Kirjallisuus | ||
|
|
|
Asiaan perehtymätöntä saattaa kummastuttaa kirjan nimen vuosiluku miten niin 1644? Yleensä mormonit kuvittelevat, että heidän uskontonsa putkahti tyhjästä esille v. 1820, jolloin Joseph Smith nuor. väitti saaneensa nähdä Jumalan ja Jeesuksen, ja järjesti kirkkonsa muutaman vuoden aikana täydellisin ja yksityiskohtaisin ohjein suoraan Jumalalta. Mormonismi on kuitenkin tosiasiassa sekoitus alkukautensa ja menneiden aikojen uskonlahkojen oppeja ja käytäntöjä. Tällaista uskontoa voidaan kutsua synkretistiseksi. Lukemistani mormonismia käsittelevistä kirjoista tämä on luultavasti filosofisin ja ehkäpä samalla myös jännittävin. Brooke on todella paneutunut asiaan, eikä pikanteista yksityiskohdistakaan ole pulaa. Kirjan paras anti on kuitenkin siinä, että lukija voi vihdoinkin sijoittaa mormonismin palasena laajaan kokonaiskuvaan. Otteita koskien nimenomaan okkultismia Mormonismi on eriskummallinen tarina Amerikan uskonnonhistoriassaEnkeli ilmestyi syyskuun 23. päivä vuonna 1823 köyhälle, kouluttamattomalle 17-vuotiaalle Joseph Smithille ja kertoi hänelle kultaisista levyistä, joille oli kirjattu muinaisen Amerikan historia ja jotka oli piilotettu Kumoran kukkulaan lähellä hänen isänsä maatilaa ylä-Manchesterissa, New Yorkin osavaltiossa. Seuraavana päivänä Joseph meni kukkulalle ja näki kultaiset levyt, muttei saanut niitä haltuunsa. Hän palasi paikalle syyskuun 22. päivä vuosina 1824, 1825 ja 1826, näki levyt joka kerta, puhui enkelin kanssa ja palasi kotiinsa tyhjin käsin. Lopulta v. 1827 enkeli salli hänen ottaa kultaisen kirjan mukaansa. Sen kera haudattuna olivat muinaiset kalut, joita sanottiin uurimiksi ja tummimiksi, joiden avulla Smith selvitti kirjan "reformoidun egyptin" hieroglyfit. Joskus hän saneli käännöstään sihteerille, joka istui verhon toisella puolella. Toisinaan hän käytti näkykiveä levyjen selvittämiseen. Eräässä vaiheessa Smith antoi 116 sivua käännöstään seuraajalle, joka kadotti ne, ja enkeli rankaisi häntä ottamalla levyt takaisin. Seurasi muutamien kuukausien rukoilua ja mietiskelyä, sitten tekstit palautettiin ja Smith kulutti seuraavan vuoden käännöstyöhön. Tämän työn tuloksena julkaistiin v. 1830 Mormonin kirja, ja perustettiin kirkko, joka myöhemmin sai nimen Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko. Kirja kuvailee yli viidensadan raamatunkaltaisen sivun avulla nefiläisten ja muiden Vanhan testamentin aikuisten, Pohjois-Amerikkaan muinoin seilanneiden kansojen tarinaa. Nefiläiset elivät liitossa Jumalan kanssa, kokivat menestyksen ja kurjuuden kausia, saivat nähdä Jeesuksen, joka tultuaan ristiinnaulituksi kävi saarnaamassa heille. Koko nefiläisten kansa kuoli viimeiseen mieheen tummaihoisia Amerikkalaisia vastaan käymässään suuressa sodassa. Mormonin kirjaa seurasi ryöppy instituutiota rakentavia profetioita ja ilmoituksia. Smith hylkäsi muut kristityt kirkot "suuren luopumuksen" perusteella; hän lupasi ihmisille, että heistä voi tulla jumalia, jotka tietävät, mitä Aadam tiesi ennen syntiinlankeemusta; hän palautti raamatullisia pappeuksia; hän julisti, että avioliitto on selestinen ja iankaikkinen (ja lopulta siihen sisältyi myös heprealaisten moniavioisuus); hän paljasti, ettei helvettiä ole olemassa, vaan sen sijaan kolmitasoinen taivas, jonka ylimmän kerroksen huipulla elävät pappi-jumalat, jotka johtavat tuhansia sukupolvia käsittäviä kuolleiden heimoihin järjestettyjä perheitä. Uskovaiset pääsivät tästä osallisiksi fantastisissa temppeleissä, joissa oli salaisia huoneita ja salaisia rituaaleja. John Brooken kirja on