Nykykirkko viittaa lukuun 132 Opin ja liittojen kirjassa, jossa moniavioisuus kuvataan Jumalan antamana ilmoituksena ja käskynä.

Kirkon nettisivulta saa helposti käsityksen, että kirkko itsekseen lopetti käytännön, ja ettei siinä olisi ollut mitään outoa silloinkaan, kun sitä harjoitettiin — lukija ei tuolta sivulta [sivua ei löydy enää] voisi saada tietää, että oppia ei opetettu julkisesti vaan salassa ennen vuotta 1852. Muutenkin pikku vastaus on harhaanjohtava:

"Kirkossa oli käytännössä vanhatestamentillinen avioliittokäytäntö virallisesti vuodesta 1852 vuoteen 1890. Käytäntö loppui kokonaan vasta 1904. Arviolta korkeintaan n. 20 % kirkon jäsenistä eli moniavioisissa avioliitoissa. Moniavioliitto oli yhtä tarkasti säädelty kuin tavallinen kahden henkilön välinen avioliitto ja edellytti kaikinpuolista uskollisuutta ja perheestä huolehtimista."

Siinä kaikki. Joseph Smith ei ainakaan sen paremmin pitänyt huolta omista "henkivaimoistaan" kuin kysynyt oikean vaimonsa Emman suostumusta ennen vihkimisiä. Käytäntö ei myöskään "kokonaan" loppunut v. 1904.

Ennen v. 1852 johtajat kielsivät harjoittavansa sitä ja kauhistelivat ulkopuolisten syytöksiä perättöminä, vaikka ne olivat täysin totta. Esimerkiksi John Taylor, josta tuli kirkon kolmas presidentti, painatti Englannissa v. 1850 jopa pamfletin kieltäen kaiken, vaikka hänellä itsellään tuolloin oli lukuisia vaimoja. Moniavioisuuden harjoittaminen johti osaltaan Joseph Smithin kuolemaan, ja sen harjoitus päätettiin, koska ympäröivä kansakunta sitä paheksui syvästi. Utahista ei luultavasti myöskään olisi tullut Yhdysvaltain osavaltiota samoin ehdoin kuin muista.

Mormoneille tämä asia on piinallinen; moniavioisuuden periaate on yhä pyhässä Opin ja liittojen kirjassa, mutta sitä ei voida laillisesti harjoittaa, eivätkä kai useimmat haluaisikaan. Moniavioisuutta harjoitettiin aikoinaan monilapsisuuden hyveen perusteella, mutta kuitenkaan mormonit eivät voi hyväksyä ajatusta, että heidän ensimmäinen profeettansa on maannut muiden naisten kuin ensimmäisen vaimonsa Emman kanssa. He pyrkivät myös nykyään salaamaan toisen profeetan, Brigham Youngin, naimiset. Nykyinen profeetta Gordon B. Hinckley kieltää, että Utahin moniavioisuutta harjoittavilla olisi mitään tekemistä mormonismin kanssa, vaikka nämä pikku lahkot juuri nimenomaan perustuvat Joseph Smithin opetuksille.

Nykyäänhän Utahin MAP-kirkko paheksuu mormoneja, jotka noudattavat Joseph Smithin ja muiden varhaisten johtajien oppeja. Sellaiset jäsenet erotetaan. Vrt. esim. Suomessakin v. 2001 julkisuutta saaneen Tom Greenin tapaukseen — kirkko jopa suutahtaa, kun häntä nimitetään mormoniksi, vaikka kirkko itse pyrkiikin nimityksestä eroon. Green ei tietenkään ole Utahin mormonikirkon jäsen, mutta hän on yhtä kaikki mormoni, joka vain seuraa Joseph Smithin esimerkkiä ja toteuttaa hänen opetuksiaan. Voi sanoa, että Green on enemmän mormoni kuin Utahin MAP-kirkon jäsenet.

Tom Green pyrkii sentään edes elättämään perheensä — tosin heikohkoin tuloksin — eikä yritäkään salata moniavioisuuttaan. Smith ei koskaan myöntänyt julkisuudessa harjoittavansa moniavioisuutta, vaan päin vastoin valehteli aina. Smithin nuorin uhri oli vain 14-vuotias Helen Mar Kimball.

