Libussa
Eräs Suomen evankelis-luterilaisen kirkon palveluksessa oleva teologi kirjoitti minulle tammikuussa 2001, ja minä vastaan tällä sivulla. Teologin tekstit ovat sitaateissa askeleen sisäänvedettyinä.

"Arvoisa vapaa-ajattelija :-) !!

... Miksi ihmeessä ihmettelet, jos pidän sivuistasi? Sanottakoon se ääneen: En ole löytänyt muita sivuja, joissa tarjotaan yhtäältä informatiivista, toisaalta kriittistä, kolmanneksi asiallista, neljänneksi kiihkotonta, viidenneksi suomeksi - tietoa mormonikirkosta. Riittääkö! Kunniaksesi on sanottava, että lähes 95%:sti sivusi eroavat normaaleista vapaa-ajattelijasivuista tietyllä viileydellään ja asiallisuudellaan. Käsittely kohdistuu yleensä olennaisiin ja asiallisiin (historiallisiin kokonaisuuksiin, kirjoitusten syntytapaan, yms. yms.) puoliin, eikä omituisiin näennäisloogisiin knoppeihin."

Kiitos, sellaiseen pyrinkin. Ei tämä silti vielä minulle selvitä, miksi sinä vieläkin, parin vuoden jälkeen, olet niin kiinnostunut mormonismista. Tuo "Riittääkö!" kuulostaa kummallisen ilkeältä sinun suustasi. Enhän minä sinulta kiitosta pyytänyt, selvennystä vain. Eikö olisi saanut? Siksi toiseksi en ole ahkerasta etsinnästäni huolimatta vielä tähän mennessä löytänyt yhtään toista vapaa-ajattelijan kirjoittamaa sivua mormonismista suomeksi, vaan muut ovat järjestään kiihkomielisten kristittyjen kokoonrustaamia raamatunjakeisiin ja omituisiin näennäisloogisiin knoppeihin perustuvia sivuja.

"En käy kovin usein Suomen vapaa-ajattelijoiden liiton sivuilla."

En minäkään. Sen sijaan käyn lähes viikoittain sivulla www.infidels.org, jolta oppii paljon m.m. kristinuskosta; silloin tällöin katsastan luterilaisen kirkon sivujen uutisia. Nähtävästi loikkasit siihen harkitsemattomaan johtopäätökseen, että koska VA-liitolla on linkki sivuilleni, liitto on minulle läheinen tai että olen jopa jonkun paikallisyhdistyksen jäsen. Tsk, tsk. Näin ei ole: edustan ihan yksikseni vain ja ainoastaan itseäni.

"Mielestäni vihreä rouva ei sinne kovin hyvin sisällöltään sovi, enkä siksi osannut sitä sieltä etsiä. Sivusi eivät ole ilkikurisen piikikkäitä, rienaavia eivätkä herjaavia, - toisin kuin vapaa-ajattelijoilla on tapana olla."

Ehkei "sovikaan". Nimensä mukaisesti vapaa-ajattelu on kuitenkin vapaata: liitto voi siis muun muassa vapaasti laittaa linkkejä minne haluaa. En tiedä, mitä mieltä he ovat minun sivuistani. On joka tapauksessa kiva, että joku suomalainen järjestö laittaa linkin sinne, kun mahdolliset kiinnostuneet eivät ehkä niin helposti löydä sitä muulla tavoin. Ev.lut. kirkko ei varmaankaan ole yhtä vapaa linkeissään eikä luonnollisesti ikinä laittaisi linkkiä vapaa-ajattelijoiden sivuille — kristityt ja muut uskovaiset jättävät järjestään pois kaikki viittaukset opposition sivuille. Jos he niihin viittaavatkin, eivät he ainakaan laita niille linkkiä. Minulla on kyllä kristillisiä linkkejä niin kuin monella muulla vapaa-ajattelijalla ja ateistilla. En usko, että olisin toisia "normaaleita" vapaa-ajattelijoita kummempi — imartelusi on turhaa.

VA-liitto ei luonnollisestikaan ole kritiikin yläpuolella. Tasapuolisuuden vuoksi voisit myöntää, että myöskin luterilaisen kirkon (ja yleensä kristittyjen) sivuissa olisi ihan paljonkin toivomisen varaa. Siellä ei esimerkiksi näy olevan edes hakukoneella varustettua raamattua, pelkät tekstit vain. Puhumattakaan luterilaisten käytöksestä.

Ev.lut.-kirkolle ei myöskään ole kunniaksi pitää palvelimellaan jonkun neuroottiselta vaikuttavan kommunisminvihaajan artikkeleita (Kankaanpäässä). Minkälainen kirkon työntekijä ja teologian maisteri sekin mies oikein on? Hänen mormoniartikkelinsa ainakin on täysin vailla laatua ja tasoa. Ja pitääkö kirkko todellakin asiallisena levittää tällaista virheitä vilisevää tekstiä. Mites olis, jos siivoaisitte vähän omia nurkkianne?

Helsingin Yliopiston teologisen sivut ovat melko sekavat, eikä sinne mene ihan huvikseen. Suomen Teologisen Instituutin sivuilta olen löytänyt pari kiinnostavaa tekstiä.

"... Olen nykyään kirkollinen pikkubyrokraatti ... Pidän työstäni, mutta opettajana olosta kaipaan vielä kovasti ihmisiä."

Kauheaa! Olethan tosin vasta uraputkesi alussa. Ties mihin vielä ehdit, kun olet sentään vielä nuori. Mutta mikset hakeutunut papiksi, onhan sinulla paperit? Harmi omalta kannaltasi, ettet voinut saada opettajan virkaa. Periaatteessa en silti pidä siitä ajatuksesta, että vaikka kuinkakin miellyttävä mutta luterilaista uskoa tunnustava henkilö opettaa juuri elämänkatsomustietoa lapsille.

[olin aiemmin kirjoittanut teologille m.m.:]
Oletko jo ryhtynyt tutkimaan omaa uskontoasi yhtä kriittisin silmin kuin mormonismia? [Johon hän vastasi:]

"Tuosta vois jo loukkaantua..."

Loukkaannuitkin ilmeisesti. En kuitenkaan pyydä anteeksi, sillä tällainen mielikuva minulla on sinusta: keskustelumme sujui ihan kivasti viimeksikin niin kauan, kun molemmat arvostelimme mormonismia. Älä vain väitä, ettet naureskellut sille. Kun keskustelu sitten aikanaan minun aloitteestani siirtyi "tavalliseen" kristinuskoon, toit esille aivan samat selittelyt kuin mitä mormonit esittävät oman uskonsa puolesta; nytkin annoit tuon tavanomaisen mutta aivan vajaan puolustuksen:

"Ajatteletko oikeasti, että seitsemän vuotta valtion akateemisessa korkeakoulussa teologiaa opiskelleena ihminen voi ohittaa kriittistä ajattelua, kyseenalaistamista, olla kohtaamatta omalle ajattelulle vieraita ja kriittisiä ajatuksia, ja historian tosiasioita, historian virheitä, raakuuksia, olla joutumatta syvästi pohtimaan omaa ajatteluaan."

Huokaus. Ja mormonitko esimerkiksi eivät sinun mielikuvissasi ole pohtineet näitä asioita läpi? Heillä on omat perinteensä, marttyyrinsa, väärinkäytöksensä, joukkomurhansa, valehtelunsa, muunuskoisten vainot, yksittäiset murhat, "inkvisitiot", historianvääristelyt, kirjasensuurit, salailut, painostukset jne.

Ainoa ero uskontojenne välillä lienee se, että n. 170-vuotias mormonismi on (huom! vielä) pienimuotoinen uskonto monituhatvuotiseen raamattuun pohjautuviin ja laajalle levinneisiin uskontoihin verrattuna. Se on kasvamassa, ja muu kristikunta voi saada siitä ajan mittaan kovankin kilpailijan.

