Kysypä muutamalta mormonilta eri puolilla maailmaa, mitä he pitävät kirkon virallisena oppina. Joku vastaa, että mitä tahansa johtavien auktoriteettien sanomaa. Toinen rajoittaa sen vain konferenssipuheisiin ja kirjoihin. Kolmas väittää, että piispojen ja vaarnanjohtajien opetukset ovat myös virallista oppia. Toiset väittävät, että sitä on vain konferensseissa äänestetty materiaali. Jotkut hyväksyvät virallisena oppina vain ns. standarditeokset eli ohjekirjat: Mormonin kirjan, Opin ja liittojen kirjan, Kallisarvoisen helmen sekä Raamatun; vielä jotkut vain osan pyhistä kirjoituksista (eivät hyväksy sellaiseksi esimerkiksi lukujen esipuheita tai alaviitteitä).

MAP-kirkko ei ole antanut tästä virallista lausuntoa.

On siis hyvin epäselvää, mikä on pyhää kirjoitusta ja/tai kirkon virallista oppia, kun oikein perin juurin asiaa tarkastellaan. Tosiasia on kuitenkin, että mormonit yleensä pitävät hyveenä seurata nykyisten johtajien sanomia, on ne sitten lausuttu missä yhteydessä tahansa. Alunperin oli kaiketi tarkoitus, että opillisista asioista sentään äänestetään yleiskonferenssissa — silloin ainakin, kun vielä opetettiin, että pyhien on kokoonnuttava yhteen. Silloinhan jäsenillä olisi tosiaan ollut mahdollisuus osallistua äänestyksiin. Nykyäänhän vain harvat kykenevät matkustamaan Salt Lake Cityyn konferensseihin. Äänestykset ovat joka tapauksessa vain muodollisuus. Esimerkiksi suurista muutoksista temppelimenoissa ei äänestetty, eikä niistä ilmoitettu sen kummemmin. Muutokset vain tulivat ylhäältä, eivätkä tosiuskovaiset mormonit niitä asettaneet kyseenalaisiksi, eivätpä edes ihmettele äänestämisen puuttumista.

Usein ihmettelen, eivätkö mormonit muista mitään kuulemastaan ja lukemastaan, edes omista kirjoituksistaan. Kaikki vaipuu ilmeisesti ajan myötä onnelliseen unholaan.

Esimerkiksi Brigham Young lausui, ettei hän ole koskaan antanut saarnaa, jota ei voisi pitää pyhänä kirjoituksena. Nykyiset profeetat ja muut kirkon korkeat virkailijat hylkäävät kuitenkin siekailematta monia hänen lausunnoistaan — joskus peräti väittävät, ettei hän tiettyjä asioita olisi opettanutkaan.

Kysymyksen ydin tässä on se, ovatko mormonijohtajien opetukset luotettavia. Jos jotkut eri mormonijohtajat opettavat jotakin käsitettä yli sadan vuoden ajan, eikö tuota opetusta ole pidettävä ortodoksisena riippumatta siitä, onko se virallisesti kanonisoitu vai ei? Kun nykyjäsenet väittävät, että jotkut opetukset eivät ole "opillisesti varmoja", he itse asiassa sanovat: "Mormonijohtajien opetuksiin ei voi luottaa, eivätkä he ole sen innoitetumpia kuin kukaan muukaan. Näin ollen eivät nykyisetkään opit ja ohjaukset ole seuraamisen arvoisia."

Mormonit eivät itse ilmeisesti ollenkaan huomaa, että tällainen johtopäätös on suorastaan pakko tehdä. He vain lokeroivat aivonsa uskomaan, että jos joku aiempi profeetta on sanonut jotakin, mikä aivan ilmeisesti on väärin, niin siitä ei tarvitse välittää. Samanaikaisesti he eivät hyväksy sellaisia, jotka asettavat kyseenalaisiksi nykyisten johtajien sanomat. Parinkymmenen vuoden päästä nykyisen profeetan neuvoja varmaan vähän naureskellaan, ehkäpä mieluiten unohdetaan kokonaan. Näin on käynyt useille aiemmille profeetoille.

