Tämän yhdennetyn mallin lisäksi tarvitaan myös elämänkatsomustietoa omana oppiaineenaan. Sen tulisi olla kaikille pakollinen. Virrankosken omakin tutkimus moraaliopetuksesta ja muukalaisuuden kohtaamisesta antaa elämänkatsomustiedosta hyvän kuvan.

Uskonnon opetus on vallankäytön väline. Sen tehtävänä on tuottaa nöyriä alamaisia ja pönkittää yhteiskunnan vallitsevaa valtahierarkiaa. Sama tehtävä on useimmilla muillakin kouluaineilla, mutta uskonnon opetuksessa se näkyy erityisen vahvana.

Se näkyy hyvin sosiaalisemioottisissa tekstianalyyseissa. Koetin itsekin analysoida muutamia kappaleita uskonnon kirjasta. Kaikissa näissä kappaleissa tuli esiin vain yksi keskeinen viesti: kunnioita auktoriteettia äläkä ajattele omilla aivoillasi. Uskonnon opetus (erityisesti luterilainen) on siis tiukasti kytköksissä yhteiskunnalliseen valtaan. Mutta valta pyrkii aina kätkeytymään.

Samasta syystä keskustelu uskonnonopetuksesta on piilotettua reviiristä viestintää. Kysymys on tiettyjen ihmisryhmien vallasta ja asemasta yhteiskunnassa. Äärimmäisintä vallankäyttöä on verhota kantansa Jumalan tahdoksi.

Koulun päätehtävä on näihin päiviin saakka ollut nöyrien alamaisten tuottaminen. Myönnän, että tietynasteinen sosiaalinen kurinpito on tarpeen ja hyväksyttävää. Koulunpidon keskeisin moraaliongelma on kuitenkin missä määrin oppilaan sallitaan ajatella omilla aivoillaan.

Olen työni puolesta tutustunut suureen määrään oppilaitoksia ja opettajia. Toistaiseksi en ole tavannut yhtään ainoaa oppilaitosta, jossa itsenäisestä ajattelusta ei rangaistaisi, enkä usko sellaista löytyvän.

Yhteiskunnassa on nyt tarve luovuuden ja itsenäisen ajattelun vapauttamiseen. Siksi olen alkanut perustaa omaa opetustani kriittiseen pedagogiiikkaan, jossa vapauttava eli emansipatorinen tiedonintressi on keskeisin. Oppiminen on auktoriteettien vallasta vapautumista.

Tämä ajattelu on sopusoinnussa Kohlbergin tunnettujen moraalin kehitystasojen kanssa. Kohlbergin teoriassahan ihminen on sitä korkeammalla moraalin tasolla, mtä vähemmän hän on riippuvainen auktoriteeteista ja mitä enemmän hänen käyttäytymisensä on omasssa älyllisessä kontrollissa. Tällainen korkeatasoinen moraalikasvatus ei minusta voi toimia tukeutuen uskontoon oppiaineena, koska siinä nimenomaan tukeudutaan ihmisen ulko- ja yläpuoliseen auktoriteettiin.

Väite, että moraalikasvatus ei voisi onnistua muissa oppiaineissa, on perätön. Esimerkkeinä mahdottomista aineista Virrankoski mainitsee luonnontieteet. Yhdysvalloissa uskonnon opetus on perustuslailla kielletty julkisissa kouluissa. Siellä on erittäin rikas moraali- ja arvokasvatuksen perinne.

Onko eettisen kasvatuksen heikko tila meillä seurausta siitä, että uskonto on monopolisoinut tämän aihepiirin? Vastaisin tähän myöntävästi lainaamalla filosofi Henryk Skolimowskia: "Yksi nykyaikaisen länsimaisen ajattelun suuria onnettomuuksia on ollut itseisarvojen kytkeminen laitostuneeseen uskontoon" (teoksessa "Ekofilosofiaa" s. 20).

Yhdysvaltojen esimerkki on erittäin rohkaiseva. Kun uskonnon opetus on kielletty, kaikissa oppiaineissa käsitellään eettisiä kysymyksiä ja kaikkiin oppiaineisiin on saatavana erinomaisia arvokasvatusoppaita ja arvokasvatuksen teoriaa ja menetelmiä on kehitetty ansiokkaasti.

Me voisimme ottaa oppia tästä perinteestä. Olen kehittänyt arvokasvatusmenetelmiä erityisesti luonnontieteisiin ja käyttänyt niitä omassa opetuksessani ja myös julkaissut niitä.

Olennainen seikka on myös se, että kaikilla moraaliongelmilla on tiedollinen sisältö, eikä moraaliongelmia ole mieltä erottaa tietoaineksesta. Esimerkkejä tällaisista luonnontieteisiin kytkeytyvistä ongelmista ovat esimerkiksi teknologian vaarat, energiantuotanto, väestöräjähdys, syntyvyyden säännöstely, geenitekniiikka, eläinkokeet, eutanasia ja abortti.

Myönnän, että Suomen luonnontieteiden opetuksessa käsitellään tällä hetkellä aika vähän moraalikysymyksiä. Ratkaisu ei löydy uskonnon opetuksesta. Sen sijaan opetussuunnitelmissa pitää selkeästi mainita, että arvo- ja moraalikasvatus kuuluu kaikkiin oppiaineisiin ja opettajille pitää järjestää lisäkoulutusta tästä tärkeästä aiheesta.

Tässä voimme ottaa oppia Yhdysvalloista. Tutkimusten mukaan esimerkiksi arvokeskeinen luonnontieteiden opetus tekee sen kiinnostavaksi ja henkilökohtaisesti merkittäväksi ja näin parantaa myös asiatiedon omaksumista.

Markku Käpylä lehtori, dosentti, opettajankouluttaja Jyväskylän yliopisto