Kirkko Suomessa myöntää siis nykyään pitkin hampain, että moniavioisuutta harjoitettiin v. 1890 pannaanjulistuksen jälkeenkin, mutta ei kerro mitään ennen v. 1852 vallalla olleesta käytännöstä, eikä kerro olosuhteista mitään. Moniavioisuus kun on niitä asioita, jotka kuuluvat menneisyyteen, joten sillä ei jostain syystä ole merkitystä. Ylenmäärin moniavioisuutta harjoittaneen presidentin, Brigham Youngin opetuksia kuvaavasta kirkon oppikirjasta esimerkiksi on siivottu pois kaikki maininnat moniavioisuudesta, ja kun alkuperäisessä tekstissä puhutaan yhden miehen monista vaimoista, on Youngin sitaatteja muutettu oppikirjassa niin, että viitataankin yhteen vaimoon.

Tätä mormonit puolustavat sillä, että teos ei ole kirkon historian oppikirja, tai että sellaiset tiedot olisivat vieneet liikaa tilaa, ja että kun sitä ei harjoiteta nykyään, niin ei siitä tarvitse nykyisten jäsenten mitään oppiakaan. Kirjan johdannossa huomautetaan vielä varmemmaksi vakuudeksi, ettei lukijoiden suinkaan 'tarvitse' hankkia alkuperäistekstejä. Ilmeisesti mormonit tuntevat nykyään, että heidän on hävettävä Jumalaltaan saamaansa käskyä ja ilmoitusta — tai sitten että on helpompi opettaa uusia kirkon tutkijoita, ellei kajoa ollenkaan mokomaan kiusalliseen moniavioisuuteen.

Moniavioisuus on kuitenkin sikälikin merkittävää vielä nykyäänkin, että kirkon ylin johto, joka on vahvasti Utah-painotteinen, muodostuu useimmiten miehistä, jotka ovat moniavioisuutta harjoittaneiden mormonipioneerien jälkeläisiä. (D. Michael Quinn, Mormon Hierarchy: The Origins of Power, s. 193)

Tavanomainen mormonien "oikeutus" moniavioisuudelle on, että "kun 'roskaväki' surmasi niin monia mormonimiehiä, niin muut miehet 'ottivat huoltaakseen' heidän leskensä ja lapsensa."

Kuitenkin se, että Smithin vähintään 33 "vaimosta" oli 11 naimattomia teinityttöjä ja toiset 11 naimisissa elossaolevien miesten kanssa, osoittaa selvästi tämän "oikeutuksen" pitämättömäksi. Puhumattakaan siitä, että vain kourallinen mormonimiehiä oli joutunut "roskaväen" tappamiksi — Smith ei ottanut näistä kenenkään leskiä "huoltaakseen". Nämä tosiasiat osoittavat ilmiselvästi, että Smith keksi salaisen vaimosysteeminsä voidakseen harrastaa seksiä muiden kuin laillisen vaimonsa Emman kanssa olematta heidän kanssaan laillisessa avioliitossa. Kysymys ei ollut leskien huolehtimisesta. On myöskin aivan turhaa väittää, ettei Smith olisi maannut naisten kanssa, koska hänen oman "teologiansa" mukaan systeemin nimenomainen tarkoitus oli "lisääntyä ja täyttää maa". 1800-luvulla seksi oli ainoa lastenhankkimiskeino.

Utahissa ei varhaisina aikoina ollut mitään "ylimääräisiä naisia". Jopa mormoniapostoli John Widtsoe kirjoitti:

Moniavioisuutta on kommentoitu laajalti ja usein. Kirkon historiaan perehtymättömät jäsenet ja monet ulkopuoliset ovat kehittäneet mormonien keskuudessa harjoitetun aviojärjestelmän alkuperälle vääriä syitä.

Tavallisin näistä arveluista on se, että kirkko pyrki moniavioisuuden kautta hankkimaan aviomiehiä suurelle ylimääräiselle naisjoukolle. Tämän teorian olettamuksena näyttää olevan, että kirkossa on ollut useampia naisia kuin miehiä, mitä olemassaolevat todisteet eivät tue. Päinvastoin, kirkossa näyttää aina olleen enemmän miehiä kuin naisia. ...

