epäjumalia ja faaraon jumalaa. Aabrahamin sukulaiset eivät suostuneet kääntymään pois epäjumalanpalvonnastaan, ja pakanapapit asettivat Aabrahamin alttarille uhrattavaksi. Mutta kun pappi nosti kätensä, enkeli ilmestyi paikalle ja vapautti Aabrahamin siteistä. Sitten Herra

hajotti Elkenan ja maan jumalien alttarin ja hävitti ne perin pohjin ja löi papin, niin että hän kuoli; (1:20)

Näin Aabrahamin kirja seuraa heprealaista myyttiä tekemällä Aabrahamin sukulaisista epäjumalanpalvojia ja panemalla Herran hajottamaan pakanalliset alttarit ja lyömään papin kuoliaaksi samalla tavoin kuin Nimrodin epäjumalat ja Nimrod itse kaatuivat maahan ja Aabraham löi rikkii isänsä epäjumalat. Sen sijaan että Aabraham olisi heitetty tuliseen pätsiin, Aabrahamin kirja sijoittaa hänet uhrialttarille, mikä kuvaelma muistuttaa Aabrahamin yritystä uhrata Iisak ja enkelin tulemista väliin. (1 Moos. 22)

Aabrahamin kirja kuvailee pakanallista alttaria sängynmuotoisena:

Se oli tehty vuoteen muotoiseksi, sellaisen, joita kaldealaisten keskuudessa käytettiin ... (1:13)

Tämä näyttää olevan kotoisin eräästä toisesta juutalaisesta legendasta. Sanotaan, että Elieser, Aabrahamin palvelija, matkasi Sodomaan viemään viestiä Lootille. Sodoman väki kutsui Elieserin viettämään yönsä vuoteessa, joka oli asetettu ulkosalle, sillä heillä oli tapana kiduttaa vieraita katkaisemalla heidän jalkansa, mikäli he olivat liian pitkiä sänkyyn, tai venyttämällä niitä, mikäli he olivat liian lyhyitä siihen. Samankaltainen kertomus esiintyy Plutarkoksen tarinassa Prokrusteesta. Aabrahamin kirjassa saattaa myös olla piirteitä Raamatun kohdasta 5 Moos. 3:11, joka kuvailee Ogin, Basanin kuninkaan sängynpäätyä. [Suom.huom.: Näin kuningas Jaakon raamatussa, jota Smith käytti; suomenkielinen raamattu puhuu hauta-arkusta.]

Epäjumalien nimet Aabrahamin kirjassa — Elkena, Libni ja Korash — näyttävät olevan kotoisin raamatusta 2 Moos. 6, jossa mainitaan Elkana, Libni ja Korah. Nämä miehet olivat kaikki Leevin jälkeläisiä ja sukua Moosekselle.

Libna oli myös erään israelilaisten Siinailla käyttämän lepopaikan nimi, samoin kuin Joosuan valloittama kaupunki Palestiinassa. (4 Moos 33:20, Joos. 10:29)

Aabrahamin kirja selostaa myös Egyptin maan löytymisen:

Maan oli näet ensiksi löytänyt nainen, joka oli Haamin tytär ja Egyptuksen tytär, ja Egyptus merkitsee kaldean kielessä Egyptiä, mikä tarkoittaa kiellettyä.
Kun tämä nainen löysi maan, se oli veden alla, ja myöhemmin hän asetti poikansa asumaan sinne; ja tällä tavoin on Haamista lähtöisin se heimo, joka pysytti kirouksen maassa.
Egyptin ensimmäisen herruuden pystytti faarao, Egyptuksen, Haamin tyttären vanhin poika, ja se oli Haamin hallitustavan mukainen, mikä oli patriarkaalinen. (1:23-25).