vakuuttava yritys saada tolkkua näihin idiosynkraattisiin1 ja näköjään hyvin epäilyttäviin ilmoituksiin. Hän aloittaa moittimalla akateemikkoja, jotka tahtovat pelkistää Joseph Smithin hänen 1800-luvun ympäristönsä tuotteeksi, ikään kuin Smithin uskonto olisi vain tulosta jostakin sosiaalisesta tai taloudellisesta tilanteesta. Brooken näkökulmasta sellainen yksinkertaistava järkeily muodostuu "funktionalistiseen sosiaalitieteeseen"2, mikä on todella inhottava nimitys. Hän itse on ehdottomasti sitä mieltä, että mormonismi sai alkunsa Smithin omasta syvästä kulttuuripohjasta. Brooken lähestymistapa on raikkaan vanhanaikainen: hän vain pysytteli kirjastossa kunnes hän oli lukenut kaiken, mikä koski Smithin hengellisiä ja uskonnollisia ideoita ja näiden aihioita. Tulos on ideoiden hienojakoinen historia, rekonstruktio mormonismista uutena uskontona, jolla on ikivanha menneisyys. Brooken perustavin väite on, että Smithin keksinnöt saivat alkunsa radikaalin lahkolaisuuden ja hermeettisen okkultismin yhdistelmistä vallankumouksen jälkeisellä Uuden Englannin rajaseudulla. Tehdessään tämän väitteen hän hajottaa tavanomaisen, yleisesti hyväksytyn selityksen varhaiselle mormonismille. Huomioidessaan, että lähes kaikki käännynnäiset olivat Uudesta Englannista, monet tutkijat ovat päätelleet, että Smithin uusi kirkko oli jollain tavoin puritanismin kuolinkorinaa. Brooke löysi kuitenkin vain harvoja puritaaneja3 jäljittäessään 53:n Joseph Smithille käännynnäisiä tuoneen jenkkiperheen menneisyyden. 33 näistä perheistä oli saapunut Uuteen Englantiin v. 1650 jälkeen; heidän muistonsa olivat kytkeytyneet puritanismin sijasta enemmänkin englantilaisten kiivailijoiden, aarteenetsijöiden ja muggletonilaisten4 radikaaliin, maagiseen ja täydellisyyteen pyrkivään reformaatioon. Loput 20 perhettä saapui Uuteen Englantiin puritaanien joukossa, mutta heidän siteensä vapaakirkollisuuteen olivat enintäänkin välinpitämättömät; he liittyivät poikkeuksetta täydellisyyteen pyrkiviin, restaurationistisiin ja anti-kalvinistisiin lahkoihin vallankumouksen jälkeen. Nämä perheet asettuivat asumaan puritaanisen yhteiskunnan rakosiin tai lounaisen Uuden Englannin "lahkolaisrannikolle". Se oli uskonnollinen kasvihuone, jota puritaanit eivät koskaan hallinneet. Perheet, jotka sittemmin kääntyivät mormonismiin, olivat olleet sukupolvien ajan sosiaalisesti ja henkisesti vähäpätöisiä. He työskentelivät köyhillä maatiloilla ja muuttivat usein, ja he harjoittivat kansantaikuutta ja liittyivät puritaanien tuomitsemiin uskonnollisiin lahkoihin. Vallankumouksen jälkeen he ajautuivat Vermontin takamaille, missä uusien lahkojen herätysliikkeet ja kansantaikuus yhdistivät heitä hylkiöinä ja muutti jotkut silmänkääntäjiksi. Näissä kaupungeissa toimi metodistisia, universalistisia, uusisraelilaisia ja vapaita baptistikirkkoja samoin kuin aarteenetsintäkultteja ja uusia vapaamuurariloosheja. Vapaamuurarit olivat erityisen merkityksellisiä mormonismille. Royal Arch -muurarit ottivat osaa hermetismin5 romanttiseen virkoamiseen. Hermetismin osasia kulkeutui Pohjois-Amerikkaan radikaalien lahkojen mukana, mutta juuri vapaamuurarit rekonstruoivat sen järjestelmäksi. Royal Arch -muurarit pitivät Aadamia jumalana, joka oli säilyttänyt muistoja jumalallisesta tiedosta lankeemuksen jälkeen. He kertoivat myös Aadamin jälkeläisen Eenokin holviin piilottamista kaiverretuista teksteistä, ja pappeudesta, joka oli periytynyt isältä pojalle Aadamista aina Vermontin takamaiden vapaamuurareille asti. Monet varhaisista mormoneista olivat vapaamuurareita. Smith polveutui