Tästä on erittäin vaikea kiemurrella ulos: on itse asiassa aivan samantekevää, miten yrität selitellä tätä asiaa itsellesi ja muille, kun joka ikisellä eri uskonnon kannattajalla on aivan sama "puolustus". Käteen jää kuitenkin se sama vanha ongelma.

Sellaisen oman uskonnon myooppisen jalustalle noston vaikutelman saan useimmista kohtaamistani luterilaisista(kin), on heillä sitten koulutusta tai ei. Muita uskontoja paheksutaan helposti, niitä tutkitaan ja hutkitaan eri mielellä, paljon kovemmin kriteerein kuin omaa uskontoa, jonka ikiomille ristiriidoille keksitään mitä ihmeellisempiä tekosyitä. En muista koskaan saaneeni sinultakaan kunnon perusteluja: miksi jätät nuo itsekin hyvin tiedostamasi tosiasiat huomiotta ja jatkat sokeaa uskomistasi.

Taannoisessa keskustelussamme osoittautui ytimeksi se, että uskot, koska tunnet jonkin (olennon) läsnäolon ja tunnet olosi turvalliseksi. Niinhän juuri monien muidenkin eri uskontojen seuraajat tuntevat. Usko ei siis aivan yleisesti nojaudu konkreettisiin tosiasioihin (elikö Jeesus-niminen henkilö ylipäätänsä ollenkaan ja oliko hän siksi toiseksi Jumalan poika?) vaan tunteisiin ja hyvin usein aivan arkipäiväisesti maantieteelliseen sijaintiin. Sinä voisit perustelujesi pohjalta aivan yhtä hyvin olla tosiuskovainen mormoni kuin tosiuskovainen luterilainen. Ero on kosmeettinen, ei faktuaalinen. Kehumasi monivuotinen koulutus ei de facto olekaan antanut käsiisi työkaluja valmistaa järkeviä lähtökohtia uskollesi: ethän osaa edes eritellä, miksi olet juuri luterilainen etkä mormoni tai joku muu.

Minä olen miettinyt näitä asioita aika paljon myös, vaikken olekaan käynyt seitsemää vuotta uskonnollista korkeakoulua. Antropologiaa ja uskonnonhistoriaa olen lukenut jonkin verran yliopistossa ja sittemmin itsekseni lisää. Ei uskonto minulle käsitteenä mikään outo ja kylmä aihe ole, ja olenhan kokenut sellaisia uskovaisuuteen johtavia "tunteita" omakohtaisestikin, niin kuin hyvin tiedät.

Uskoisin mielelläni kaikenlaisiin juttuihin, olisihan tosi kiva, jos voisi elää ja oppia vielä kuolemankin jälkeen. Olisi myös kiva, jos joskus näkisi enkeleitä (siivin tai ilman), merenneitoja, menninkäisiä ynnä muita ihmeitä; pahitteeksi ei olisi viiden leivän ja kahden kalan ihmeen toisto nälkäisten joukossa. Uudessa testamentissa luvattuja uskovaisten ihmeiden suorituksia ei kuitenkaan näy eikä kuulu, eikä usko suojele ihmisiä missään tilanteessa; aurinko paistaa niin pahoille kuin hyvillekin; uskovaisten aivan samoin kuin epäuskoistenkin joukossa on mätämunia.

Olen päätynyt siihen, että usko tuonpuoleiseen tai johonkin toiseen dimensioon on katteetonta toiveajattelua. Jotkut saavat siitä lohtua ja turvallisuutta; se olkoon heidän oikeutensa. Mitään pitäviä todisteita sellaiselle ei kuitenkaan koskaan ole esitetty. Silti uskosta käsitteenä on yritetty tehdä hyve sinänsä: mitä tiukemmin ja härkäpäisemmin uskoo, vaikka tosiasiat kuinka puhuisivat asiaa vastaan, sitä "vanhurskaampi", sitä varmemmin "kestää loppuun saakka".

Ei kukaan voi yksinkertaisesti valita uskoa, koska "pitäisi" tehdä niin, tai pakottaa itseään uskomaan, jos aivot vaativat perusteita, eikä epäusko näin ollen mitenkään voi sinällään olla joku hirveä pahekaan. Uskoahan ei voida motivoida millään tosiasioilla tai ajatusketjuilla; lopuksi on joka tapauksessa myönnettävä: "Uskon, koska haluan uskoa. Uskon juuri näin enkä toisin, koska tämä minusta tuntuu hyvältä ja läheiseltä kun taas tuo toinen tuntuu pahalta ja on minulle vierasta."

"On kaksi asiaa, joita ei saa sekottaa keskenään: uskontojen ymmärtämistä, ja kriittistä ajattelua. Teologi osaa (yleensä) koulutuksen perusteella "ymmärtää uskontoja". Ts. arvioida sitä mikä niissä olennaista, mihin ihmisten ajattelu syvimmältään perustuu ja mikä on ajattelun kantava rakenne. Tällainen ymmärtäminen ei ole ristiriidassa sen kanssa, etteikö ihminen voisi samalla syvästi ymmärtää kriittisiä lähtökohtia ja niiden tuomia kysymyksiä."

Et kai ihan tosissasi yritä väittää, että ilman monivuotista teoreettista, teologista koulutusta tuo olisi liian vaikeaa tai jopa mahdotonta? Anteeksi, minun täytyy mennä pariksi minuutiksi nurkan taa vähän nauramaan! Tuollainenko ihmiskäsitys sinulle tosiaankin on muodostunut?

Kummastelen aina, miten vähän teologian ja sosiologian laitokset kiinnittävät mormonismiinkin huomiota, sehän olisi todellinen herkkupala tutkittavaksi. Lähdemateriaali on kokonaan englanniksi, ei tarvitsisi edes opetella muita vaikeita kieliä. Sitä paitsi mormonismi antaa paljon enemmän "vastauksia" jumalallisiin mysteereihin kuin tavanomainen luterilainen kristillisyys — siksihän se niin moniin vetoaakin. Fyysiselle hurmostunteelle on tietenkin myös pantava painoa, sitä ei voi vähällä ohittaa. Mormonismista saattaa tulla vielä suurikin maailmanuskonto, kuten jo sanoin. Länsimaissa sillä tuskin juurikaan on mahdollisuuksia tiedonsaannin huikean lisääntymisen vuoksi, mutta köyhät maanosat ovat sille helppoa riistaa.

Minulla oli erästä yliopiston uskonnonhistorian kurssia vetämässä "lämmin" kristitty, ilmeisen kokenut professori, joka kahden kesken keskustellessamme tuomitsi mormonismin saatuaan siitä negatiivisen käsityksen luettuaan Arthur Conan Doylen dekkarin "A Study in Scarlet"! Muutoin hän kyllä vaikutti hyvinkin loogiselta ja kriittiseltä ja ammattilaismaiselta teologilta. Pidin hänestä kyllä silti, vaikka petyinkin juuri tuossa kohdassa. Hän oli hyvä ja innostava luennoitsija, joka sai läsnäolijat kuuntelemaan itseään.

Mormonismista olen kuitenkin muodostanut käsitykseni aivan omin nokin, samoin kuin raamatun jumalista, joskus huolimatta kurssikirjoista, en niiden pohjalta. Niistä kun usein puuttuu kaikenlaista tärkeää, niin kuin varmaan tiedät. Ei teillekään nähtävästi puhuttu yhtään mitään mormonismista, vaikka tahkositkin laitoksella seitsemän vuotta. Miten oikein mahtaa olla laita muiden uskontojen?

