S. 11.5.1902 Kiikka - k. 16.11.1945 Sysmä
Hiiskun sisaruksilla oli läheinen suhde Sarkiaan. Arkiston on järjestänyt Kati Launis.
Oi runouden kuolematon jumala, suomalainen Apollo!
Sarkialla oli nähdäkseni suomenkielisistä runoilijoistamme täydellisin kielitaju, täydellisin harmonia tunnelman, sanojen asun, merkityksen ja runon poljentojen välillä.
"Minun suurin o n n e n i on se, että saan runoilla suomeksi."
Ruotsalaiselle lääkärille, joka valitti sitä seikkaa, että
Sarkia kirjoitti runonsa suomeksi.
"Minusta
tuntuu, että elämänratani on yhtä vähäpätöinen ja yhtä kaunis kuin näkinkengän
valkeaan ja tummaan hiekkaan uurtama vako. Näet sen, kun vedet selkeävät
kirkkaana, onnellisena suvipäivänä, jolloin et mitään ollutta kadu etkä
mitään ikävöitse, katsot sitä suurelta, vedenrajassa olevalta kiveltä vatsallasi
maaten, onkien tai vain joutilaana uneksien, korvissasi taivaanvuohen mäkätys.
Se alkaa jostakin kauempaa, mudasta ehkä; se häipyy jonnekin yhtä huomaamatta.
Yllä päilyy pienten, onnellisten laineiden loiva poljento. Se on tarkoitukseton,
näköjään, mutta sen tarkoituksettomuudessa ei huomaa mitään surullista,
särkevää. Yllä vyöryvä suuri, lempeä vesi pyyhkii sen vähitellen pois. Se
on ollut pieni piirto, tarkoitukseton ja kaunis, siinä hiekassa, jonka muotoa
ja kerrostumia mahtava kymi lakkaamatta muuttelee."
Runoilijan sukua
Äiti Aleksandra Maria Sulin, s. Tyrvää 1874. Kuoli Kaarlon ollessa 14-vuotias.Äidinisä Paulu Sulin (myöh. Pajunen), "Vahalan vaari". Äidinäiti Emma Lindroos.
Muutamia suosikkisäkeitä:
Kultaa
Sinä kaukana, kaukana siellä,
sinun vuokses on sieluni lohduton.
Syyslehtien matto tiellä,
tuo kullanraskas, en kiellä,
kuva tuskani on,
kuva rikkaan tuskani on.
Ei yhtään kukkaa loista
tien varrella tulista, huumaavaa.
Minä muistan syksyä toista,
sitä kukkivaa, aurinkoista,
hymys kruunaamaa,
hymys neilikan kruunaamaa.
Otit takaisin kukkas multa,
mitä annoit, sinun sen ottaa soin.
Olen täynnä ikävän tulta,
se on niinkuin raskas kulta:
Minä elää voin,
minä almutta elää voin.
Erottua
Veet syvät päilyvätikävää.
Puut yllä häilyvät
syväin vetten.
Ma tiedän, etten
sua enää nää.
Tie luotas lähtien
hämärtää.
Vain kuvat tähtien
syöpyy veteen:
Niin silmäin eteen
sun silmäs jää.
Älä elämää pelkää
Älä elämää pelkää,älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje:
Ei kuolema sinulta oveaan sulje.
Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen rauniolla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.
Älä koskaan sano:
"Tämä on iäti minun."
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.
Levon maassa
Levon maassa, laaksossa kuutamon,kukat kuoleman on,
hyasintit, liljat ja myrtit.
Puron äyräältä erään
nuo tuoksuvat tuonenyrtit
käsin kuumeisin kerään,
vien huuleni kukkien terään,
pikariin unen-mustaan:
mesi huumaava suo unohdustaan.
Miten hiljaista! Hietaa vastaan
suhu mainingin ainoastaan
levon ikuisen kuiskii kieltä,
soi laulua lohdun.
Pois taivaanmaan sinitieltä
vajos viileyteen meren kohdun
tulipyörä päivän,
hopeaisen vain kajon sieltä,
läpi veen, kuni kuudanhäivän,
luo, lumoten mieltä.
Täyttymys
Vain henkäyksen verran riemus kesti,vain silmänräpäyksen tuskas syvä.
