Nautin ja tunsin suurta yhteenkuuluvuutta lukiessani Robert Andersonin artikkelia "The Dilemma of the Mormon Rationalist" [Mormonirationalistien vaikea pulma], ja arvostin Allen Robertsin vastinetta sille; molemmat ilmestyivät v. 1997 talvinumerossa. Haluan kommentoida kahta presidentti Hinckleyn äskettäistä lausuntoa, joita Roberts siteerasi.

Ensimmäinen oli presidentti Hinckleyn vastaus maan [Yhdysvaltain] tiedotusvälineiden kysymyksiin mormonien opeista siitä, että Jumala olisi kerran ollut mies, ja ihmisten mahdollisuudesta tulla jumaliksi (s. 99).

Robertsin mielestä Hinckleyn vastaukset, jotka näyttivät asettavan nämä ideat kyseenalaisiksi, olivat "raikkaan rehellisiä ja inhimillisiä". Minusta hänen kaksimielisyytensä on vain jatkoa mormonijohtajien yrityksille vuosisadan alusta lähtien etäännyttää kirkko julkisuudessa radikaaleimmista opeistaan saadakseen sen vaikuttamaan enemmänkin keskivertokristinuskolta.

Minun on vaikea kuvitella, että presidentti Hinckley vakavasti kyseenalaistaisi oppeja, jotka ovat olleet keskeisiä mormonismin jumaluus- ja ihmiskäsityksiä aina siitä lähtien, kun Joseph Smith julisti ne Nauvoossa.

Toinen presidentti Hinckleyn lausunto, johon Roberts viittasi, oli hänen näköjään tunteeton viiden intellektuellin kirkosta erottamisen kuittaamisensa selityksellä "... että kun ottaa huomioon satojen tuhansien uusien jäsenten kasteet sinä vuonna [1993], ei viiden henkilön menetys ollut merkittävä" (s. 100).

Roberts ihmettelee, eikö "sielujen arvo enää ole suuri Jumalan silmissä". Minä ihmettelin samaa asiaa vuosia sitten, mikä johtui omasta kyselystäni johtavilta veljiltä asiasta, joka silloin askarrutti mieltäni. Ironista kyllä sekin aihe kosketti kirkon johtajien kaksiselitteisiä puheita julkisuudessa Jumalan olemuksesta ja henkilöllisyydestä.

Useiden vuosien ajan, lähetystyössä kohtaamieni haasteista alkaen, olin kamppaillut monien kirkon johtajien antamien ristiriitaisten, Aadam-Jumala-oppia koskevien lausuntojen kanssa. Alunalkaen pidin aihetta yhtenä noista "mysteereistä", jotka oli paras panna sanonnan mukaisesti hyllylle.

Aiheesta tuli kuitenkin esille paljon uutta, kiihdyttävää materiaalia 1970-luvun puolivälistä 1980-luvun alkupuolelle, ja sitä käyttivät anti-mormonistit tehokkaasti hyväkseen hyökätessään kirkkoa ja sen johtajia vastaan.

Koska olin huolestunut, ja koska tunsin oman todistukseni joutuvan kyseenalaiseksi, kirjoitin presidentti Spencer W. Kimballille kesällä 1980 kirjeen, jossa kysyin, miksi hän sekä Mark E. Petersen, Bruce R. McConkie ja muut johtavat auktoriteetit olivat kieltäneet Aadam-Jumala-opin niin kuuluvasti, samalla kieltäen, että Brigham Young oli idean lähde, kun päinvastaisesta oli niin runsaasti todisteita (ks. esim. Kimball, Ensign, marraskuu 1975, 77: Petersen, Adam: Who Is He? [Deseret Book, 1976], 7, 13-24; ja McConkie, "Adam-God Theory," Mormon Doctrine [Bookcraft, 1966], 18; "The Seven Deadly Heresies," 1980 Devotional Speeches of the Year [BYU Press, 1981]).

Huomautin, että tällainen lähestymistapa synnytti kaksinkertaisen ongelman niille kirkon jäsenille, jota olivat tietoisia tosiasioista: ensinnäkin, kuinka voi joku profeetta (Brigham) väittää saaneensa jonkin idean ilmoituksena, jota hän edisti kirkossa, ja jonka kirkon myöhemmät johtajat ovat tuominneet vaarallisena harhaoppina; ja toiseksi, miksi kirkon myöhemmät johtajat kieltäisivät epärehellisesti tuon "harhaopin" alkulähteen ja väittäisivät, että se oli lähtöisin "kirkon vihollisista"?

Kumpikaan vaihtoehto ei tuntunut minusta miellyttävältä. Olin uskollinen jäsen, joka oli kasvatettu uskomaan, että kirkon johtajat, erityisesti profeetta, eivät koskaan voisi johtaa kirkkoa harhaan, ja että he olivat kunniallisia, luotettavia miehiä.

Annoin kirjeessäni ymmärtää, ja uskoinkin niin silloin, että tunsin tämän pulman olevan vain väärinkäsityksen tai tiedonpuutteen tulosta veljien puolelta. Ehdotin, että aihe tutkittaisiin läpikotaisesti kirkon historiansosastolla, jotta voitaisiin tarjota parempaa tietoa johtaville veljille.

Kirjeeseeni ei koskaan vastattu, ja sen syksyn yleiskonferenssissa sekä veli Petersen että veli McConkie [apostoleja] puhuivat jälleen voimakkaasti Aadam-Jumala-oppia vastaan tavalliseen väkevään tapaansa. (Ensign, marraskuu 1980, 16-18, 50-52). Pelästyneenä soitin Ensimmäisen presidenttikunnan toimistoon ja puhuin sihteeri Michael Watsonin kanssa kirjeestäni ja kysyin, miksen ollut saanut vastausta.