"Tässä mielessä uskontoja ymmärtävänä joudun valitettavasti toteamaan, että yleensä normaali vapaa-ajattelija kyllä osaa ajatella kriittisesti, mutta hän ei ymmärrä uskontoja. Hän ei ylipäätään tiedä, mistä uskonnossa on kysymys, mitä se koskettaa, ja kuinka se toimii."

Mikäli opiskelu teologisella laitoksella johtaa noinkin törkeään sieltä valmistuneiden ylimielisyyteen, asetan koko laitoksen olemassaolon kyseenalaikseksi. Olet tässä asiassa täysin väärässä.

Voitaisiin pitkästikin keskustella Suomen valtion ylläpitämien korkeakoulujen teologisten laitosten tasosta ja tehtävästä luterilaisen kirkon henkilökunnan koulutuksessa, ja kysymyksestä miksi Suomessa ylipäätänsä on erityinen valtionkirkko (tai kaksi).

Oletkohan jotenkin sekoittanut sivistyksen ja koulutuksen keskenään? Näiden välillä ei voida panna yhtäläisyysmerkkiä, vaikka niillä onkin paljon yhteistä. Kyllähän meitä on myös hyvin monia vapaa-ajattelijoita entisistä papeista duunarehin, joilla on vaihteleva määrä koulua takana ja "omakohtaisia" kokemuksia jos jonkinlaisista uskonnoista, "normaalista" luterilaisuudesta fanaattisiin kultteihin. Kyllä meistä monia on uskonto "koskettanut" hyvin syvälti, uskonnolla kun on sellainen taipumus. Itse en tunne ketään joltisenkin sivistynyttä vapaa-ajattelijaa, joka vaikuttaisi noin kömpelöltä ajattelijalta kuin mitä yllä kuvailet. Toisaalta on lukemattomia akateemikkoja, jotka eivät titteleitään ansaitsisi: sivistystaso kun ei läheskään aina vastaa hankittua akateemista arvosanaa, vaikka sen eteen olisi kuinka hikoiltu.

Ei ole mahdotonta lukea omin nokkineen psykologiaa, sosiologiaa ja antropologiaa ym. ihmisen käyttäytymistä ja "tuntemista" selittävää kirjallisuutta. Paljon olen oivaltanut myös kaunokirjallisuuden avulla: ei olisi pahitteksi kenellekään lukea humaanisuutta pursuavia kirjoja kuten Croninin Taivasten valtakunnan avaimet; Bradburyn Fahrenheit 451; Pattenin Valkoinen soturi; Waltarin Sinuhe, egyptiläinen ja LeGuinin Pimeyden vasen käsi ynnä paljon muuta.

En tiedä sitten, miten tiukasti niputat kaikki vapaa-ajattelijat yhteen sivistymättömäksi ja naurettavaksi ihmiskimpuksi. Se vaikuttaa minusta epätoivoiselta olkiukon pystyttämisyritykseltä. Ethän sentään vastavuoroisesti haluaisi, että sinut niputettaisiin yhteen jonkun jehovantodistajan tai skientologin kanssa? Vapaa-ajattelijoita on moneksi, on se sitten selvää teille uskovaisille tai ei. Monista ette varmaan edes kuule koskaan, koska he ovat ihmisiä, jotka eivät pidä turhan paljon melua itsestään. Eri ihmisille ovat vain kerta kaikkiaan kautta aikojen olleet eri asiat tärkeitä. Ovatko sinulle tuttuja Aaro Hellaakosken runot On nähty tai Lainaa, Apollo?

Valitettavasti on myös todettava, että "uskovaiset" ovat tavallisesti kauhistuttavan tietämättömiä vapaa-ajattelusta ja ateismista — väittävät ivaten ateismia dogmaattiseksi, jumalattomaksi ja moraalittomaksi uskonnoksi; saattavatpa puolitahallisesti sekoittaa satanismiinkin ja pilkkaavat ateistien uskovan tieteen "perusteetta ratkaisevan kaikki ongelmat". Sellaisten kanssa ei myöskään voi syntyä minkäänlaista keskustelua. Teologisissa tiedekunnissa ei taideta myöskään aivan yleisesti opiskella ateistisia käsityksiä läheskään tarpeeksi syvällisesti. Monet uskovaiset näyttävät sitä paitsi iloisesti sekoittavan henkisen ja hengellisen elämän keskenään.

"Sen vuoksi myöskään kriittinen ajattelu ei usein kohtaa sellaisia kysymyksiä, jotka olisivat olennaisia ja keskustelun arvoisia."

Kuulostaa vähän siltä, kuin ihan tosissasi olettaisit, että muunlaiset kuin juuri teikäläisten mielestä olennaiset ja keskustelun arvoiset asiat eivät sitten olisikaan sellaisia. Uskovaistenko ne pitää saada erikseen hyväksyä keskusteluun otettaviksi kysymyksiksi?

Oman kokemukseni mukaan uskovaiset huitovat häpeämättä syrjään sellaiset asiat, jotka meille uskonnottomille juuri ovat tuiki tärkeitä, olennaisia ja keskustelun arvoisia. Kun sitten joutuu niistä jankuttamaan, että edes joskus saisi äänensä kuuluville, solvataan tai vastataan tyyliin: "niin mutta sehän kuuluu jo kulttuuriin!" tai: "älä viitsi, nyt kyllä menet liian pitkälle/valitat turhista, ainahan me olemme näin tehneet...".

Vaikka jokin määrärahojen jako, laki tai asetus, toimi, rituaali tai tapahtuma loukkaisikin uskonnotonta ja hänen ihmisoikeuksiaan, siitä ei haluta välittää, ikään kuin uskonnottomat olisivat jotenkin raakoja, syntyjään kovempia tai tunteettomampia ihmisiä, joiden kuuluu pulisematta kestää mitä milloinkin.

Tiedotusvälineissä harrastetataan usein sellaisia debatteja, joihin keskustelijoiksi valitaan yksi henkilö kutakin suurehkoa uskontoa kohti ja näennäisen tasapuolisuuden vuoksi ainoastaan yksi humanisti/vapaa-ajattelija. Todellisuudessa tämä ei ole tasapuolinen jako. Lähelle reaalista tilannetta päästäisiin, jos kutakin eri uskovaista kohti olisi yksi humanisti, joka edustaa omaa suuntaansa.

Jos uskovaiset joskus vaivautuisivat asiallisesti kuuntelemaan, mitä uskonnottomilla on sanottavaa, ei turhaa jankuttamista pääsisi edes syntymään. Solvaaminen muistuttaa kovasti minua amerikkalaisten tosiuskovaisten mormonien turvautumisesta oman asiansa kunnollisten perusteiden puuttuessa matalamieliseen vastapuolen nimittelyyn ja halveksivaan termiin "whine" (ruikuttaa) loukatakseen kirkon jättäneitä ja saadakseen heidät, jos mahdollista, pitämään turpansa kiinni.

Samaa karkeaa tyyliä soveltavat sikamaisesti käyttäytyvät miehet, joiden mielestä "akat aina narisevat", kun joku nainen uskaltaa avata suunsa räikeistä epäkohdista, ja häikäilemättömät tupakoijat, joiden mukaan "kaikki vain kielletään ja tupakoimattomat ilkeyttään marisevat turhasta, ei minun tuprutteluni kellekään kuulu eikä se ketään voi haitata" piittaamatta siitä, että he todellisuudessa röyhkeästi tärvelevät sivullisten terveyden omansa ohessa.

"Sen vuoksi vapaa-ajattelijoiden kritiikki on usein naurettavaa, koska se lähestyy räksyttävää huutamista, joka ei kohta[a] oikeita asioita. Siksi se näyttäytyy enemmän herjaamisena kuin oikeana kritiikkinä."