Maan helmaan lempeään kuin peltoon jyvä
nukahdat hiljaa, uinut suloisesti.
Niin Kauneus, min täyden kasvun esti
tään elos vajavuus, nyt täydentyvä
on kuolemassas, muotoon ylentyvä
kukoistavaan ja uuteen tuhannesti.
Maa sinut sireenien, niinipuiden
suo hautaas haparoiviin valkojuuriin,
vie suonet umpuihin, ja suvikuiden
tulessa kukkiin hunajaisiin, suuriin
puut puhkeaa – näin untes säteileväin
suloista täyttymystä kantaa keväin.
Syyskuun kukkia
En kuule ääntäs sun, en kättäs saa, kun heräänsyyskuisten punertuvain aamuin koissa.
Koin liekki hulmahtaa leukoijan helmikerään
ja malvat puuntaa verikarpaloissa.
Oot poissa.
Mut kukan muistojen, niin suuret, vuoron perään
tajuntaan puhkeaa ja nousee silmän terään.
Pian nukkuu yrtit maan jo hangen palttinoissa,
mut veren purppuroissa
vain yhä loimuaa nuo kukat syksyn erään.
Kauniille veljille
Kun olin ruma ja nilkku,kun kärsimysten häkkiin minut lukitsivat kohtalon teljet,
välinpitämättöminä ohitseni kuljitte, kauniit veljet,
näkyi silmistänne kylmyys ja ilkku.
Kun ympärilläni sarvinen vanne
minä kauneuden imagoa odotin rumuuden kotelossa,
te viivyitte täydellisyytenne kammioissa
omahyväisyyden kynttilät ikkunassanne.
Kun vailla kuorta
minä, äyriäinen, kannoin kärsimyksen vuorta,
kun tomussa viruin, ihminen, hartioillani kohtalon risti,
odat ylenkatseen, ivan mua kipeästi sydämeen pisti.
Kun itkin heikkouden kuumia kyyneleitä,
minut, vaarallisen, lujemmin kahlitsitte penseyden kylmin köysin.
Kun kapaloni katkoin, kun tien omaan voimaani löysin,
kukaties minun velvollisuuteni on kiittää teitä.
Barcarola
On maassa routaa,– Kuka "kuolema" huusi? –
Kylä jäädä joutaa,
Vedet, hyrskähdelkää!
Tuskan hukuttaminen
XLI [Samaako?]
Vai onko viha, rakkaus kaks suurta
puun yhden haaraa, samaa alkujuurta?
Samaako laineilla on päivän kilo
ja synkkä pimeys syysöisen taivaan?
Samasta lähteestäkö suru, ilo?
Yks onneen nousee, toinen vaipuu vaivaan,
ken viinin juo, ken kivun keisoliemen,
mut ilon maljassa on murheen pisar,
kukassa onnen piilee tuskan siemen
ja kuolo elämän lie kaksoissisar...
Kokoelmat
- Kahlittu 1929
- Velka elämälle 1931
- Unen kaivo 1936
- Kohtalon vaaka 1943
- Runot 1944 (Kootut)
Sarkialla, kuten niin monella vuosisadan alkupuoliskon taiteilijalla, oli keuhkotauti. Sitä yritettiin tietysti hoitaa, mutta tuloksetta. Parantola-ajat olivat vaikeita kestää – toisaalta siellä häntä hoivattiin ehkä juuri niin kuin hän sellaista kaipasi.
Kuitenkin hän ehti omien luomuksiensa ohella vieläpä kääntää suuren joukon muiden lyyrikkojen säkeitä: Francois Villon, Pierre de Ronsard, André Chénier, Giacomo Leopardi, Victor Hugo, Charles Leconte de Lisle, Charles Baudelaire, Giosué Carducci, Armand Sully-Prudhomme, José-Maria de Heredia, Giovanni Pascoli, Emile Verhaeren, Jean Moréas, Gabriele D'Annunzio, Paul Fort, comtesse de Noailles, Arthur Rimbaud.
> Kaarlo Sarkia oli rauhan runoilija.
Aune Hiisku: Kaarlo Sarkia, uneksija – kilvoittelija WSOY 1972
Etusivu > Kirjallisuus | Sähköposti