Esimerkkinä voidaan antaa se oppi, että Jumala siitti Jeesuksen Marian kanssa. On suorastaan naurettavaa väittää, että useiden mormonijohtajien johdonmukaiset, yli sadan vuoden opetukset tästä käsityksestä olisivat "spekulointia". Asia olisi toinen, mikäli yksi tai kaksi johtajaa olisi opettanut näin, ja sitten joku ylempi olisi julistanut ne epäortodoksiseksi tai kerettiläisiksi, mutta näin ei käynyt. MAP-kirkon korkein, valtuutettu johto opetti tätä, ja siitä voi nähdä sitaatteja jopa niinkin myöhään kuin v. 1978.

Ainoa syy, miksi johtajat nykyään kutsuvat sitä "spekuloinniksi" on se, että käsitteestä on tullut heille kiusallinen yleisön toistuvasti arvostellessa heitä. Tästä huolimatta, kuten eräs mormoni keskustelulistalla alt.religion.mormon taannoin väitti, jotkut kirkon yliopiston BYU:n ohjaajat opettavat tätä käsitystä vieläkin. Eräs toinen väitti, että hän on kuullut sitä opetettavan omassa seurakunnassaan. Mikäli kirkon johto uskoo tuon opetuksen olevan väärää tai "spekulointia", he voisivat helposti antaa virallisen lausunnon asiasta. Miksikö he eivät anna sellaista? Voi helposti kuvitella, että he itse vieläkin mahdollisesti uskovat siihen, mutta eivät halua sitä opetettavan julkisesti yleisön arvostelun takia.

Oppiin uskovat mormonit voivat väittää, että mormonismin opetus tästä asiasta on "järkevämpi" kuin kristinuskon valtavirtauksen: heidän mielestään kun on naurettavaa, että Jumala olisi vaikka vääntänyt nenäänsä ja sanonut "Abrakadabra, olkoon hän raskaana" ilman minkäänlaista miehistä geenimateriaalia.

Tavalliset kristityt taas pitävät Jumalaa sellaisena kaikkivaltiaana ja rajattomana olentona, jolle tällainen teko olisi nimenomaan täysin mahdollinen. He pitävät Joseph Smithin jumalaa rajallisena.

Ennen n. vuotta 1840 mormonismissa ei ollut häivääkään mistään opetuksesta, että Jumala olisi "korotettu ihminen". Sitä ennen mormonien jumala oli samankaltainen protestanttien Jumala-näkemyksen kanssa, mikä voidaan helposti todentaa Mormonin kirjan ensipainoksesta ja vuoden 1835 Luentoja uskosta-kirjoituksista.

Todisteet saavat tutkijan ajattelemaan, että Joseph Smith keksi käsitteen "Jumala = korotettu ihminen" oikeuttamaan moniavioisuuden harjoituksensa — eli että kun Jumala itse siitti fyysisesti lapsia samanlaisen seksuaaliaktin avulla kuin me, ja kun kerran Maria oli yksi Jumalan vaimoista selestisessä valtakunnassa, niin silloin Jumalalla oli täysi aviomiehen oikeus rakastella hänen kanssaan täällä Maan päällä pannakseen alulle "Ainosyntyisensä lihassa". Toisin sanoen, käsite luotiin valmistelemaan psyykkisesti Smithin mahdollisia sänkypartnereita ja lämmittäen heitä ajatukselle, että ollessaan hänen kanssaan sukupuoliyhdynnässä ja tuottaessaan "tabernaakkeleita" eli ruumiita hengille, teko on hurskas. Niin Joseph Smith tosiasiallisesti loi "jumalan" oman kuvansa mukaan sellaiseksi kuin tarvitsi voidakseen edistää omia seksuaalisia taipumuksiaan.

Mormonismi opettaa yhä käsitettä "Jumala = korotettu ihminen" vaikkakin vaimeasti, mutta sekä johto että jäsenet pyrkivät etäännyttämään kirkon ja itsensä niistä alkuperäisistä opeista, joita käsitteeseen liittyy.

Kirkko kamppailee nykyään sisukkaasti päästäkseen mukaan kristilliseen valtavirtaukseen, josta tämä tarjouksen muutos on varmaan vain pieni osa. Nykyinen presidentti Gordon B. Hinckley (s. 1910) on tehnyt koko ikänsä töitä kirkon koulutusohjelmien, julkaisutoiminnan ja PR:n parissa ja on sikälikin ekspertti alallaan. Suomen MAP-kirkko avasi sivustonsa lokakuussa 2000; se olisi vain muutama vuosi sitten näyttänyt aivan erilaiselta. Pinnallisesti katsoen ei MAP-kirkon luulisi eroavan muista kristillisistä kirkoista oikeastaan paljon missään, paitsi että heillä on "valtuus". Asiaa kunnolla tutkittaessa eroja kyllä löytyy roppakaupalla.