Naura pois vaan. Minä nauran sinulle takaisin. Etkö yhtään huomaa, miten lapsekkaan nokkavaa on puhua "oikeista" asioista, joista "pitäisi" keskustella — teidän uskovaisten mielestä? Oletko ihan tosissasi sitä mieltä, että vapaa-ajattelijoiden olisi lakki kourassa nöyrinä kysyttävä uskovaisilta, mistä on soveliasta keskustella, mikä taasen on "naurettavaa"? Mitä muuten oikein olisi mielestäsi "oikea" kritiikki? Et antanut yhtään esimerkkiä.

Me vapaa-ajattelijat saamme käydä väsymiseen asti kinaa tietämättömien uskovaisten kanssa siitä tosiasiasta, että kunakin aikakautena hyviksi koetut moraaliset arvot eivät tosiaankaan välttämättä ole kotoisin yksistään tai edes ollenkaan raamatusta, eikä Jeesus tai hänen seuraajansa keksinyt "kultaista sääntöä"; jotkut uskovaiset eivät edes tiedä, että Jeesuksen olemassaolosta historiallisena ihmisenä ylipäänsä käydään keskustelua, vaan he luulevat, että asia on kauan sitten todistettu kouriintuntuvasti. Ateisti ei ole moraaliton villi eikä tunne sen kummempaa halua tehdä pahaa kuin uskovaisetkaan. Ateisti ei automaattisesti "voi tehdä mitä vaan, vaikka murhata kaikki, kun ei usko joutuvansa helvettiin eikä ole mitään käskyjä, kylläs sitten näet kun kuolet ja saat Jumalan tuomion päällesi".

Tällaiset uskomukset ja kommentit hurskailta uskovaisilta osoittavat tavattoman naiivia, alkukantaista, mustavalkoista ja kostonhimoistakin ajattelutapaa; ajattelukyvyn ja empatian puutetta. Niihinkin on silti kärsivällisesti vastattava, kerta kerran jälkeen. Samalla on erikseen varottava, ettei vai "herjaa" näitä samoja uskovaisia! Eivät heidän kommenttinsa minun mielestäni "kohtaa" kovinkaan "olennaisia asioita", ja mielelläni välttyisin kuulemasta sellaista roskaa. Uskovaiset eivät kuitenkaan tahdo kysyä meiltä uskonnottomilta, mitä me pidämme olennaisena. Asiamme pyritäänkin yleensä tappamaan vaikenemalla tai pilkkaamalla hetkättelyssä.

Esimerkiksi ateistien toiveita päästä maan päältä sen alle kirkon sekaantumatta asiaan ei pidetä edes esilleottamisen arvoisena. Komiteat, jotka esittelevät lainmuutosehdotuksia, jättävät säännöllisesti kuulematta vapaa-ajattelijoita. Onko tämä räksytystä ja/tai herjaamista? Miksi uskonnottomien olisi aina kuljettava varpaisillaan uskovaisten ympärillä, kun taas uskovaisilla on "oikeus" jyrätä uskonnottomien mielipiteet ja toiveet miten huvittaa?

Pidän hautaustoimen järjestelyä Suomessa ja Ruotsissa ihmisoikeuksien loukkauksena siitä huolimatta, että järjestely teidän uskovaisten mielestä on kunnossa. Minua uskonnottomana loukkaa oikein pahasti se, että omaiseni joutuvat ottamaan yhteyttä luterilaiseen kirkkoon kun kuolen. Jos oikein huonosti sattuu, vapaa-ajattelija joutuu vielä jonkun innokkaan siunaamaksi. Itse olen tehnyt kyllä sukulaisilleni selväksi asian. Kaikilla ei edes ole sukulaisia, jotka huolehtisivat asiasta.

Samoin on laita eutanasian. Kirkolla ja/tai uskovaisilla on aivan ilmeisesti se paljon painavampi sana asiassa, on asianomainen kärsivä ja joka tapauksessa pian kuoleva henkilö sitten uskovainen eli ei.

Kyllä te uskovaisetkin siis osaatte herjata, jollette muuten, niin siten, että jätätte halveksien huomiotta uskonnottomat ja toisuskoisetkin. Joten se "räksyttämisestä".

"Esim. vapaa-ajattelijoiden Eroa kirkosta -kamapanja [sic] osoittaa enemmän aatteellis-ideologista ajattelua kuin uskonnon avointa ja kriittistä lähestymistä (akateemisessa merkityksessä)."

Kysymys onkin nimenomaan käytännöllinen ja aina ajankohtainen. Miten sinun mielestäsi oikein voidaan erottaa luterilainen kirkko instituutiona yleensä ja jäsenyys siinä erikseen aiheesta uskonto ja sen kritiikki, ja miksi ne pitäisi edes erottaa toisistaan? Luterilainen kirkkohan toimii nimenomaan ja konkreettisesti uskovaisten järjestönä ja vielä valtion massiivisella tuella.

Mutta ehkä te uskovaiset haluaisittekin vain näprätä "akateemisten" asioiden ympärillä? Miksi juuri teidän pitäisi saada rajata kritiikki teoriaan ja jättää käytännön asioista keskusteleminen niin vähälle kuin mahdollista? Silläkö kritiikki sitten mollataan, että kutsutaan sitä "aatteellis-ideologiseksi" tai "räksytykseksi"? Miten tärkeä se valtionkirkon aseman pysyvyys teille oikein on? Miksi? Numeroleikki ei pidemmän päälle kuitenkaan kestä.

Kirkon syksyllinen katekismuskampanja jokaisessa mahdollisessa tiedotusvälineessä puolestaan oli ällöttävän tuntuinen. Vielä kehuskeltiin perään, että "kaksi kolmesta on tutustunut katekismukseen." Kyllä kai, kun se tuputettiin ihmisille oikein kotiovelle jaettuna. Jos olet unohtanut koko jutun, kopioinpa tähän yhden sivun netistä työnantajasi sivustolta. Olen merkinnyt tekstiin itseäni erityisesti tökkiviä kohtia:

5.9. - Julkisuuskampanja siivittää Katekismuksen jakamista

Katekismuksen jakamista siivittää kirkon yhteinen julkisuuskampanja. Kampanjan tarkoituksena on kiinnittää huomiota uuteen Katekismuksen niin, että ihmiset tietävät mitä on tulossa. Kampanjan sanomana on, että Katekismus on seurakunnan lahja kotiin. Julkisuuskampanja on suunniteltu yhteistyössä suunnittelutoimisto Karstiumin kanssa. Se noudattaa riemuvuoden visuaalista ilmettä, joka on taiteilija Dusan Jovanovicin käsialaa.

Katekismusmainoksia on televisiossa MTV3:lla ja Nelosella, radiossa Novassa ja ClassicFM:ssä, eräissä aikakauslehdissä ja Internetissä. Mainonta alkaa syyskuun alusta ja jatkuu pari viikkoa jakelun alettua.

Kampanjaan kuuluu myös julisteita ja muuta graafista materiaalia. Kirkon yhteisen kampanjan lisäksi seurakunnilla on ulkomainontaa ainakin Helsingissä, missä Katekismus tulee postitse. Kirkon yhteisen julkisuuskampanjan budjetti on noin 1,5 miljoonaa markkaa.

Katekismus myös verkossa

Vaikka jakaja ei olisi vielä ehtinyt kotiovelle, uuteen Katekismukseen voi tutustua Internetissä. Kirjan ulkoasun mukainen verkkoversio hakusanoineen löytyy 17.9. jälkeen kirkon Internet-palvelussa osoitteessa http://www.evl.fi . Palvelussa on myös linkkejä Katekismukseen liittyvään oheismateriaaliin. (KT 5.9.2000 mo)

Toimituksille: Katekismus-palstanpäitä ja ilmoituspohjia on saatavana maksutta Internetin kautta osoitteesta http://www.credo.fi. Palvelussa valitaan Imagebank, lehdistöpalvelu ja Kirkon tiedotuskeskus. Aineistoa on mustavalkoisena ja värillisenä, suomeksi ja ruotsiksi.

