Nimi 'Lusifer' Jesajan kirjan kohdassa 14:12 aiheuttaa pienoisen ongelman valtakristinuskolle. Ongelma kasvaa raamatun kirjaimellisuuteen uskovien keskuudessa. Siitä tulee suorastaan monumentaalinen este mormonismin vaateille.

John J. Robinson selittää teoksessaan A Pilgrim's Path, pp. 47-48:

"Lusifer esiintyy Vanhassa Testamentissa Jesajan luvussa 14 jakeessa 12, eikä missään muualla. "Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!"
[Kuningas Jaakon raamatunversiossa lukee englanniksi "oi Lucifer" sanojen "sinä kointähti" kohdalla.]

Ensimmäinen ongelma on siinä, että Lucifer (Lusifer) on latinalainen nimi. Miten se löysi tiensä hepreankieliseen käsikirjoitukseen, joka on kirjoitettu ennen Rooman kielen syntyä? Saadakseni vastauksen kysyin neuvoa Cincinnatin Hebrew Union Collegen kirjastossa eräältä tutkijalta. Mikä heprealainen nimi annetaan Saatanalle tässä Jesajan kohdassa, joka kuvaa langennutta enkeliä josta tulee helvetin herra?

Vastaus oli yllätys. Alkuperäisessä heprealaisessa tekstissä ei Jesajan 14. luku kuvaakaan langennutta enkeliä, vaan lyötyä babylonialaista kuningasta, joka elinaikanaan oli vainonnut Israelin lapsia. Kohdassa ei mainita Saatanaa nimeltä eikä edes viitata häneen. Hepreankielen tuntija voi vain olettaa, että jotkut kristityt kirjurit olivat päättäneet haluavansa tarinasta jutun langenneesta enkelistä, oliosta jota ei edes mainita alkuperäisessä heprealaisessa tekstissä, ja jolle he olivat antaneet nimen 'Lucifer'.

Miksi Lucifer? Roomalaisessa tähtitieteessä Lucifer oli aamutähdelle annettu nimi (me tunnemme sen toisella roomalaisella nimellä, Venus). Aamutähti ilmestyy taivaalle juuri ennen päivänkoittoa tuoden sanoman auringonnoususta. Nimi tulee latinalaisesta ilmaisusta 'lucem ferre', kantaa valoa. Heprealaisessa tekstissä käytetty ilmaisu kuvasi Babylonian kuningasta Helalia, Shaharin poikaa. Se voidaan kääntää sanoilla 'päiväntähti, aamunkoiton poika'. Nimitys kutsuu esiin ylpeän kuninkaan puvun ja hovin kultaisen kimalluksen (paljolti samaan tapaan kuin Ranskan kuningas Ludvig XIV ansaitsi nimityksen Aurinkokuningas).

Ne oppineet, jotka ... Englannin kuningas Jaakko oikeutti kääntämään raamatun silloiseksi nykyenglanniksi, eivät käyttäneet alkuperäisiä heprealaisia tekstejä, vaan ... suurelta osin P. Hieronymuksen käännösversioita neljänneltä vuosisadalta. Hieronymus oli kääntänyt väärin heprealaisen vertauksen 'päiväntähti, aamunkoiton poika' Lusiferiksi, ja vuosisatojen saatossa tapahtui metamorfoosi. Lusiferista, aamunkoiton tähdestä, tuli tottelematon enkeli, joka heitettiin ulos taivaasta hallitsemaan helvettiä. Teologit, kirjoittajat ja runoilijat kutoivat myytin Syntiinlankeemuksen oppiin, ja nykyään kristinuskossa Lusifer on yhtä Saatanan, Perkeleen kanssa, ja — ironista kyllä — Pimeyden ruhtinaan kanssa.

Joten 'Lusifer' ei merkitse mitään muuta kuin aamutähden muinaista nimeä, valontuojaa. Se voi olla hämmentävää kristityille, jotka samaistavat Kristuksen itsensä aamutähteen, termi, jota usein käytetään keskeisenä teemana kristityissä saarnoissa. Jeesus vertaa itseään aamutähteen Ilmestyskirjassa 22:16: "Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."

Sitten on niitä, jotka eivät lue pidemmälle kuin kuningas Jaakon versiota raamatusta, ja sanovat: "Lusifer on Saatana, niin sanoo Jumalan Sana"...

Henry Neufeld (kristitty joka setvii kiperiä raamatunkohtia) jatkoi:

"... tämä kohta mainitaan usein viitatessa Saatanaan, ja samantapaisen ajatuksen ilmaisee Jeesus Luukkaassa 10:18, se ei ole sen alkuperäinen merkitys. Alkuperäinen merkitys löytyy Jesajan kohdassa 14:4, jossa sanotaan, että kun Israelille sen saatua takaisin asemansa: "sinä virität tämän pilkkalaulun Baabelin kuninkaasta...." Jae 12 on osa tätä pilkkalaulua. Tämä kohta viittaa alunperin maalliseen kuninkaaseen...