Mormonin kirjan kannesta on poistettu enkeli Moroni, joka siinä ennen aina puhalsi pasuunaan. Nykyään sen tilalla on kirjan nimi ja alaotsikko "Toinen todistus Kristuksesta". Mormonit korostavat mielellään uskoaan Jeesukseen, koska monet kristityt eivät pidä heitä kristittyinä. Jotkut kirkon johtajat myöntävätkin, vaikkeivät liian kovaäänisesti, ettei mormonien Kristus olekaan aivan sama kuin Raamatun Kristus.

Kirjasta on vihdoinkin jätetty pois ne naurettavan yliromanttiset maalaukset, jotka kuvasivat kirjan päähenkilöitä ja -tapahtumia. Ainakaan nykyisin jaeltavassa suomenkielisessä versiossa ei ole ollenkaan kuvitusta.

USA:ssa kirkko kampanjoi jatkuvasti jopa TV-mainoksin. Vain muutama vuosi sitten tarjottiin soittajille Mormonin kirjaa — nykyään ilmaisena lahjana jaetaan myös Raamatun kuningas Jaakon versio. Ehkä se 'myy' paremmin. Joka tapauksessa kirkko saa näin tilaajien osoitteet ja voi ryhtyä lähetystyöhön heidän luonaan.

Kirkko pyrkii vaivihkaa muuttamaan nimensä, joka kuulostaakin arkaaiselta. Keväällä 2001 apostoli Dallin Oaks sanoi, että kirkkoa pitää "puhekielessä" kutsua "Jeesuksen Kristuksen kirkoksi", ja vain kirjallisesti täsmällisyyden vuoksi lisätä nuo kulttimaiset sanat "Myöhempien aikojen pyhien". Toinen esimerkki tästä on Brigham Youngin yliopiston oppilaille jaeltava BYU Magazine. Etusivulla puhutaan vain "Jeesuksen Kristuksen kirkosta".

Eräs toinen vaikuttava merkki sosiaalisesta mukautumispolitiikasta on temppelimenojen muuttaminen, viimeksi v. 1990, hiukan 'inhimillisemmiksi' — niistä poistettiin verisiä rangaistuksia, joita mukanaolijoille luvattiin, mikäli he koskaan ilmaisisivat rituaalin koostumuksen ulkopuolisille. Myöskin muutettiin kohtaa, jossa nainen ennen vannoi uskollisuutta ja kuuliaisuutta miehelleen siinä kun mies vannoi niitä suoraan Jumalalle — ilmeisen sosiaalinen myönnytys siis sekin. Muiden kirkkojen pappejakaan ei enää kuvata saatanan palkkalaisina kuten ennen.

Tuskinpa kukaan väittää ainakaan tosissaan, että Jumala olisi ilmestynyt silloiselle presidentille ja profeetalle Ezra T. Bensonille (1899-1994) ja käskenyt hänen viivata näiden kohtien yli — Joseph Smith ainakin väitti, että temppelimenot olivat hänen saaminaan "täydelliset" ja samanlaiset kuin kuningas Salomon aikoina — eihän niissä silloin olisi voinut olla syytä muutoksiin. (Benson-parka oli joka tapauksessa tuossa vaiheessa melkein täysin seniili ja toimi pelkästään kirkon keulakuvana.) Sen sijaan kertovat monet jäsenet kyselystä, joka edelsi menojen muutoksia — sosiaalinen paine on kova. Tästähän aivan ilmeisesti ainakin osittain johtui myös kirkon rotuopin nurinpäin kääntö ykskaks v. 1978.

Kirkkoa kuulemma uhattiin USA:ssa jopa verotuksella, mikäli rotuerottelu ei loppuisi. Lisäksi kirkko laajeni Etelä-Amerikkaan päin. Esimerkiksi Brasiliassa vihittiin papeiksi valkoisia, jotka myöhemmin saivat tietää, että heidän esi-isissään oli neekereitä, jolloin pappeus piti peruuttaa. Nykyään mustat saavat pappeuden siinä kuin valkoisetkin, mutta kirkon opista ei 'Kainin kirous' ole poistunut — mustaihoiset kun ovat "aikaisemmassa olemassaolossa" (so. ennen syntymää) olleet "vähemmän kelvollisia", ja heidät on siksi kirottu. Tämä ei estä kirkkoa tunkeutumasta Afrikkaan — tilastojen täytettähän aina tarvitaan.