Niinpä niin. Julkisuuskampanja "siivitti" katekismuksen jakamista, ja raha siivitti kampanjaa. Siihen tarkoitukseen otettiin oikein suunnittelutoimisto puolentoista millin budjetilla. Mitähän kirja itse maksoi, kun pelkästään julkisuuskampanjaan sijoitettiin noin paljon? Rahathan tulevat kansalaisten ja yritysten veroista, eivät tipahda taivaasta. Kuinka katekismus voi olla "lahja seurakunnalta", kun jokainen on pakolla joutunut kantamaan kortensa kekoon? Että oikein "visuaalinen ilme" ja "lehdistöpalvelu" ja "tiedotuskeskus". Kirkolla on resursseja vaikka muille jakaa. Ja sinä kehtaat hirvitellä köyhän VA-liiton kampanjaa — liiton, joka kovalla vaivalla kuin armosta saa pientä ja vaihtelevaa valtionapua (v. 2000 se oli 150 000mk). Määrärahasta osa on kulutettu uskonnottomien hautausmaiden tukemiseen, ne kun eivät saa ollenkaan valtiolta tukea. Verrattakoon tätä evankelis-luterilaisen kirkon saamaan verorahoitukseen, joka on luokkaa 700-900 miljoonaa, vaikka ylläpito sen omien laskelmien mukaan maksaa vain 400 miljoonaa. Valtion rahojen lisäksi kirkko on omien laskelmiensa mukaan perinyt hautausmaksuja peräti 80 miljoonaa markkaa. Täytyy ihmetellä, miten sellainen motivoidaan.

Kuvittelisin erokampanjan, jota en kylläkään ole nähnyt, perustuvan paljolti siihen aivan käytännölliseen seikkaan, että tavalliset kansalaiset eivät ilmeisesti ole käsittäneet ollenkaan, että luterilainen kirkko nauttii Suomessa erityisasemasta ja etuuksista, joita muilla yhdistyksillä ei ole, ovat ne sitten uskonnollisia tai sekulaareja.

KOHDUSTA HAUTAAN LYHYESTI

RASKAUS
Uskovaisten sana painaa keskusteluissa hirvittävän paljon, kun puhutaan abortista tai hormonien ym. avulla suoritetusta keinohedelmöityksestä, jolloin nainen saattaa tulla raskaaksi kahdeksankin sikiön voimalla. Sen sijaan, että ajateltaisiin järkevästi (= kukaan ei voi synnyttää kahdeksaa täysin kehittynyttä, tervettä yksilöä) ja nipistettäisiin pois kuusi ihmisalkiota, jolloin kahdella jäljellejääneellä on erinomaiset mahdollisuudet syntyä terveinä kaksosina, uskovaiset vertaavat tällaista tekoa murhaan. Annetaan kaikkien kahdeksan alkion kehittyä, jolloin yksikään syntyneistä ei saa normaaleja, luonnollisia ehtoja kehittyä. Uskovaisten mielestä on ilmeisesti parempi synnyttää maailmaan useampia vakavasti vammaisia kuin harvempia terveitä lapsia, ja ylipäänsä synnytys nähdään ilmeisesti hyvänä itseisarvona sen sijaan, että ensin tehtäisiin selväksi, saako lapsi hyvät elinolosuhteet. Uskovaiset ovat mielestään raamatusta löytäneet jonkin tulkinnan, joka oikeuttaa tällaiset järjettömyydet.

KASTE
Tapakristillisyys istuu suomalaisessa niin tiukkaan, että vaikka vanhemmat eivät uskoisi Jumalaan ja/tai Jeesukseen tippaakaan, lapset kastetaan automaattisesti yhdistyksen (kirkon) jäseniksi sen sijaan, että pidettäisiin ainoastaan nimenantojuhla, mikä olisi rehellisempää, kun kuitenkin annetaan piutpaut kirkon opeille. Kummit eivät oikeasti huolehdi lapsen kristillisyydestä, vaan toimivat lahjojen ja rahan antajina lapselle. Olisi puhuttava asioista niiden oikeilla nimillä ja lopetettava eufemismien viljeleminen näön vuoksi.

PÄIVÄKOTI
Päiväkodeilla on jostakin aivan käsittämättömästä syystä velvollisuus "kehittää lasten uskonnollista elämää" vai miten se uskonnonvapauden kanssa ristiriitainen lakiteksti nyt meni. Uskonnottomalle lapselle järjestetään harvoin mitään kunnon vaihtoehtoa, kun muut menevät kirkkoon jne.

RIPPIKOULU
Rippikouluun tai -leirille lapset menevät usein ainoastaan sen vuoksi, että kaveritkin menevät tai äiti haluaa niin (niin kuin minun kävi) — harva haluaa erottua joukosta teini-iässä. Moniko jättää käymättä ehtoollisella rippileirin lopuksi? Tavan mukaan sekin rituaali käydään läpi. Sitten kirkko esittelee tilastotietojaan: katsokaas, kuinka moni nuori on konfirmoitu. Mikä syvähenkinen saavutus! Viidentoista nurkilla on muutenkin liian herkässä iässä — eikö olisi kaikkien kannalta parempi odottaa, edes siihen asti kunnes kukin on ehtinyt hankkia vaikka vähän yleissivistystä, siinä 18-19 iässä, kun muutoinkin yksilö julistetaan aikuiseksi?

KOULU
Koulussa luetaan uskontoa, ja koska luterilainen kirkko on Suomen valtionkirkko, opetus lienee hyvinkin luterilaisesti painottunut (oli ainakin minun aikanani, en usko sen aivan mahdottomasti muuttuneen niistä päivistä). Aamunavaukset olivat 99% luterilaisia. Saa ilmeisesti jäädä pois hartauksista tietyin ehdoin, ei tietääkseni riitä se, ettei oppilas usko. Ainakin minun aikanani uskonnon arvosana vaikutti koko todistukseen, toivottavasti näin ei enää ole. Keskustelin 36 vuotta toimineen koulunopettajani kanssa; hänen eteensä ei ollut tullut kuin yksi vapautettu tapaus, hänkin jehovantodistaja. ET-opetuksen järjestäminen sinänsä saattaa olla oleellisesti heikoilla, eikä sen tasossa aina ole hurraamista. Opettajaksi saatetaan pahimmassa tapauksessa valita epäpätevä luterilainen, vaikka tarjolla olisi uskonnoton, pätevä opettaja. Koulussa saatetaan kieltää oppilasta pitämästä kotisivullaan linkkiä uskonnottomille sivuille, kun jonkin sellaisen pelätään loukkaavan uskovaisia. Uskovaiset saavat kyllä pitää kristillisiä ym. linkkejä sivuillaan, eikä kukaan kysy, loukkaako se uskonnottomia.

AIKUISUUS
Lapsi menee useimmiten joukon mukana, kasvaa aikuiseksi. Kirkon jäsenmaksua ei edes mietitä sen kummemmin, kun se otetaan automaattisesti veroina kaikista tuloista. Se on siis piilevä, erikseen näkymätön ja erittelemätön meno, jota maksavat ihmiset, jotka eivät ehkä ollenkaan ymmärrä, ettei sitä olisi pakko maksaa. Ehkä halutaan pitää kirkkohäät, kun "ne on niin juhlalliset ja urut soi". Konventionaalisuus ihmisen elämässä painaa hirvittävän paljon, halutaan se sitten myöntää tai ei.