isänsä puolelta pitkästä kylätaikurien suvusta. Salemin 1690-luvun noitaoikeudenkäynneistä lähtien Smithit olivat harjoittaneet valkoista taikuutta tarjoten maagista suojelua okkulttista pahaa vastaan. He harrastivat myös malminlouhintaa ja metallurgiaa, metallien etsintää taikavarvun avulla, kenties alkemiaa, melko varmasti väärennystä näillä kaikilla oli yhteytensä hermetismiin. Äitinsä Lucy Mackin puolelta Smith peri epämääräisen sekoituksen lahkolaisuutta ja hermetismiä. Mackit olivat kotoisin etelärannikolta, missä heitä ympäröi lueteltavaksi liian monta kulttia ja lahkoa, ja he olivat tekemisissä keski-Atlantin alueen brittiläisten ja saksalaisten lahkolaisten eritoten Efrata-luostarin hermeettisten radikaalien kanssa. Sekä Lucy Mack että Joseph Smith vanhempi, jotka avioituivat keskenään Tunbridgessä v. 1796, kokivat unia ja näkyjä, jotka olivat hyvin samankaltaisia kuin mitä heidän poikansa Joseph sittemmin sai. Tämän vaivalloisesti rakennetun henkisen sukututkimuksen avulla Brooke omien sanojensa mukaan "tutkii niitä erityisiä vetovoimia, sekä latentteja että näkyviä, joita virtaili profetioiden ja palautuksen uskonnollisen kulttuurin ja kansanomaisen silmänkääntämisen ja esoteerisen hermetismin okkulttisten kulttuurien välillä" sellaisena kuin ne ilmoitettiin Joseph Smithille, ja niin kuin ne ilmestyivät laitostaviin näkyihin, jotka loivat mormonikirkon. Vuosina 1830-31 profeetta Joseph kokosi ensimmäisen mormoniyhteisön Kirtlandissä, Ohiossa. Häntä seuranneet tiesivät hyvin vähän uudesta uskonnostaan. Heillä oli Mormonin kirja. Heillä oli myöskin Smith, ja he tiesivät, että hän oli Jumalan profeetta, joka palauttaisi muinaiset totuudet. Mutta ennen kaikkea heillä oli ihmeitä. Anglikaanien, kalvinistien ja luterilaisten laitostunut reformaatio oli julistanut, että ihmeiden aika oli ohi Raamatun aikojen loputtua, aiheuttaen näin sen "maailman harhakuvitelmista pääsemisen", jonka Max Weber keksi protestanttisen rationalismin ytimessä. Smith hankki puolestaan seuraajia, jotka olivat pitäneet yllä okkulttista tietoa ja jotka toivoivat, että mormonismi veisi muinaisen taikuuden lopulliseen voittoon. Taikuus oli palannut maailmaan. Kirtlandin mormonit pyörtyilivät, puhuivat kielillä, paransivat sairaita, tulkitsivat unohdettuja kieliä, levitoivat, heillä oli näkyjä tulevaisuudesta (ja muinaisista ajoista) ja he saivat ilmoitusta suoraan Jumalalta. Smith muotoili Kirtlandissä näistä sekavista ekstaasi-ilmiöistä järjestelmällisen kosmologian ja rituaalit omaavan kirkon, joka toisti hermetismiä sellaisena kuin Royal Arch -vapaamuurarius sen oli virvoittanut. Hän pani alkuun valtuutettujen pappeuksien hierarkian, jossa kaikki mormonimiehet olivat osallisina. Kaksi vuotta aiemmin hän oli palauttanut Aaronin leeviläisen pappeuden, ja nyt hän soi sen "jokaiselle kelvolliselle miespuoliselle jäsenelle". Edistyneimmille hän palautti korkeamman Melkisedekin pappeuden, jolle kuuluvat profeetan rinnalla maagiset lahjat (sairaiden parantaminen, myrkyn sietäminen, käärmeiden käsittely ja pahojen henkien karkottaminen), mutta ei hänen profeetallisia voimiaan. Ja Smith hallitsi kaikkien yli profeettana, näkijänä ja ilmoituksensaajana. Profeetta pyhitti keväällä 1836 ensimmäisen mormonitemppelin Kirtlandissä. Smith pani muistiin, miten pyhitystilaisuudessa "monet alkoivat puhua kielillä ja profetoida; toiset näkivät ihania näkyjä; ja minä näin temppelin täynnä enkeleitä, minkä seikan julistin seurakunnalle." Temppeleistä tuli paikkoja pappeusrituaalien suoritukselle ja uskovien suorille suhteille