Yhdysvaltojen väestönlaskenta vuosilta 1850-1940, ja kaikki kirkon saatavilla olevat kirjat osoittavat yhdenmukaisesti, että kirkossa ja Utahissa on ollut voittopuolisesti miehiä. Enemmistö on itse asiassa ollut suurempi Utahissa kuin yleensä Yhdysvalloissa, ... Orson Pratt, joka kirjoitti v. 1853 oman käden tietoa Utahin olosuhteista, kun naisten ylimäärän oletettiin olevan suurimmillaan, vastusti mielipidettä, jonka mukaan naisia oli Utahissa enemmän kuin miehiä. ...

Toinen arvelu on se, että ihmisiä oli lukumäärältään vähän, ja että kirkko, joka halusi jäsenmäärän kasvavan, salli [moniavioisuuden] harjoittamisen, jotta saataisiin aikaan ilmiömäinen väestön kasvu. Tätä ei voida puolustaa, sillä naisia ei ollut ylen määrin.
Evidences and Reconciliations, 1960, ss. 390-392

John C. Bennett erotettiin kirkosta useita kuukausia sen jälkeen, kun hän ja Smith olivat tehneet keskenään sopimuksen olla paljastamatta toisiaan julkisuudessa. Sen jälkeen kun Bennett hissun kissun jäi pois "apulaispresidentin" virasta, Smithiä kuitenkin kiertelivät jatkuvasti huhut monivaimoisuudesta aivan hänen kirkkonsa huippuriveissä. Smith oli pyrkinyt pitämään käytännön salaisena, ja hän tajusi, että jos siitä tehtäisiin julkinen, hän menettäisi asemansa. Estääkseen sen hän siis pani koko monivaimoisuuden harjoittamisen Bennettin syyksi. Vastineeksi Bennett kirjoitti paljastusteoksensa History of the Saints.

Sekä Joseph Smith että John C. Bennett olivat tahtoneet Nancy Rigdonista sivuvaimoa itselleen, mutta hän kauhistui ajatustakin ja kieltäytyi kunniasta valittaen asiasta isälleen Sidneylle. Kun Rigdon asetti Smithin seinää vasten Nancyn syytöksen kanssa, Smith kielsi ensin jutun, mutta sitten Rigdon otti esiin "opillisen kirjeen", jonka Smith oli kirjoittanut Nancylle yrittäessään saada hänet hyväksymään moniavioisuusopin. Silloin Smithin oli pakko myöntää, että hän oli todellakin kosinut Nancya. Bennett sai käsiinsä kopion tuosta "opillisesta kirjeestä", ja hän julkaisi sen yhdessä kirjeessään Sangamo Journal-lehdelle 19.8.1842. Sen tultua julki Smith kielsi taaskin koko moniavioisuusopin, ja väitti, ettei hän ollut kirjoittanut kyseistä kirjettä:

BENNETTIN KIRJEET. — Olemme lukeneet tri Bennettin viidennen ja kuudennen kirjeen. ... Kuudennen kirjeen väitetään olevan kirje Joseph Smithiltä neiti Nancy Rigdonille ilman päiväystä, nimeä tai todistetta. ... me toivomme, että yhteisö ei ole vielä aivan niin kaukana normaalista oikeuden ja sopivaisuuden suunnasta, että se pitäisi Bennettin sanaa totena. ... JOSEPH SMITH EI OLE [SEN] KIRJOITTAJA. The Wasp 27.8.1842 (kirkon lehti Nauvoossa).

Vaikka Smith kielsi pontevasti olleensa moniavioisuuden alullepanija ja Nancylle annetun kirjeen kirjoittaja, juuri tämä kirje päätyi ihme kyllä erään hänen seuraajansa toimesta kirkon omaan historiakirjaan History of the Church osa 5, s. 134. Samaa kirjettä, jonka Smith kielsi kirjoittaneensa Nancy Rigdonille kieltäessään harjoittavansa moniavioisuutta, lainataan nykyään esimerkkinä Smithin "innoituksesta". Seuraava on Bennettin kirjeestä Sangamo Journalille. Se sisältää Smithin tekstin.