SAIRAUS
Harvemmin on sairaalassa esimerkiksi tilaisuutta puhua jonkun muun kuin uskovaisen "sielunhoitajan" kanssa. Itselläni on käynyt sellainen onni kerran. Muulloin on tarjottu pappia.

VANKILA
Harvemmin on käytettävissä uskontokriittistä kirjallisuutta, lehtiä ym. Hartauksia ja pappi kyllä järjestetään, ikään kuin uskovaisilla rikollisilla olisi suurempi tarve hiljentymiseen ja mietiskelyyn ja asioiden tutkimiseen kuin muilla. (Ei, en ole itse istunut vankilassa, mutta olen kuullut näitä valituksia.)

KATASTROFI
kuten iso tulipalo, junaturma, Estonia. Muistotilaisuus järjestetään ilman muuta kirkossa. Minne menevät ne, jotka eivät usko, ja kaipaisivat sekulaaria lohdutusta? Kunnilla pitäisi yhtä lailla olla tarjota uskonnottomia tiloja ihmisten käyttöön. Tämä ei liene mahdotonta järjestää, kun valtio kuitenkin tukee esim. kirkkorakennusten ylläpitoa. Kynttilät, musiikki ja lohduttavan tunnelman luominen eivät ole kirkkojen monopolia.

KUOLEMA
Haudataan helposti tavanomaiseen tapaan, pappi lukee manaukset ja heittää mullat arkulle, väki laulaa pari virttä. Kirkon omistamille hautausmaille on olemattomat vaihtoehdot, vaikka tarvetta on ollut pitkään. Voidaan ajatella, että mitäs ruumis siitä välittää, eihän se ihminen uskonut mihinkään eläessään. Tämä on tyypillinen erittäin loukkaava päätelmä uskovaisten puolelta — jätetään kylmästi huomiotta uskonnottomien omaisetkin. Itse olisin myös loukkaantunut hirveästi, jos esim. vapaa-ajattelijaisäni olisi haudattu uskonnollisin menoin (en itse päässyt vaikuttamaan asiaan). Hänet oli kyllä pakko panna kirkon hautausmaahan, mikä sekään ei ollut erittäin mukavaa. Jos hautaustoimi olisi kuntien kontolla, ei tällaista tarvitsisi tapahtua kenellekään.

* * *

Kirkko voisi halutessaan lähettää täsmällisesti hinnoitellun vuosittaisen maksulapun jokaiselle jäsenperheelleen. Niinhän kaikki muutkin yhdistykset joutuvat tekemään. Ei niiden jäsenmaksuista valtio huolta pidä, eikä rupea myöhästyneitä maksuja perimään.

Vapaa-ajattelijoihin kohdistuvan kritiikkinne voisi ottaa aivan eri tavalla vastaan, mikäli kirkko ensin vilkaisisi peiliin, menisi vakavasti itseensä ja tekisi aloitteen tämän kummallisen kivikautisen järjestelyn valtion ja kirkon kytköksen poistamisesta. Koko "naurettava" erokampanja olisi tarpeeton.

Kun kirkko ei tietenkään pakottamatta näin tee (vai onko sillä tähän suuntaan meneviä suunnitelmia?), ymmärrän ainakin minä oikein hyvin, että VA-liitto kampanjoi asiasta syksyisin. Kuten sanottu, en ole nähnyt enkä kuullut koko kampanjaa, joten en tiedä, miten "herjaava" se teidän uskovaisten mielestä saattaa olla. Jos se ihmisten mielestä aivan yleisesti on naurettava eikä asiallinen, ei se tietysti aja omaa asiaansa muualle kuin ojaan. Jos taas vain te kirkon edustajat sitä nauratte, no, mitäs siitä sitten. Senkun.

En ymmärrä, miksi sinä siitä niin kovasti huolta kannat. Valitit tästä muistaakseni erikseen aiemminkin. Onko sinulle muodostunut jonkinlainen kompleksi siitä? Kai kirkko pystyssä pysyy, vaikka sen opettamaan oppiin uskomattomat siitä lähtisivätkin? Ellei pysy, mitä virkaa sillä sitten mukamas on? Pitäisikö sille ihan tosi antaa tekohengitystä jostain ammoisesta perinneperspektiivistä? Eikö tämä ole aivan loogista kritiikkiä?

Kirkko ottaisi mielestäni pitkän harppauksen kohti modernin yhteiskunnan normeja, mikäli lopettaisi valtion hyväksikäytön omien maksujensa kannossa. Kirkollahan on tuon "vero"-nimityksen vuoksi erioikeus periä saataviaan aivan eri auktoriteetilla kuin muiden yhdistysten jäsenmaksujaan. Ja jäsenmaksustahan siinä on kysymys.

Suorastaan naurattaa kirkon jatkuva mainostelu siitä, miten paljon jäseniä sillä on. Mikä ihme se on, kun kansalaiset liitetään siihen monisatavuotisen perinteen paineessa ymmärtämättöminä vauvoina, täysin ilman omaa suostumusta? Tottumuksesta tai suoranaisesta välinpitämättömyydestä vain jäädään jäseniksi. Numerot näyttäisivät varmaan koko lailla alhaisemmilta, mikäli kukin henkilö joutuisi erikseen itse liittymään siihen ilmoittautumalla ja maksamalla jäsenmaksun, niin kuin kaikkiin muihinkin yhdistyksiin. Jäsenyyshän ei sitä paitsi merkitse asiaan uskomista eikä jäsenmäärä todista asian oikeudesta.

Miksi olla jäsen yhdistyksessä, jonka asiaan ei usko? Ihmiset muistuttavat vain niin usein lampaita, eivät huomaa ja/tai viitsi oma-aloitteisesti käväistä täyttämässä jotain erokaavaketta — riittääkö ehkä pelkkä puhelinsoitto nykyään? Mutta ennen kaikkea, miksi kirkko pitäisikään kiinni sellaisista jäsenistä? Jos on rahasta kysymys automaattisesti turvattujen veromarkkojen muodossa, on asia aivan päälaellaan, ja se pitäisi pikimmiten korjata — vai mitä?

Voit tietysti vängätä tähän, että kirkkohan tekee paljon sosiaalista työtä. Mielestäni se ei ole mikään puolustus. Kirkon asia ei kerta kaikkiaan ole hoitaa sellaista, mikä kuuluu valtiolle ja kunnille. Asiat on ennen pitkää järjestettävä toisin.

"Ehkä minua eniten rassaa asiassa se, että vapaa-ajattelijoiden voisi nimensä perusteella olettaa olevan vapaa-ajattelijoita, mutta yhdistys ei ole kriittinen vaan ideologinen ideologisin tavoittein."

En oikein käsitä, mitä tällä tarkoitat. Sitäkö, että he ajavat esimerkiksi kunnallisten hautausmaiden perustamista? Minusta se on yleistä hyvää ja tasa-arvoa edustava, ei sinänsä ideologinen tavoite; käytännöllinen ja looginen juttu. Ajattelit silti varmaan joitakin muita asioita? Ei liitto ainakaan ole mikään poliittisesti yhtenäinen järjestö, jos siihen vihjaat.

Etkö huomaa, miten kirkko ajaa koko ajan omia "ideologisia tavoitteitaan" enemmän tai vähemmän rasvatusti, ei vähiten koululaitoksen ja eduskunnan avulla (miksi kirkkolaki, "uskonnonvapauslaki" vakaumuksenvapauslain ja rikoslaissa säänneltyjen häiritsemispykälien sijasta)? Miksi sen olisi saatava sellaisessa erikoisasemassa iankaiken olla kaikkiin muihin yhdistyksiin nähden?