Kuinka sitten sekaannus käännöksessä on syntynyt? Heprealainen kohta kuuluu: "heleyl, ben shachar" mikä voidaan kääntää kirjaimellisesti 'loistava, aamunkoin poika'. Tämä fraasi viittaa, taaskin kirjaimellisesti, planeetta Venukseen, joka ilmestyy taivaalle aamutähtenä. Septuagintassa, raamatun kreikkalaisessa käännöksessä hepreasta 3. vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua, se on käännetty sanalla "heosphoros" mikä myös merkitsee Venusta aamutähtenä.

Mistä käännös 'lucifer'? Tämä sana on peräisin Hieronymuksen latinankielisestä Vulgatasta. Erehtyikö Hieronymus? Ei suinkaan. Sen ajan latinassa 'lucifer' merkitsi Venusta aamutähtenä. Jesaja käyttää vertausta kirkkaasta valosta, vaikkakaan ei suurimmasta valosta, kuvaamaan Babylonian kuninkaan ilmeistä voimaa, joka sitten haaltui."

Niinpä Lusiferia ei pidetty Saatanana ennen kuin Hieronymuksen ajan jälkeen. Hieronymus ei erehtynyt. Myöhemmät kristityt (ja mormonit) yhdistivät Lusiferin Saatanaan.

Miksi tämä on ongelma kristityille? Kristityt uskovat nykyään yleisesti, että Saatana (tai Perkele tai Lucifer jonka he yhdistävät Saatanaan) on aina olemassaollut olento. Siksi he myös luulevat, että Vanhan Testamentin ‘profeetat' uskoivat tähän olentoon. Tuota Jesajan kirjoitusten kohtaa käytetään todisteena siitä (ja on sellaisena käytetty satoja vuosia). Kuten Elaine Pagels kuitenkin selittää, Saatanan käsite kehittyi vuosien saatossa, eivätkä raamatun varhaiset kirjoittajat uskoneet tai opettaneet sellaista oppia.

Ironista kyllä niiden kannalta, jotka uskovat 'Lusiferin' viittaavan Saatanaan, käytetään Jeesuksesta samaa nimikettä 2. Piet. 1:19, jossa kreikkalainen teksti käyttää täsmälleen samaa ilmaisua: 'phos-phoros', 'valonkantaja'. Tätä samaa termiä käyttää Jeesus itse myös Ilmestyskirjassa 22:16.

Miksi Lusifer on vielä suurempi ongelma mormoneille?

Mormonit väittävät, että muinaisen aikakirjan, Mormonin kirjan, kirjoitus aloitettiin noin v. 600 ennen Kristusta, ja he väittävät, että kirjoittaja tuolloin kopioi Jesajan alkuperäisiä sanoja. Kun Joseph Smith teeskenteli kääntävänsä muka 'muinaista aikakirjaa', hän sisällytti jakeen Lusiferista Mormonin kirjaan. Ilmiselvästi hän ei silloin kopioinut Jesajan omia sanoja. Hän kopioi tekstiä raamatun kuningas Jaakon käännösversiosta. Ongelma kasvaa yhä toisen MAP-kirkon pyhiä kirjoituksia sisältävän kirjan, Opin ja Liittojen kirjan myötä, kohdassa 76:26, siinä kun vahvistetaan kristittyjen väärä oppi Lusiferista Saatanana. Tämä vääristynyt oppi on levinnyt myös mormonien kolmanteen pyhien kirjoitusten kokoelmaan, Kallisarvoiseen Helmeen, missä kuvataan sotaa taivaassa — kohtaa, joka osittain perustuu Joseph Smithin väärään tulkintaan sanasta 'Lusifer', joka esiintyy ainoastaan Jesajassa.

Toinen kommentti:

Tämä on ehkä vähäpätöinen seikka, mutta kreikkalaisen Septuagintan versiossa esiintyvässä Jesajan 14:12 kohdassa käytetään oikeastaan termiä Eo(u)s phoros, aamutähti/aamuruskon valon jumala.  Eos tai Eous phoros [ei Heos tai phos phorus (niin kuin eräs lukemani kristillinen sivu väittää)] — vaikka on olemassa kreikkalainen ja englantilainen termi... phosphoro(u)s.

Itse nimi, Lucifer, palautuu kreikkalaisiin ennen roomalaisia. Sokrates ja Platon kertovat tästä 'valon jumalasta'; yllättävää kyllä, eivät termin Eos (aamuruskon jumala) yhteydessä, vaan aamutähtenä — rinnakkaisena auringon (Helios) ja Hermeen kanssa. Tämä tieto löytyy Platonin teoksesta Timaeus (38e) ja Edith Hamiltonin kirjasta Mythology.

David Grinspoon kommentoi sanan historiallisia aspekteja seuraavasti:

Juutalais-kristillisen perkeleen alkuperä on taivaasta helvetin syvyyksiin pudonnut enkeli, joka toistuu Venuksen laskeutumisena aamutähdestä alhaalla sijaitsevaan pimeyteen. Tätä manalan demonia, jota ihmiset yhä eri maankolkissa pelkäävät, kutsutaan myös Lusiferiksi, joka oli Venuksen alkuperäinen latinalainen nimi aamutähtenä. (Venus Revealed s. 17)

Itse asiassa Grinspoonin pitäisi viitata ainoastaan "kristittyyn perkeleeseen", sillä juutalaiset eivät ole milloinkaan uskoneet sellaiseen olentoon, eivätkä usko nykyäänkään.