Tällaisista asioista ei kuitenkaan saa vapaasti puhua. Temppelimenotkin ovat yhä täysin tabu; jäsenet välttävät keskustelemasta asiasta jopa keskenään. Näin kyselijät jäävät yksin miettimään epäselviä kohtia saamatta koskaan tukea muilta.

Monet MAP-kirkon apostolien lausunnot ja kirjat ovat mormonien sosiaaliselle elämälle olennaisia olematta silti virallista pyhää kirjoitusta. Esimerkkeinä voisi mainita edesmenneiden James E. Talmagen (1862-1933) Jeesus Kristus ja erittäin suosittu, laajalle levinnyt apostoli Bruce R. McConkien (1915-1985) Mormonioppi, joka on jonkinlainen tietosanakirja. Apostolihan on "Kristuksen erityinen todistaja", joten McConkien olisi toki pitänyt tietää kaikki tärkeä ja tietämisen arvoinen mormoniopista. Ensimmäinen presidenttikunta ja monet muut apostolit eivät silti välttämättä olleet McConkien kanssa samaa mieltä näistä tärkeistä asioista. Kuka heistä siis oli innoitettu? Mistä jäsenet tietävät, ketä kulloinkin seurata?

Ankarinta tekstiä tulee usein korkeasti kunnioitetulta apostoli Boyd K. Packeriltä — hautajaisissakaan ei saisi muistella vainajaa, vaan keskittyä murheensakin keskellä antamaan todistuksensa palautetusta evankeliumista ja kirkon totuudesta. Packer vaikuttaa nykyään kirkon vapaamielisten jäsenten ja älymystön kovimmalta vastustajalta, joka mielellään puhdistaa pois sellaiset ainekset. Hänen mielestään homot, feministit ja intellektuellit ovat sitä huonointa ihmisainesta ja siten vaaraksi kirkolle. Kirkon tuleva manttelinperijä on tällä hetkellä presidentti Hinckleyn neuvonantaja Thomas S. Monson (s. 1927). Heti seuraavana perintöprinssinä tulee mainittu Packer (s. 1924), jonka kireään kantaan yhtyy apostoli, lakimies Dallin H. Oaks (s. 1932).

Kirkko välttää, aina kuin suinkin voi, antamasta virallisia lausuntoja monista tärkeistä asioista. Näin se voi aina jälkikäteen, esimerkiksi jonkin tulehtuneen asian tullessa tiedotusvälineiden kautta keskustelun aiheeksi, kieltää jonkun kirkon virkailijan sanomiset oppina — se onkin ollut "vain hänen oma mielipiteensä". Tämä koskee jopa kirkon presidenttejä huolimatta heidän profeetanasemastaan. Saa nähdä, missä vaiheessa nyt 90-vuotiaan Hinckleyn opetuksia konferensseissakin ruvetaan pitämään "harhaoppeina" tai "mielipiteinä" tai kielletään hänen jotakin tiettyä asiaa opettaneen? Kulkeeko raja ehkä 20 vuoden hujakoilla presidentin kuolemasta laskettuna? Ehkä kirkon johdon olisi lyötävä leima jokaiseen konferenssipuheeseen ja ohjeeseen, joka levitetään vaarnoihin —

Lisälukemista

Vanhin Monson selittää, mitä epäilyksille pitää tehdä Ensign helmik. 2001
David Combe tarkastelee asiaa 1997 pitämässään esitelmässä
Valkoisen vallan mormonismi — kirkon rotuopista
Apostoli Oaks selittää, miksi ei pidä luottaa historiallisiin tosiseikkoihin
12 koorumin presidentti Boyd K. Packerin puhe 1993 homojen, feministien ja intellektuellien vaarallisuudesta
Apostoli Ezra T. Benson kehottaa jäseniä luottamaan lihan käsivarteen
Luentoja uskosta — tekstejä, jotka olivat mukana Opin ja liittojen kirjassa aina vuoteen 1921