Hän [Nancy] sanoi hänelle [Smithille] hälyttävänsä naapurit apuun, ellei hän [Smith] avaisi ovea ja päästäisi häntä pois heti paikalla. Hän [Smith] teki niin, ja kun tyttö oli hyvin kiihtynyt, hän [Smith] pyysi rouva Hydea selittämään asioita tälle; ja suostuttuaan kirjoittamaan opillisen kirjeen tytölle, lähti ulos. Rouva Hyde kertoi tytölle, että nämä asiat vaikuttivat oudoilta ensin, mutta että hän kypsän pohdinnan jälkeen sopeutuisi paremmin niihin. Neiti Rigdon vastasi: "En koskaan," lähti talosta ja palasi kotiin. Päivän, parin päästä tri Richards, joka on niin tunnettu tavastaan piilotella näinä viimeisinä päivinä, ojensi hänelle seuraavan kirjeen profeetta Joelta (Richards oli kirjoittanut sen Joen sanelun mukaan) ja vaati häntä polttamaan sen luettuaan sen:

Onni on olemassaolomme päämäärä ja tarkoitus, ja se tulee olemaan sen päätöksenä, jos kuljemme siihen johtavaa polkua; ja tämä polku on hyve, rehtiys, uskollisuus, pyhyys ja kaikkien Jumalan käskyjen pitäminen. Mutta me emme voi pitää KAIKKIA käskyjä ilman, että ensin tunnemme ne, emmekä me voi odottaa TUNTEVAMME KAIKKIA tai enempää kuin nyt tunnemme, ellemme tottele ja noudata niitä, jotka OLEMME JO SAANEET. Se, mikä joissakin olosuhteissa on väärin, saattaa olla ja usein onkin toisissa olosuhteissa oikein.

Jumala sanoi: 'Älä tapa'; toisella kertaa Hän sanoi 'Vihi tuhon omaksi'. Tämän periaatteen nojalla taivasta hallitaan ILMOITUKSEN nojalla, joka on sovellettu niiden olojen mukaan, joihin valtakunnan lapset on asetettu. Vaatipa Jumala mitä tahansa, VAIKKA SE OLISI MITÄ, se on oikein, vaikka me emme ymmärtäisikään syytä siihen ennen kuin kauan tapahtumien jälkeen. Jos etsimme ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki hyvä annetaan lisäksi. Niin kävi Salomon; ensin hän pyysi viisautta, ja Jumala antoi sitä hänelle ja sen ohella KAIKEN, MITÄ HÄNEN SYDÄMENSÄ HALASI, jopa sellaistakin, mitä kaikki ne, jotka VAIN OSITTAIN ymmärtävät taivaan järjestyksen, saattavat pitää KAUHISTUTTAVANA, mutta mikä itse asiassa oli oikein, koska Jumala sen antoi ja pyhitti ERITYISEN ILMOITUKSEN KAUTTA.

Vanhemmat saattavat piiskata lasta, ja heillä saattaa olla siihen syytäkin, koska lapsi on varastanut onienan, mutta jos lapsi olisi pyytänyt omenaa ja vanhemmat olisivat antaneet sen, hän olisi syönyt sen paremmalla ruokahalulla. Ei olisi tarvittu piiskaniskuja; kaikki omenaan liittyvä ilo olisi ollut turvattu ja kaikki varastamiseen liittyvä surkeus vältetty.

Tämä periaate soveltuu oikeutta myöten kaikkeen Jumalan kanssa käymiseen Hänen lastensa kanssa. Kaikki, mitä Jumala meille antaa, on oikein ja laillista; ja on soveliasta, että me ILOITSEMME Hänen lahjoistaan ja siunauksistaan MISSÄ TAHANSA JA MILLOIN TAHANSA Hän on valmis niitä antamaan. Mutta jos tarttuisimme näihin samoihin siunauksiin ja nautintoihin laittomasti, ilman ILMOITUSTA, ilman KÄSKYÄ, nämä siunaukset ja nautinnot muodostuisivat loppujen lopuksi kiroukseksi ja vaivaksi, ja me joutuisimme käymään levolle iankaikkisen katumuksen murheessa ja tuskassa.