Egyptiläiset papit kertoivat Herodotokselle, että Minin, Egyptin ensimmäisen hallitsijan, hallintakautena suuri alue Egyptistä oli veden alla. Lisäksi Arrian sanoo, että Niilin virtaa kutsuttiin alunperin nimellä Aegyptus.

virta antoi nimensä maalle, sillä Aegyptus oli alunperin virran nimi, sen virran, joka nykyään tunnetaan sekä Egyptissä että muualla maailmassa Niilinä, mistä on tarpeeksi todisteita Homeroksessa, mistä löydämme lauseen, jossa Menelaos pysähtyi "Aegyptuksen suulle".
Arrian 1971, 264

Manetoa lainaten sanoo Josefus, että Sethosista kutsuttiin nimellä Egyptus:

Maata sanottiin myös hänen mukaansa Egyptiksi; sillä Maneto sanoo, että Sethosista itseään sanottiin Egyptukseksi, samoin kuin hänen Armais-veljeään sanottiin Danaoksi.
Josefus 1974, 4:166

Aabrahamin kirja on yksinkertaisesti sanottuna Egyptin uudelleen sommiteltua historiaa, ja siinä maan veden alta ensin löytänyt Haamin tytär nimeää sen Egyptukseksi.

Aabrahamin kirjassa Aabrahamille näytetään näky tähdistä:

ja minä näin tähdet ja että ne olivat sangen suuret ja että yksi niistä oli Jumalan valtaistuinta lähinnä; ja oli monia suuria, jotka olivat lähellä sitä; ja Herra sanoi minulle: Nämä ovat hallitsevat tähdet; ja tämän suuren tähden nimi on Kolob, koska se on lähellä minua sillä minä olen Herra, sinun Jumalasi: minä olen pannut tämän hallitsemaan kaikkia niitä, jotka kuuluvat samaan järjestykseen kuin se, jonka pinnalla sinä seisot. (3:2-3).

Abrahamille näytetään myös aurinko (Sineha), kuu (Olea) ja tähdet (Kokaab, Kokaabiim).

Joseph Smithin kirjan kuviossa n:o 2 annettujen selityksessä hän väittää, että Olibliš

... on seuraava suuri hallitseva luomus lähellä selestistä paikkaa, jossa Jumalalla on asumuksensa ...

ja että Oliblišin pyörähdysaika on sama kuin Kolobin. Toinen hallitseva taivaankappale on Eniš-go-on-doš, aurinko, joka lainaa

valonsa Kolobilta Kae-e-vanrašin välityksellä, joka on suuri Avain eli toisin sanoen hallitseva voima, joka hallitsee viittätoista muuta kiinteätä taivaankappaletta eli tähteä sekä Floeesea eli Kuuta, Maata ja Aurinkoa niiden vuotuiskierroksella. Tämä taivaankappale saa voimansa Kli-flos-is'esin eli Ha-ko-kaabien välityksellä — tähtien ... [jotka] saavat valoa Kolobin kiertoliikkeistä.

Aabrahamin näyt vaikuttavat matkituilta Ciceron Scipion uni-nimisestä teoksesta (The Dream of Scipio). Ciceron kertomuksen mukaan Publius Cornelius Scipio näki unen, jossa hänen sukulaisensa Africanus Scipio ilmestyi hänelle seisten "säteilevien tähtien kirkkaassa valossa". Nuorempi Scipio katsoi ympärilleen ja näki tähtiä, joita hän ei ollut koskaan nähnyt maasta käsin. Sitten Africanus näytti Scipiolle maailmankaikkeuden yhdeksän sfääriä:

Uloin sfääri on itse taivas, ja siihen sisältyy ja se ympäröi kaikki muut. Sillä se on itse ylimmäinen Jumala omassa persoonassaan, joka sulkee sisäänsä ja käsittää kaiken olemassaolevan ... .