jumalallisuuteen. Avioliittoon vihkiminen ja kaste olivat temppeliriittejä, ja 1840-luvulle tultaessa niitä olivat myös moniavioiset vihkimiset ja kuolleiden sijaiskasteet. Joseph teki omasta isästään kirkon patriarkan, ja tämä jakoi "patriarkallisia siunauksia", jotka muuttivat mormonikäännynnäisten veren israelilaiseksi muutos, joka pian ulotettiin kaikkiin temppelikasteisiin. Tämä veren alkemia tuli taas aikanaan esille, kun profeetta ennusti, että mormonimiehet ottaisivat vaimoikseen intiaaninaisia, ja että noista liitoista syntyvät lapset olisivat "valkoisia, kauniskatsantoisia ja oikeamielisiä". Iankaikkinen pelastus, joka tuli kristityille ainoastaan Jumalalta, luvattiin myös temppelirituaalin kautta. Kaikilla näillä keinoilla Joseph Smith muovaili laitosmaisen kirkon maagisista lähteistä. Se oli hämmästyttävin hänen alkemistisista saavutuksistaan. Brooken sanoin hermetistinen puhtaus lähti Aadamin synnittömyydestä ja täydellisestä tietämyksestä, mutta livahti alkemian kautta vaarojen ja aarteenmetsästyksen ja väärennyksen maailmaan. "Puhtaassa" vapaamuurariudessa piti kiinni jumalallisen tiedon osasista, mutta se oli usein vääristynyttä, ja jotkut Smithin kauden muurareista syyllistyivät valehteluun ja murhaan. Smith taisteli alkuaikoina valheellisuutta ja petosta (jota Brooke nimittää "vaaraksi") vastaan palautetuilla ja puhdistetuilla totuuksilla. Myöhemmin hän antoi noiden suuntien sumentua rakentaen puhtaan kirkon, joka saattoi oikeutetusti käyttää vääriä keinoja vaarallista maailmaa vastaan. Brooke käyttää näiltä osin hieman vierasta sanastoa. Smithin aikalaiset eivät puhuneet puhtaudesta ja vaarasta, vaan "petkutuksesta". Vuoden 1820 jälkeen eläneet amerikkalaiset epäilivät, että petkuttajia, viettelijöitä, kulkukauppiaita, väärentäjiä, hiiviskeleviä varkaita ja petosta oli joka taholla. He elivät uudessa vapaiden markkinoiden taloudessa, setelien maailmassa, joka lupasi järkevyyttä ja oikeudenmukaisuutta, mutta jonka hintoja monien epäilyissä korottivat keinotekoisesti sisäpiirin hahmot. He olivat riippuvaisia paperirahasta, joka tavallisesti oli aitoa, joskus epäluotettavaa ja liiankin usein väärennettyä. He palvoivat tasavaltaansan mutta epäilivät jokaista poliitikkoa. He lukivat halpaa kertomakirjallisuutta ja tungeksivat panemaan lavoilla pystyyn melodraamoja, jotka esittelivät synkän petoksen ja julmuuden maailman näennäisen tyyneyden takana maailman, jossa sankarit käyttivät pahoja keinoja saavuttaakseen hyviä tarkoitusperiä. Kiertäessään Yhdysvaltoja v. 1842 Charles Dickens pani merkille amerikkalaisten viehtymyksen huijauksiin ja petoksellisiin peleihin, ja hän julisti, että "amerikkalaisen kadunmiehen mielen suuri likatahra" oli "kaikenkattava epäluulo". Tähän syvästi epäluuloiseen maailmaan Smith toi aadamilaisen palautuksensa vaatien, että amerikkalaiset hyväksyvät sen totuuden pelkästään hänen sanansa perusteella. Se oli vähintäänkin arveluttava vaatimus. Smithiä oli sitä paitsi epäilty petoksesta jo kauan ennen kuin hän käänsi Mormonin kirjan. Hän liittyi isänsä kanssa kylähuijareiden sakkiin etsiäkseen maahan haudattuja aarteita k äyttäen näkykiveä, jonka hän oli löytänyt erään naapurin kaivosta v. 1822. Näin hän hankki itselleen viekkaan maineen. V. 1826 hänet tuomittiin "lasiinkatsojana" eli silmänkääntäjänä ja "häiriötä aiheuttavana henkilönä ja petkuttajana". Sitten, neljä vuotta myöhemmin, hän toi julki Mormonin kirjan sellaisin elkein, että epäluulo varmasti pysyi elossa. Kultaisen kirjan ilmestymiset ja katoamiset, kadonneet sivut, "reformoidun