Mutta kuuliaisuudessa on ilo ja puhdas ja sekoittamaton rauha. Koska Jumala on laatinut suunnitelman meidän onneksemme ja kaikkien luotujensa onneksi, Hän ei koskaan ole asettanut eikä tule koskaan asettamaan kansalleen toimitusta tai antamaan käskyä, joka ei luonteeltaan olisi omiaan aikaansaamaan sitä onnea, jonka Hän on tarkoittanut ja joka ei lopulta soisi suurinta hyvää ja kirkkautta niille, jotka vastaanottavat Hänen lakinsa ja toimituksensa. Kun siunauksia on tarjottu ja ne on hylätty, ne eivät ole enää siunauksia, vaan ne ovat kuin PAHAN JA LAISKAN PALVELIJAN maahan kätkemä leiviskä. Tarjottu hyvä palaa antajalle; siunaus annetaan niille, jotka sen vastaan ottavat ja sitä käyttävät. Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva YLTÄKYLLIN, mutta siltä, jolla ei ole tai joka ei halua ottaa vastaan, otetaan pois se, mikä hänellä on tai mikä hänellä olisi voinut olla. ...

Tätä kirjettä, jonka Smith aikanaan kielsi kirjoittaneensa, nimitetään nyt otsikolla "Onni on olemassaolon tarkoitus" ja "Jokainen Jumalalta tuleva lahja on oikea", ja tekstiä on käytetty kirkon oppikirjoissa. Se löytyy myös suomeksikin painetusta teoksesta Profeetta Joseph Smithin opetuksia ss. 254-255. Siinä ei mainita mitään sen ensimmäisestä julkaisijasta, mormonien paheksumasta John C. Bennettistä, saati tekstin alkuperäisestä tarkoituksesta: suostutella Nancy Rigdon yhdeksi Joseph Smithin sivuvaimoista. Smith yritti sitten mustamaalata Nancya kevytkenkäiseksi ja valehtelijaksi, mutta joutui lopuksi tunnustamaan asian todeksi. Paikalla ollut ylipappi George Miller moitti Nancya väittäen, ettei "Herran voideltua" saa vahingoittaa.

Poliittista johtamista

Kirkko on valittanut aina, että mormoneja vainottiin niin hirveästi, he kun eivät saaneet rauhassa "harjoittaa uskontoaan" vihkimällä ihmisiä moniavioisiin ja siis maallisesti katsoen laittomiin liittoihin. Kuitenkin se nyt itse sekaantuu politiikkaan rahoituksin ja panemalla järjestelmällisesti jäseniään liikkeelle Yhdysvalloissa, koska muiden kuin yhden miehen ja yhden naisen väliset avioliitot kuulemma mukamas "uhkaavat" heitä jotenkin. Käskykirje on luettu jopa Suomen mormoniseurakunnissa. Näin Suomen kansalaisia, jotka ovat mormoneja, johdetaan toiselta puolen maapalloa poliittisissa kysymyksissä.

Tekopyhää? Mielestäni kyllä, kahdestakin syystä. Kirkko väittää, ettei se sekaannu politiikkaan silloin, kun jokin asia ei koske heitä. Tässä asiassa se kuitenkin tekee sen. Mitä mormonikirkolle kuuluu, miten muut kuin mormonit elävät elämänsä? Miten esimerkiksi homoseksuaalien parisuhde kenenkään mormonin elämäntapaa voisi "uhata", eiväthän homoseksuaalit pyri pakottamaan mormoneja muuttamaan sitä?