Tämä sfäärin alla Scipio näki sfäärejä, jotka sisälsivät Saturnuksen, Jupiterin ja Marsin:

Seuraavaksi, melkein keskellä taivaan ja maan välissä, loimuaa Aurinko. Hän on muiden maailmojen ruhtinas, herra ja hallitsija, koko maailmankaikkeuden mieli ja ohjaava periaate.
Cicero 1971, 342, 347

Näin Kolob, maankaltaisten planeettojen hallitseva tähti, on samankaltainen sen auringon kanssa, jota Africanus kutsuu nimityksellä "ruhtinas, herra ja hallitsija, koko maailmankaikkeuden mieli ja ohjaava periaate". Jumalan valtaistuin vastaa ulommaista tähtisfääriä, jota sanotaan taivaaksi ja ylimmäiseksi Jumalaksi.

Egyptiläinen aakkosto ja kielioppi

Aabrahamin kirjan ohella Joseph Smith työskenteli Egyptiläisen aakkoston ja kieliopin parissa. Siinä hän järjesti merkkejä palstaan sivun vasemmassa reunassa ja antoi kunkin merkin kohdalla tulkinnan. Viitataan mm. merkkiin nimeltä "flos isis", joka määritellään seuraavasti:

valon korkein aste, sillä sen osaset ovat valoa. Valoa hallitseva periaate Koska Jumala on sanonut: Olkoon tämä keskus valoa varten, ja olkoon siinä rajat, joita se ei voi ylittää. hän on pannut pilven taivaan ympärille, ja siinä keskittyvät viidentoista loistavan hallitsevan kiintotähden valot — ja sieltä saavat taivaankappaleet osansa mukaan ... joten Jumala on pannut rajat valolle, ettei se ylittäisi ja kuluttaisi planeettoja. (s. 25)

Aleksandrian Filon antoi hämmästyttävän samankaltaisen kuvauksen kommentoidessaan 1 Mooseksen kirjaa:

Special distinction is accorded by Moses to life-breath and to light. ... Now that invisible light perceptible only by mind has come into being as an image of the Divine World Who brought it within our ken: it is a supercelestial constellation, fount of the constellations obvious to sense. It would not be amiss to term it "all-brightness," to signify that from which the sun and moon, as well as fixed stars and planets draw, in proportion to their several capacity, the light befitting each of them ... .

... After the kindling of the intelligible light, which preceded the sun's creation, darkness its adversary withdrew: for God, in His perfect knowledge of their mutual contrariety and natural conflict, parted them one from another by a wall of separation. ... He not only separated light and darkness, but also placed in the intervening spaces boundary-marks, by which He held back each of their extremities ... . (Saunders 1966, 205-06)

Myös Aabraham sai näyn älyistä aikaisemmassa olemassaolossa:

Now the Lord had shown unto me, Abraham, the intelligences that were organized before the world was made; and among all these there were many of the noble and great ones; and God saw these souls that they were good, and he stood in the midst of them, and he said: These I will make my rulers; for he stood among those that were spirits, and he saw that they were good; and he said unto me: Abraham, thou art one of them; thou wast chosen before thou wast born" (Abraham 3:22-23).

Samalla tavoin Scipion ja Africanuksen puhuessa heihin liittyi Paullus, Scipion isä, joka selitti:

For men were brought into existence in order that they should inhabit the globe known as the earth, which you see here at the centre of this holy space. They have been endowed with souls made out of the everlasting fires called stars and constellations.

Hän jatkoi sanomalla, että ne, jotka olivat päättäneet maallisen elämänsä, asuivat

a circle of light, blazing brilliantly among all the other fires.

Africanus kertoi Scipiolle, että

it is from here in heaven that the rulers and preservers of those states once came; and it is to here that they eventually return (Cicero 1971, 345-46, 344).

Lisäksi hän sanoi, että Scipion oli määrä näytellä tärkeää osaa Rooman valtakunnassa, aivan samoin kuin Herra kertoi Aabrahamille, että tämä oli yksi valituista.

