Syyskuussa 1857 tapahtui länteenpäin suuntautuneen asutuksen pahimmista kauheuksista, kun Fancherin vankkurikaravaanin matkalaiset surmattiin lukuunottamatta noin kahdeksaatoista pikkulasta. Joukkomurha tapahtui Utahin lounaiskolkassa.
[Kartta 110Kb]

Kyseessä ei ollut mikään silloin tavanomainen intiaanien tekemä hyökkäys. Eteläisen Utahin mormoniasuttajat olivat mukana aktiivisesti.

Presidenttiehdokas Stephen A. Douglas kertoi 12.6.1857 pitämässään puheessaan Springfield, Illinoisissa täsmällisesti mormonien tekosista. Puhe julkaistiin Missouri Republicanissa 18.6.1857, vain muutamia viikkoja ennen Mountain Meadowsin joukkomurhaa. Mikäli sen tekijöinä olisivat olleet vain muutamat poikkeuksellisen lurjusmaiset mormonit eteläisen Utahin eristetyssä erämaassa, niin Stephens tuskin olisi pystynyt ennustamaan heidän tekojaan niin yksityiskohtaisesti.

Parley P. Prattin murha Arkansasissa (Pratt oli yrittänyt vietellä erään McLean-nimisen miehen vaimon) oli melkomoinen motiivi joukkomurhalle, kuten Juanita Brooks selittää ss. 57-59.

Kirkon virallisia käytäntöjä tuolloin olivat muiden muassa:

1. Mormonit vannoivat salaisen valan, jossa he lupasivat noudattaa kyselemättä Brigham Youngin jokaista käskyä, ottamatta huomioon maan lakeja.
2. Euroopasta tulleet mormonisiirtolaiset kieltäytyivät vannomasta uskollisuudenvalaa Yhdysvalloille; he vannoivat täydellistä uskollisuutta Brigham Youngille sen sijaan.
3. Mormonit vannoivat temppelissä endowmenttiseremonian yhteydessä valan, jonka mukaan he kostaisivat profeettojensa kuoleman "kolmanteen ja neljänteen polveen"; jotkut mormonit väittivät, että Fancherin karavaaniin kuului missourilaisia, jotka kerskailivat olleensa sakissa, joka surmasi Joseph ja Hyrum Smithin; tämä ilmeisesti oikeutti mormonit mielessään toteuttamaan "kostonvalansa" käydessään Fancherin karavaanin kimppuun.
4. Mormonit vannoivat salassapitovalan, jonka mukaan he suostuivat tukemaan kaikkia muita mormoneja ja olemaan todistamatta heitä vastaan mistä syystä tahansa; tämän valan avulla mormonit tekivät ilmiselvästi tyhjäksi Mountain Meadowsin joukkomurhan tutkimukset, ja se oli myös syynä siihen, että yli 20 vuotta kului, ennen kuin ketään tuomittiin asiasta.
5. Mormonit tekivät salaliiton paikallisten intiaanien kanssa voidakseen tehdä tekosiaan, ja jopa naamioituivat intiaaneiksi salatakseen henkilöllisyytensä.

Kaikki kertomukset siitä, miten Fancherin joukko kehuskeli tulevansa takaisin ja tappavansa mormonit, ovat peräisin Fancherin joukon tappaneilta mormoneilta itseltään. Heidän puolueellisuutensa yrittäessään estää itsensä joutumasta syytetyiksi tekee noista väitteistä kyseenalaisia, ja se, että he tekivät salaliiton peittääkseen koko joukkomurhan, kyseenalaistaa koko heidän puolustusketjunsa. Fancherin joukosta ei jäänyt henkiin ketään muita kuin pikkulapsia, jotka eivät tietenkään pystyneet kertomaan asiasta tarpeeksi yksityiskohtaisesti.

Mormonit lähettivät sanansaattajia pienen Pinton mormonisiirtokunnan johtomiehille n. 8-10 km Mountain Meadowsista. Käskyn mukaan intiaaneja olisi pidettävä kurissa, kunnes saataisiin sana Brigham Youngilta siitä, miten karavaanin kanssa olisi meneteltävä.

Tämä paljastaa, että Brigham Young oli kaikkien mormonien ylin johtaja sekä kirkon että maallisissa asioissa. Jos myöntää, että mormonit "pitivät intiaaneja kurissa" niin etteivät he hyökänneet suin päin Fancherin joukon kimppuun ennen kuin saivat sanan Youngilta, myöntää tietenkin samalla, että Young oli Fancherin joukon kimppuun hyökänneen mormonien sotilasyksikön ylin päällikkö ja että hänellä oli valta määrätä intiaanit hyökkäämään. Antoipa hän sitten tuon nimenomaisen käskyn tai ei, hän oli joka tapauksessa kanssasyyllinen jutussa asemansa ja perustamiensa käytäntöjen vuoksi.

Kaksikymmentä vuotta joukkomurhan jälkeen mormoni John D. Lee teloitettiin ampumalla, ja jäi näin historian lehdille syntipukkina, vaikka oli vain yksi tekoon osallistuneiden suuresta miesjoukosta.

Hyvämaineinen mormonikirkon jäsen Juanita Brooks oli sitä mieltä, että olisi kirkonkin kannalta parasta, mikäli tämän tragedian yksityiskohdat esitettäisin oikeassa valossa. Brooks on ammattitutkija ja pohtii faktoja sellaisinaan arvostelematta osanottajia yksilöinä.

Kirkko osti murhapaikan alueen v. 1966 ja yritti kaikin keinoin vaikeuttaa kävijöiden pääsyä paikalle mm. poistamalla tienviitat ja jättämällä tien kunnostamatta.

Juanita Brooks on myös toimittanut Robert Glass Clelandin kanssa teoksen A Mormon Chronicle: The Diaries of John D. Lee (Henry E. Huntington Library, 1955). Kirjan alku- ja loppusanat on kirjoittanut historiantutkija Jan Shipps.

Sisältö

1. Into the Wilderness
2. Defense of Zion
3. The Zealous South
4. Misunderstood Covenant
5. "This Horrid Story"
6. Questions Answered
7. Misgivings after the Fact
8. A Bloodless "War"
9. The Church Acts
10. An Official Sacrifice
11. Causes and Effects

Utahilaisen sanomalehden The Salt Lake Tribunen artikkeleita tapahtumasta

> Fancherin ja muiden surmansa saaneiden sukulaisten ylläpitämä sivusto

> Toinen historiallisia dokumentteja tapahtumasta esittelevä sivusto

> Haku Utahin yliopiston sivustolla

Kirjailija Jack London on käyttänyt aihetta erikoisessa kirjassaan nimeltä The Jacket eli Star-Rover. Siinä hän kuvailee tapahtuman nuoren Jesse Fancherin silmin.