Hän antoi ymmärtää, että veljet olivat aikoneet kirjoittaa minulle kehottaen minua lukemaan Mark E. Petersenin kirjan Adam: Who Is He? [Aadam — kuka hän on?], mutta kun heille huomautettiin, että olin jo lukenut kirjan ja pidin sitä osana ongelmaa, he eivät tunteneet, että heillä olisi enää mitään sanottavaa minulle. Tahtoen ymmärtää heitä ajattelin, etten ollut onnistunut esittämään ongelmaa kunnolla. Michael Watsonin kehotuksesta tapasin epävirallisen, Mark E. Petersenin alaisuudessa toimivan komitean, joka oli pantu kokoon auttamaan jäseniä käsittelemään fundamentalisti-mormonien esiinnostamia aiheita (Aadam-Jumala-oppi oli yksi näistä).

En kerro enempää yksityiskohtia tässä, mutta tapaamiseni johdosta näiden henkilöiden kanssa tajusin, ettei veli Petersen toiminut tietämättömänä Aadam-Jumala-ongelman tosiasioista, ei myöskään veli McConkie. Ihmettelin silti yhä presidentti Kimballin tietoisuuden astetta aiheesta. Epäilen, ettei kirjeeni koskaan päässyt hänelle asti.

Helmikuussa 1981 soitin uudelleen Michael Watsonille, ja pyysin häntä antamaan minulle henkilökohtaisen audienssin, minkä hän tekikin. Hän oli yllättävän suora minua kohtaan ja ilmoitti, että kirjeeni presidentti Kimballille oli ohjattu Mark E. Petersenille. Veli Watson näytti minulle veli Petersenin muistion Ensimmäiselle presidenttikunnalle. Siinä oli suositus, miten minulle piti vastata. Hän tiedotti heille, että kysymäni asiat olivat todellisia, että Brigham Young oli todellakin opettanut näitä asioita, mutta että sitä ei voitaisi myöntää, koska voisin "saada heidät lankaan" jos he sanoisivat tämän, mikä siksi merkitsisi, että Brigham oli väärä profeetta (mitä he tietenkään eivät uskoneet). Sen vuoksi hän suositteli, että minulle annettaisiin hyvin ympäripyöreä vastaus, joka välttelisi aihetta, ja jonka hän tarjoutui kirjoittamaan.

Kysyin sekä veli Watsonilta että komitean jäseniltä, jotka olin aiemmin tavannut, millä tavalla tämä lähestymistapa auttaisi sellaisia kuin minä, jotka tiesivät asiat paremmin? Eivätkö he pitäneet väliä sillä, että jotkut voisivat pelästyä ja pettyä kirkon johtajien vilpittömyyden puutteeseen?

Heidän vastauksensa muistutti kovasti presidentti Hinckleyn aiemmin antamaa lausuntoa muutaman henkilön menetyksestä kirkosta erottamisen kautta — itse asiassa he sanoivat: "Jos jotkut menettävätkin todistuksensa tämän asian tähden, olkoon niin; se on parempi kuin jos antaisimme tosiasiat tiedoksi ja joutuisimme tekemisiin laajemman kirkon tehtävää koskevan negatiivisen vaikutuksen kanssa."

Minä sanoin: "Entä Jeesuksen vertaus paimenesta, joka jättää 99 laumansa lammasta yrittääkseen saada käsiinsä sen yhden, joka on joutunut harhaan?" Taaskin veljien vastauksena oli, että heidän oli ensin huolehdittava lauman enemmistöstä.

Kun minulle selvisi näin täydellisesti, etten koskaan saisi kirkon johtajilta pyytämääni vastausta, jatkoin aiheen tutkimista itsekseni. Lopputulokset päätyivät kolmeksi artikkeliksi, jotka on julkaistu lehdissä Sunstone ja Dialogue: A Journal of Mormon Thought. Kaksi niistä julkaistiin myöhemmin teoksessa Line Upon Line: Essays on Mormon Doctrine, jonka toimitti Gary Bergera ja julkaisi Signature Books (siteerataan Andersonin artikkelin viittessä 80n35).

Tästä perspektiivistä minun on vaikea hyväksyä sinällään presidentti Hinckleyn kiertelevä vastaus mormonien jumalaopista. Tiedän hyvin perustein, että valtakunnan rakentaminen on etusijalla täydelliseen rehellisyyteen nähden. Joseph Smith oli jo aiemmin asettanut sen malliksi kieltämällä julkisesti moniavioisuuden harjoittamisen, kun hän salaa harjoitti sitä Nauvoossa. Päämäärä pyhittää keinot.

Kun nyt katson tätä tapausta jälkeenpäin, näen, kuinka uskomattoman naiivi olin odottaessani asian olevan toisin.

Boyd Kirkland
Newhall, Kalifornia

Lisätietoa

Presidentti Hinckleyn kommentti jumaluudesta
Lisää keskustelua presidentti Hinckleyn vastauksista (off-site)
Lähi-Idän tutkija David P. Wrightin kirje ja
hänen arvostelunsa Aabrahamin kirjasta
Jumalan olemuksesta ja henkilöllisyydestä
Viiden intellektuellin kirkosta erottaminen
The Seven Deadly Heresies [Seitsemän kuolettavaa harhaoppia]
Aadam-Jumala -opin paradoksi
Moniavioisuus
Joseph Smithin vaimoista Todd Compton

Luettavaa

Line Upon Line: Essays on Mormon Doctrine (off-site)