Since the Book of Abraham evidently draws upon such sources as Herodotus, Arrian, Josephus, Cicero, Philo, and Jewish myth, it appears to be linked with the Book of Mormon. There are also names in the Book of Abraham which are similar to names in the Book of Mormon.

The Book of Abraham refers to an Egyptian named Onitah (Abraham 1:11), while the Book of Mormon mentions a hill and a place which were both called Onidah, as well as a city which was named Onihah (Alma 32:4; 47:5; 3 Nephi 9:7). Both books also contain the name Jershon.

On 7 April 1844 Joseph delivered a sermon at the funeral of a man named King Follett, which contains one of his clearest statements on the nature of God and man.

Jumala oli itse kerran sellainen, kuin me olemme nyt, ja Hän on korotettu ihminen, joka istuu korotettuna valtaistuimella tuolla taivaissa! ... jos näkisitte Hänet tänä päivänä, te näkisitte Hänet ihmisen muotoisena, koko persoonassaan teidän itsenne kaltaisena, teidän kuvananne ja aivan ihmisen kaltaisena, sillä Aadam luotiin Jumalan muotoiseksi, kuvaksi ja kaltaiseksi, ja Aadam sai opetusta Häneltä, kulki Hänen kanssaan, puhui ja keskusteli Hänen kanssaan ... Me olemme kuvitelleet ja otaksuneet, että Jumala on ollut Jumala koko iankaikkisuuden. Osoitan vääräksi tuon ajatuksen ... Hän oli kerran ihminen kuten me — niin, että itse Jumala, meidän kaikkien Isä, asui jonkin maan päällä ... Pyhistä kirjoituksista saamme tietää Jeesuksen sanoneen, että niin kuin Isällä on valta itsessänsä, niin on valta myös Pojalla. Valta mihin? Siihen, mitä Isä teki. Vastaus on ilmeinen: valta antaa ruumiinsa ja ottaa se jälleen. ... Ja teidän on opittava, miten voitte itse olla jumalia, Jumalan kuninkaita ja pappeja ... kehittymällä pienestä kyvystä suureen kykyyn ... he saavat olla Jumalan perillisiä ja Jeesuksen Kristuksen kanssaperillisiä. Mitä se on? Se tarkoittaa saman vallan, saman kirkkauden ja saman korotuksen perimistä, kunnes pääsette jumalan asemaan ... Mitä Jeesus teki? Minä teen sitä mitä näin Isäni tekevän ... Isäni toteutti valtakuntansa pelolla ja vavistuksella, ja minun on tehtävä samoin. Ja kun saan valtakuntani, olen ojentava sen Isälleni, niin että Hän saa valtakunnan valtakunnan jälkeen, ja tämä korottaa Hänet kirkkaudessa. Silloin Hän on ylenevä korkeampaan korotukseen, ja minä olen ottava Hänen paikkansa ja siten itse saava korotuksen.
Profeetta Joseph Smithin opetuksia, ss. 343-345

Josephin mukaan 1 Mooseksen kirjan alkusanat piti kääntää seuraavasti:

Pääjumala sai aikaan jumalat suuressa neuvonpidossa. ... Suureen neuvonpitoon kokoontuneet istuivat johtopaikoilla tuolla taivaissa ja suunnittelivat tuolloin luotavien maailmoiden luomista.
Profeetta Joseph Smithin opetuksia, s. 346

Kerrottuaan, miten maailma järjestettiin jo olemassaolevasta, kaoottisesta materiasta, Joseph siirtyi jälleen Jumalan ja ihmisen suhteeseen:

... Jumala itse on itsestään olemassa oleva Olento. ... Ihminen on olemassa samojen periaatteiden nojalla. Jumala loi tomumajan ja pani siihen hengen, ja siitä tuli elävä sielu. (Viittaa vanhaan Raamattuun.) ...
Ihmisessä oleva mieli eli äly on samanarvoinen kuin Jumala itse. ... Jumalalla ei ole milloinkaan ollut voimaa luoda ihmisen henkeä. Jumala ei voisi itse luoda itseään. Äly on iankaikkinen, ja sen olemassaolo perustuu itsestään olemassa olevalle periaatteelle. ... Kaikki mielet ja henget, jotka Jumala on lähettänyt maailmaan, ovat alttiita avartumaan.
Profeetta Joseph Smithin opetuksia, ss. 349-350 [Mielestäni ei aivan tarkka suomennos, mutta menköön, kun se on kirkon virallisesta julkaisusta. Kääntäjä Helvi Temisevä on varmaan aikanaan saanut hikoilla tarpeekseen.]

16.6.1844 Joseph jatkoi opetustensa kehittelyä pidemmälle. Viitaten jälleen 1 Mooseksen kirjaan, hän sanoi:

Jumalten pää sanoi: "Tehkäämme ihminen omaksi kuvaksemme." ... Sanan Eloheim pitäisi koko ajan olla monikossa — Jumalat. Pääjumalat määräsivät meille yhden Jumalan ...
Profeetta Joseph Smithin opetuksia, s. 368

He then stated that he wanted to relate something which he had learned from the papyrus containing the Book of Abraham. He said that the argument concerning one spirit being more intelligent than another proved that "älyt ovat toinen toisensa yläpuolella, niin ettei niillä ole loppua." (Profeetta Joseph Smithin opetuksia, s. 369). It must follow, he reasoned, that if Christ has a Father, his Father must also have a Father.

On 18 June 1844, Joseph also asserted that

the Holy Ghost is yet a spiritual body and waiting to take to himself a body, as the Savior did or as God did or the gods before them took bodies ...
The Words of Joseph Smith, p. 382

Joseph's new teachings were directly opposed to the Book of Mormon and the early revelations in the Doctrine and Covenants. Furthermore, the whole force of the Lectures on Faith was to argue that faith, and therefore our own salvation, depends upon having a correct idea of the nature and attributes of God. The correct idea of God entails that there is no being greater than God:

"An acquaintance with these attributes in the divine character, is essentially necessary, in order that the faith of any rational being can center in him for life and salvation. For if he did not, in the first instance, believe him to be God, that is, the Creator and upholder of all things, he could not center his faith in him for life and salvation, for fear there should be greater than he who would thwart all his plans, and he like the gods of the heathen, would be unable to fulfill his promises; but seeing he is God over all, from everlasting to everlasting, the Creator and upholder of all things, no such fear can exist in the minds of those who put their trust in him ... ." (Lundwall n.d., 35).

Joseph had completely destroyed the argument of the Lectures by revealing an entirely new idea of God. It was now not only possible for a being greater than God to exist, but it was also an absolute necessity. God himself must have a Father, and there might be an infinite number of gods, each wiser than the ones below it on the scale of intelligence. In this case, it might be possible for our God's plans to be overruled by a greater God; therefore, we could never put our trust in God, and the basis for faith and salvation would be destroyed.

Nonetheless, Mormons continue to portray God with the same attributes as those listed in the Lectures on Faith. For example, Lecture Two states:

"We here observe that God is the only supreme governor and independent being in whom all fullness and perfection dwell; who is omnipotent, omnipresent and omniscient; without beginning of days or end of life; and that in him every good gift and every good principle dwell ... and he is the object in whom the faith of all other rational and accountable beings center for life and salvation" (Lundwall n.d., 13).

Joseph F. Smith paraphrased this same passage:

"Faith in God is to believe that he is, and 'that he is the only supreme Governor and independent Being, in whom all fulness and perfection and every good gift and principle dwell independently,' and in whom the faith of all other rational beings must centre for life and salvation; and further, that he is the great Creator of all things, that he is omnipotent, omniscient, and by his works and the power of his Spirit omnipresent" (Joseph F. Smith 1939, 100).