Luettavaa

Richard S. Van Wagoner: Mormonien moniavioisuuden historiikki
B. Harmon Cardy: Juhlallinen liitto: Mormonien moniavioisuuden kausi
Todd Compton: Pyhässä yksinäisyydessä
Joseph Smithin vaimoja (lista)
John C. Bennett: Pyhien historia
Opin ja liittojen kirjan v. 1835 painoksen avioliittoa koskeva luku 101, joka korvattiin myöhemmin luvulla 132
Wilford Woodruffin julistus 1890
Brigham Youngin opetuksia kuvaava kirkon oppikirja
John Taylorin valheellinen lausunto v. 1850
John Taylorin lyhyt elämäkerta BYU:n sivulta
Mormonijohtajien harhaanjohtavia lausuntoja moniavioisuudesta vuosilta 1835-1850 (engl.)
Joseph Smith avioitui muiden miesten vaimojen kanssa
D. Michael Quinn: Mormonihierarkia: Vallan lähteet
"Polygamy in Mexico as Practiced by the Mormon Church, 1895-1905" H. Grant Ivins, pdf-tiedosto
Emma Hale Smith, arvoituksellinen mormoni, Valeen Tippetts Avery ja Linda King Newell
Fawn M. Brodie: No Man Knows My History
Autobiography of Mary E. Lightner (1818-1913) "He [JS] preached polygamy and he not only preached it, but he practiced it. I am a living witness to it. It was given to him before he gave it to the Church. An angel came to him and the last time he came with a drawn sword in his hand and told Joseph if he did not go into that principle, he would slay him. Joseph said he talked to him soberly about it, and told him it was an abomination and quoted scripture to him. He said in the Book of Mormon it was an abomination in the eyes of the Lord, and they were to adhere to these things except the Lord speak."
Political Deliverance: The Mormon Quest for Utah Statehood Edward Leo Lyman. University of Illinois Press, Urbana and Chicago, 1986
Utahissa Mantin kaupungissa päämajaansa pitävä moniavioisuutta nykyään kannattava mormonilahko "The True and Living Church". Sivusto oli ennen osoitteessa www.tlcmanti.org (Lahkolla on tietääkseni n. 200 kannattajaa.)
Haku moniavioisuudesta Utahin yliopiston sivustolla (off-site)
Sivu fundamentalisteista (off-site)

Sinetöintikäytäntö Joseph Smithin kuoleman jälkeen

Smithiin sinetöitiin hänen kuolemansa jälkeen monia muita naisia, jotka sitten sanoivat olevansa hänen vaimojaan, mutta se aihe on erillinen eikä sillä ole tekemistä sen kanssa, että Smith eläessään hankki vähintään 33 "vaimoa", joista ainakin joidenkin kanssa hän oli seksuaalisuhteessa.

Mormonit saattavat tämän (toisen tai molempien osapuolien, eläessään keskenään aviossa olemattomien henkilöiden kuoleman jälkeisen) sinetöintikäytännön esille tullessa väittää esimerkiksi, että se "lopetettiin nopeasti". Näin ei kuitenkaan ole. "Adoptiokäytäntö", jonka avulla mormonien ylin johto sinetöi satoja seuraajiaan itseensä, jotta heillä tuonpuoleisessa jaettaisiin "suurempi valtakunta", jatkui siksi kunnes presidentti Wilford Woodruff vihdoin lopetti sen v. 1894 — 50 vuotta Joseph Smithin kuoleman jälkeen. Woodruff itse oli "sinetöity" kymmeniin eläviin ihmisiin, jotka eivät olleet hänelle sukua. Alemmilla jäsenillä oli tapana ottaa heihin sinetöityjen ylempien johtajien sukunimi. Woodruff tajusi ilmeisesti lopulta, että adoptiokäytäntö sai aikaan vielä yhden tarpeettoman luokkarajan mormonikulttuurissa, joten hän määräsi jäsenet lopettamaan johtajien lobbailun sinetöintitarkoituksessa, ja sinetöimään sen sijaan itsensä omiin sukulaisiinsa, niin kuin nykyään on tapana.

Vielä nykyäänkin temppeleissä sinetöidään silti sijaisten avulla kuolleita, jotka eivät ole olleet eläessään keskenään naimisissa. Ehkäpä naurettavin esimerkki tällaisesta sinetöinnistä on kuolleiden katolisten pappien ja pyhimysten — jotka olivat eläessään vannoneet selibaattivalan — temppeliavioliitot. Virkalijat noukkivat ilmeisesti historiasta yksinkertaisesti jonkun nimen, johon nuo selibaatit sinetöidään.

Umpimähkäisiä temppelitoimituksia