Mitä muuten olisi sanottava siitä, että suomalaisiin koteihin yleensäkin jaettiin katekismus ja vielä kaiken kukkuraksi presidentti vielä kehui uudenvuoden puheessaan, että siinä on perustuslain ohella hyviä arvoja. Miltä luulet, että se tuntui uskonnottomista tai toisuskoisista? Kysyikö kukaan kansalta, haluavatko kaikki ylipäänsä sellaisen teoksen? Onko tämäkin räksyttämistä? Minusta tämä on kritiikkiä uskonnottomien ym. epäoikeudenmukaisiksi kokemista asioista.

"Joidenkin ihmisten on lisäksi erittäin hankalaa ymmärtää, että uskonnollisella ihmisellä ylipäätään voisi olla kykyä käsitellä ristiriitaisia tai kriittisiä kysymyksiä. Ikään kuin uskonnollinen vakaumus olisi lähtökohtaisesti ristiriidassa terveen ajattelun ja ajattelukyvyn kanssa. Niinhän asia ei ole."

Ja jotkut ihmiset eivät myöskään näe metsää puilta. En minä ainakaan noin yksioikoisesti väitäkään, enkä tiedä kenenkään tuntemani toisenkaan vapaa-ajattelijan noin väittävän. Siitäkös kenkäsi niin kovasti puristaa? Oman kokemukseni pohjalta väitän, että uskovainen osaa kyllä ajatella ihan loogisesti ja kriittisesti, kunhan vain kyseessä ei ole nimenomaan hänen omalle kohdalleen sattunut suosikkiuskontonsa. Siinä kulkeekin sitten säännöllisesti se enemmän tai vähemmän tiedostamaton raja.

Voidaan uskoa, että kaikki uskonnot ovat osittain "totta", mikä saattaa olla lempeä vaikkakin täysin kestämätön katsantokanta, mutta että olosuhteiden johdosta omalle kohdalle sattunut suunta on se "kaikista oikein" tai ääritapauksissa jopa ainoa oikea, mikä johtaa elitismiin ja muuhun suoranaisesti epätoivottavaan. Tällainen vääristää automaattisesti ihmisen maailmankuvaa ja todellisuutta.

Saattaahan se yksilön kohdalla toimia hyvinkin; tunnen kyllä sekä onnellisia mormoneja että luterilaisia, jotka eivät voi kuvitellakaan elämää ilman kirkkoa. Ympyrät jäävät vain usein niin ahtaiksi: elämä on suhteutettava suosikkiuskonnon asettamiin näkökantoihin, kaikki luonnossa, ihmissuhteissa, tapahtumissa, usein myös politiikassa nähdään oman uskonnon silmälasien läpi. Se, mikä todellisuudessa on totta, onkin ehkä valhetta uskovaiselle, koska raamattu/joku muu pyhä kirja/pappi niin opettaa. Ulkopuolisia kohdellaan eri tavoin kuin oman kirkon jäseniä.

Vapaa-ajattelija on aina valmis korjaamaan näkökantojaan todettujen uusien tosiasioiden ja löytöjen pohjalta. Jos jokin asia huomataan tieteellisin perustein vääräksi, vapaa-ajattelija muuttaa käsitystään, kun taas uskovainen ei voi jättää uskonsa dogmeja huomiotta, vaan joutuu pahimmassa tapauksessa vain jatkamaan väärän asian uskomista tai vähintäänkin keksimään yhä uusia tekoselityksiä.

Tavallinen variantti on tietysti se uskovaisuuden muoto, että sekä syödään kakku että pidetään se — näennäisesti. Uskotaan yhä hämärämmin jonkin uskonnon olevan totta, mutta kielletään sellaiset kohdat, joiden tiedetään olevan tieteellistä ja luonnollista totuutta vastaan. "Unohdetaan" ilmiselvästi virheelliset opit milloin milläkin tekosyyllä, ettei niitä enää tarvitse uskoa tai noudattaa; väitetään silti samanaikaisesti, että oma uskonto on se ikuinen, muuttumaton totuus. Näin tekevät esimerkiksi mormonit jatkuvasti.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että voimakas, mutta onneksi lyhyt uskonnollinen kokemukseni vajautti pakostakin huomattavasti loogista ajattelukykyäni niin kauan kuin halusin uskoa. Kun vähitellen rupesin voimaan todella huonosti keskellä lukemattomia ristiriitoja sekä jälleen tiedostamaan olemukselleni aidon, järkeen nojaavan ajatustapani ja lakkasin turhaan uskomasta absurdeihin asioihin, aivoni kirkastuivat taas. En nähnyt mitään järkeä enkä tuntenut mitään halua vaihtaa yhtä sarjaa absurdeja uskomuksia toiseen, vaan jätin sellaisen ajattelutyylin kerta kaikkiaan.

Minun korvissani kuulostaa pöhköltä väittää, että joojoo, katsokaas tuota naurettavaa ja hölmöä uskontoa, joka uskoo tuollaisiin hölmöihin ihmeisiin, mutta katsokaas sitten tänne minun vakavan ja hartaan uskontoni puoleen, se uskoo tällaisiin tosiin ihmeisiin.

Eräs arvon työtoverisi kirjoitti minulle jokin aika sitten mormonismista: "Jos haluan lukea satuja menen kirjastoon!" ja pusersi sitten tällaisen syvämietteisen mutta koomisen lausunnon koulutetusta päästään: "Mielestäni luterilaisuus ei kyllä perustu myytteihin samalla tavalla kuin mormonismi. En tosin kiistä etteikö kirkossani niitä myös olisi jonkun verran. mielestäni sopivasti." On siinä kanssa koulutettu luterilainen, joka luultavasti hänkin säännöllisesti harrastaa mm. symbolista kannibalismia muiden luterilaisten kanssa ja mutisee vähän väliä maagisia taikoja itsekseen tai ryhmissä. Te vain kutsutte näitä juttuja "pyhäksi ehtoolliseksi" tai "sakramenteiksi" ja "taivaallisen Isän rukoiluksi". Kyllä teillä on omienkin seinien sisällä paranneltavaa, eikä teologisissa laitoksissa monivuotisina opinahjoina liene aina niin paljon hurraamista, kun sieltä tuollaisiakin tyyppejä valmistuu. Vuodethan kuluvat joka tapauksessa, oppii laitoksen penkkejä kuluttava sitten jotain tai on oppimatta.

"Maailmassa on runsaasti uskonnollisia liikkeitä, joissa ei sallita kriittistä ajattelua, mutta suurin osa maailman uskonnollisista ihmisistä edustaa uskonnollisuutta, joka on varsin sinut myös vaikeiden kysymysten kanssa. Kukapa niitä ei pohtisi???"

Ja jokaisella uskonnolla on näihin kysymyksiin tarjottavana hyllyltä omia totuuksiaan, mieluiten vielä ainoina oikeina. Olet varmaan myös ehtinyt miettiä, mitä tästäkin seuraa vääjäämättä.

"No joo. Se siitä. ... Et muuten vastannut kysymykseeni: Vieläkö sivut ovat sinun käsissäsi, vai meneekö tämäkin viesti kymmenen sivunrakentajan tietoon?"

Onko tämä joku ihmeen kompakysymys? Miten niin "tämäkin"? Kirjoitteletko useinkin töistä vapaa-ajattelijoille? Sivuni ovat hyvin henkilökohtaiset, kukaan muu ei ole koskaan niitä päässyt räpläämään merkinkään vertaa. Eikä pääse, niin kauan kuin pysyn hengissä. Jos katsot mormonismisivustoni etusivua, näet lakonisen lauseen "Tämä sivusto on yksityishenkilön laatima." Yksikössä, ei monikossa. Kumma, että tuollaisesta edes huolehdit.