Smith changed the wording to make God omnipresent only in Spirit, since a being with a finite body can not be present everywhere at the same time. However, he still affirmed that God is "the only supreme Governor and independent Being."

To say that God is the only independent Being is to say that all other beings are dependent upon God for their existence. But this contradicts both the doctrine that all intelligence is uncreated and independent and the belief that God must himself have a Father.

Did Joseph Smith's new teachings originate in his own mind, or did he appropriate them from material which was removed from the Book of Mormon? The doctrine that the Son is the Father is so well attested in the Book of Mormon that this must have been the true teaching. But the Book of Mormon also describes a number of dissenting groups, which held various concepts of God.

The only suggestion in the Book of Mormon that anyone believed in a plurality of gods comes in the Book of Alma. In Ammonihah, Zeezrom asked Amulek if there was more than one God, and Amulek answered, no, saying that an angel had made it known to him. Zeezrom then addressed the people who were listening: "See that ye remember these things; for he said there is but one God; yet he saith that the Son of God shall come" (Alma 11:35).

Zeezrom then asked Amulek if the Son of God was the Eternal Father, and Amulek answered, yes. After Amulek and Alma finished speaking, the people went to the chief judge and complained that they had "testified that there was but one God, and that he should send his Son" (Alma 14:5).

This seems to imply that Zeezrom and the people of Ammonihah were offended by the assertion that there was only one God and thought that Amulek contradicted himself by saying that God would send his Son, which must mean that there is more than one God. Apparently, they also could not grasp the fact that the Son is the Father.

It is probable, therefore, that Zeezrom and the others believed in a plurality of gods. Since the text does not present their beliefs clearly, it may be that Joseph removed material from the Book of Mormon and later found Zeezrom's doctrines to be more appealing than Amulek's.

Joseph Smith's version of Genesis gives us information about some other peculiar religious beliefs that existed in the time of Abraham:

"And God talked with him, saying, My people have gone astray from my precepts, and have not kept mine ordinances, which I gave unto their fathers; and they have not observed mine anointing, and the burial, or baptism wherewith I commanded them; but have turned from the commandment, and taken unto themselves the washing of children, and the blood of sprinkling; and have said that the blood of the righteous Abel was shed for sins; and have not known wherein they are accountable before me" (JST Gen. 17:4-7).

Thus, people in Abraham's day did not look forward to the atonement through the blood of Christ, but believed that Abel's death had saved them from their sins, and they had instituted religious rites involving the sprinkling of blood, apparently in remembrance of Abel. This suggests that they worshipped Abel as the Son of God.

This passage from the JST Genesis seems to be the only link between Joseph Smith's writings and another strange doctrine which Brigham Young started to preach in 1852. He asserted that Adam had lived as a man on another planet, where he had received his exaltation, and that Adam had created our earth. However, according to Brigham, Adam was not merely the first man, the father of the human race; Adam was also the begetter of our spirits, and therefore, our God.

If the people of Abraham's day believed that Abel was divine and that his death atoned for our sins, they surely must have thought that Adam, the father of Abel, was himself a god. Brigham Young's Adam-God doctrine seems to be a presupposition of the belief in Abel as Savior.

The Romans believed that humans could become gods. According to legend, Romulus was reviewing his troops one day, when he was enveloped in a thick cloud and vanished. He was then hailed "as a god and son of a god" (Livy 1960, 51). Plutarch relates this same story and adds:

"we must really believe that, according to their divine nature and law, their virtue and their souls are translated out of men into heroes, out of heroes into demi-gods, out of demi-gods, after passing, as in the rite of initiation, through a final cleansing and sanctification, and so freeing themselves from all that pertains to mortality and sense, are thus, not by human decree, but really and according to right reason, elevated into gods admitted thus to the greatest and most blessed perfection" (Plutarch n.d., 45).

Julius Caesar and other Roman emperors were deified; altars were constructed and priests appointed to attend to their worship.