egyptinkielen" hieroglyfit, jotka saivat oppineet ymmälle (mikä "todisti" Smithille, että kirja oli sinetöityä tekstiä, joka "annettiin oppimattomalle"), käännöstyö kurkistuskiven avulla, verho kääntäjän ja kirjurin välillä, todistajat, jotka olivat "nähneet" ja "käsitelleet" kultaisia levyjä sekä se, että ne, jotka eivät olleet sukua Joseph Smithille, jättivät myöhemmin liikkeen: meidän on oletettava, että Smith odottikin tulevansa syytetyksi petoksesta. Petoksen synnyttämä aura vain tiheni hänen loppuvuosinaan. Mormonikirkon organisaatio oli kaamean salamyhkäinen. Jäsenet saavuttivat tietoa asteittain, mutta kukaan muu kuin Smith itse ei tiennyt kaikkea, mikä oli ilmoitettu. Temppelirituaaleihin osaa ottaville kerrottiin, että he voivat paljastaa menot ulkopuolisille, mutta rangaistuksena olisi kuolema. Moniavioisuuden mukaan tuominen pani kirkon pettämään moninkertaisesti sekä pakanoita että epäuskoisia mormoneja. Oli myös kausia, joihin liittyi rahan väärentäminen. Mormonien omistama Kirtland Safety Society Bank Company päästi markkinoille seteleitä, kunnes Ohion viranomaiset muistuttivat Smithille, että vain erioikeuden saaneet pankit voivat tehdä sitä. Silloin Smith muutti laitoksen nimen muotoon Kirtland Safety Anti-Banking Society, ja jatkoi muitta mutkitta setelien painamista. Se oli vitsinä hyvä, mutta Smith joutui sen johdosta tuomituksi väärentämisestä. Päälle päätteeksi mukaan kuvioihin tuli vielä Aabrahamin kirja. 1800-luvun amerikkalaiset ottivat vastaan mormonien "palautuksen" samalla tavoin kuin muutkin arveluttavat ilmiöt. Liikatunteelliset keskiluokkaiset vetäytyivät siitä eroon heti huomatessaan jotakin vilpillistä, ja jättivät Smithin omilleen. Mutta köyhät ja vähäpätöiset ihmiset, joita silmälläpitäen Smith pani kokoon "palautuksen", olivat uteliaita sellaisten asioiden suhteen. He tajusivat, että maailma on epäluotettava, ja pyrkivät elämään rohkeasti, huumorilla ja viekkaudella temppujen ja keinottelijoiden seassa. Useimpien mielestä Smith oli viihdyttävä arvoitus ja huvituksen lähde; toiset hyökkäsivät häntä vastaan pamfletein sekä tervan ja höyhenten ja lopulta kuulien kanssa. Mutta uskovaiset olivat äärimmäisen lojaaleja, onnellisia profetian palautuksesta ja kirkosta, joka varmisti heille salaista tietoa ja salaisia voimia (puhumattakaan satunnaisista väärennetyistä seteleistä) joiden avulla vastustaa liukasta pakanamaailmaa. Joseph Smithin kirkolla on nykyään ainakin paperilla n. 11 miljoonaa jäsentä, ja se kasvaa jatkuvasti, joskin kasvu on viime vuosikymmeninä hidastunut. Kirkko pyrkii rohkaisemaan uskollisia katsomaan eteenpäin tuleviin lähetystyövoittoihin, ei tutkimaan kirkon okkulttisia lähteitä sen varhaisvaiheissa. Silti Smithin 1800-lukulainen vastakohtaisuus väärennyksen ja totuuden välillä jatkuu. Esimerkiksi Aabrahamin kirjaa pidetään Utahin mormonien keskuudessa yhä autenttisena pyhänä kirjoituksena. Niille, jotka tutkivat mormonismin alkulähteitä ja hankkivat epäilevän asenteen, kirkolla on standardivastaus: on helpompi uskoa, että Mormonin kirja on muinainen aikakirja ja että Joseph Smith oli Jumalan profeetta, kuin uskoa, että oppimaton maalaispoika keksi koko jutun. Tutkiessaan sitä intellektuaalista perimää, josta Smith ammensi ideoita, John Brooke on tehnyt tuosta selityksestä heikomman.
SisältöPart I: A Prepared People
Part II: Hermetic Purity and Hermetic Danger
Part III: The Mormon Dispensation
Appendix: The Sectarian and Hermetic Circumstances of Mormon Origins in Vermont and New York |
||
Etusivu > Kirjallisuus | Sivun alkuun |
||
2000-01-25 2002-01-12 |