"Ole vain vapaa-ajattelija, kunhan olet sitä todella! Keskustelen mielellään vapaa-ajattelijan kanssa, mutta räksyrakki ei kiinnosta."

Ai että joku uskovainen, luterilaisen kirkon palveluksessa työskentelevä määrittelee, mikä on "todellinen" vapaa-ajattelija? No voihan hättärä! Et olisi tuotakaan kirjoittanut, mikäli olisit "todellinen kristitty". En taida kuitenkaan viitsiä loukkaantua.

Sinä kirjoitit minulle ja kerroit olevasi "hyvin onnellinen" mormonisivuistani. Sellaisesta ilmaisusta saa väistämättä käsityksen, että tutkit ja arvostelet mielelläsi muita uskontoja, kunhan saat pitää omasi koskematta. Jos tämä on sinun mielestäsi "räksyrakin" tekstiä, en voi asialle mitään. Minusta sellainen tuomio liippaa kyllä hyvin läheltä älyllistä ja emotionaalista epärehellisyyttä.

Mikäli olet onnellinen omassa uskossasi, ole vain rauhassa: pyrkimyksenäni ei ole "käännyttää" sinua ateistiksi, enkä kuvittele, että minulla tuntemuksiisi vaikutusta olisikaan vähimmässäkään määrin. Jonkinlainen avoimuus sinusta näyttää kuluneen pois, jotakin on rauennut. Johtuuko se viransaannistasi ja ympäristöstä, jossa nyt työskentelet, ken tietää. Ehkä samaistat oman yksilön-identiteettisi mahtavaan kirkkolaitokseen ja tunnet saavasi siitä pontta. Niin taisi miehestä lorun lopuksi kuitenkin tulla fariseus. Itsekukin luonnollisesti valitsemme elämämme ympyrät.

Omalta kohdaltani olen hyvinkin valmis muuttamaan käsitystäni kristillisyydestä, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että Jumala itse näyttäytyy ja puhuu minulle vakuuttavasti ilman välikäsiä; todistaa järkevin perustein, miten raamatussa seisovat luomiskertomukset, vaikka ovatkin keskenään sekä tähtitieteen, biologian, geologian ym. ja evoluutioteorian kanssa ristiriitaisia, ovat jollakin ihmeen vempeleellä totta yhdessä; että Aadam ja Eeva olivat todellakin ensimmäiset ihmiset valmiina sellaisinaan; selittää minulle, miksi ristiriitaisuuksista tai epämiellyttävistä uskonkohdista ei tarvitse välittää; vakuuttaa minulle henkilökohtaisesti, että Elohimista/Jahvesta/Jehovasta kerrotut raakuudet eivät suinkaan ole totta vaan väärinkäsityksiä kaikki tyynni; miksi israelilaisten harrastama tappaminen on OK kun taas muiden harrastamat kansanmurhat on tuomittava; miksi Aabrahamin Jumalan käskystä valmistelema pojantappo ja kristinuskon ihmisuhri olisi hyväksyttävä samalla kun kristityt kauhistelevat muiden uskontojen ihmisuhreja barbaarisina; ja vielä todistaa että kysymyksessä tosiaankin on yksi ja sama iankaikkinen, hyvä ja kaikkivaltias jumala riippumatta siitä, lukeeko uutta vai vanhaa testamenttia, ja että kristinuskolla on joku "puhdas" muoto, jonka Jumala nyt sitten kerta kaikkiaan ilmoittaa kaikille maan päällä asuville ihmisille yhtä aikaa, jottei kenelläkään voi olla epäilystä siitä, mikä on oikea suunta ja mikä on "totuus".

Tällaisen todennäköisyys ei ole lainkaan sen suurempi kuin että enkeli Moroni lentäisi keskitaivaalla, käväisisi näyttämässä Mormonin kirjan kultalevyjä maailman kansoille ja huomauttamassa, että kyllä Joseph Smith oli profeetta ja Jumalan mies siinä kuin Mooses, Aabraham ja Paavali. Smith sentään oli itse kertomiensa tapahtumien silminnäkijä, kun taas Paavali vain kertoo kuulemastaan.

Palvominen, kohdistuupa se sitten näkymättömiin jumaliin tai eläviin ihmisiin, on jo käsitteenä erittäin negatiivinen. Se on harjoittajalleen nöyryyttävää.

Elämä on kaunis ja ihmeellinen asia, josta pitää nauttia. Rakkaus kaikissa muodoissaan on olemassa ilman uskontoa. Kaikkinaiseen hyvään ja epäitsekkääseen toimintaan voi kukin pyrkiä ilman jumalia ja uskontoa, sillä nämä eivät ole elämän ehtoja vaan tarpeettomia ymppäyksiä ja ihmisten harteille sälytettyjä taakkoja. Elämä on hyvä kohdata kasvokkain ilman hämärtävää verhoa, vaikka se olisi kuinka kaunista pitsikangasta.

Uskonto on syntynyt ihmisten peloista, lähinnä kuolemanpelosta; tietämättömyydestä ja halusta selittää ilmiöitä, joita ei ole kyetty tieteellisin keinoin selittämään. Uskonto on hempeää toiveajattelua, kun ei kestetä elämän realiteetteja; uskonto on likaista vallanhimoa; uskonto on omahyväistä halua tuomita ja määräillä kanssaihmisiä. Niin yksinkertaista se on.

En halua enää ikinä kuulla keneltäkään sellaista simppeliä pseudoselitystä, että "me emme voi nyt ymmärtää täällä maan päällä kaikkia mysteereitä, ymmärrämme ne varmaan sitten taivaassa". Minun aivoni vaativat selitystä, eivät niille kelpaa tekoselitykset ja ristiriitojen lepsu "ymmärtäminen".

Minkäänlaista keskustelua ei tietenkään synny missään tapauksessa, jos teologit ja muut uskovaiset omivat itselleen vallan määritellä keskusteltavaksi soveltuvat asiat ja pitävät oikeutenaan pilkata ja halveksia kaikkia muita aiheita. Näin he ainoastaan rajoittavat turhalla sormenosoittelulla kaikkien vapautta kehittyä ja oppia lisää, myös itsensä.


Etusivu > Usko
2001-01-10

Kuvateksti:

Libussa oli böömiläinen taikurikuningatar ja myyttisen Krok-herttuan tytär. Kun herttua kuoli ja jätti valtakuntansa perinnöksi tyttärelleen, kuningatar halusi miespuolisen kanssahallitsijan tai ainakin prinssipuolison. Siksi hän lähetti matkaan uskotun tietäjän, joka sai lainata hänen yliluonnollisen viisasta hevostaan. Tietäjä sai käskyn etsiä joku, joka söi ateriansa rautaisen pöydän ääressä. Hevonen pysähtyi aikanaan äkkinäisesti erään talonpojan edessä pellolla. Tämä oli avannut yksinkertaisen eväspussinsa auransa päällä. Mies, jonka nimi oli Przemysl, vietiin suoraa päätä linnaan, jossa Libussa hetimiten nai hänet. Hän osoittaitui erinomaiseksi mieheksi, mutta Libussa ei vetäytynyt syrjään hallitustoimista sen vuoksi. Hän löysi taikavarvun avulla useita kaivoksia maassa, perusti nopeaan tahtiin manausten avulla useita kaupunkeja, ja muutti uskonnollisia tapoja niin, että korvasi jumalten vaatimat ihmisuhrit poisleikattujen hiusten ja kynsien uhreiksi. Hän kuoli aikanaan, mutta erikoiseen tautiin, joka vähitellen muutti hänen ruumiinsa vahamuumioksi, ja sellaisena hän kuuluu yhä istuvan haudassaan Prahassa.

Maalaus: Vitezslav Karel Mašek n. 1893. Louvre.

.

.

.

.

.